Vöyhkäläisyys uskontona

Pojalla on tässä kurssissa uskontoa. Kertoi että opettaja oli antanut pääsiäisajan tehtäväksi keksiä oma uskonto. Mielikuvituksen saa kuulemma laittaa turbovaihteelle. Mikä mahtava tehtävä! Innostuin heti keksimään oman uskonnon.

Se on vöyhkäläisyys, ja minä sen ylipapitar. Vöyhkäläiset tunnistaa virkatusta piposta. Papittarella on lisäksi harteillaan virkattu värikäs viitta.

Täydenkuun aikaan vöyhkäläisillä on naulakonkantorituaali. He kantavat saattueena kultaista naulakkoa ja laulavat ou-ou-ou-ou-staying alive. Rituaaliruokana he nauttivat linssi-karitsanjauhelialasagnea ja gin-tonicia. Ei tosin yhtäaikaa. Ensin gintonicit, sitten lasagnet.

Vöyhkäläisyyteen kuuluu päivittäinen kuudesti toistuva virkkausmeditaatio. Myös säännöllistä kävelymeditaatiota suositellaan.

Vöyhkäläisyyteen kuuluu jälleensyntymisoppi. Mikäli lahkon jäsen on suoriutunut maallisesta vaelluksestaan kunnialla, hän pääsee paratiisiin eli syntyy uudelleen kotikissana. Mikäli maallinen vaellus on mennyt pieleen, vöyhkäläinen joutuu helvettiin eli syntyy uudelleen hiirenä.

Muumimamma on vöyhkäläisten jumalhahmo. Häntä he palvovat elämänasenne-esikuvana. Muumimamman sanontoja ja tekoja opiskellaan ja tutkitaan, ja omassa elämässä pyritään samaan mielenmaisemaan. Muumimammalla on muuten loistava ajatelma, joka sopii juuri tähän korona-aikaan. Se on peräisin kirjasta Vaarallinen juhannus.

”Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää”, Muumimamma sanoi itsekseen. ”Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut?”

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s