Viidenpenninvillitys & henkinen harrikka

Sanoisin että kyseessä on viidenkympinvillitys, mutta ”oireet” ovat niin pienet, että taitaa jäädä viidenpenninvillitykseksi.

Olen elänyt koko elämäni kiltisti ja niin kuin pitää. Viime aikoina ote on alkanut livetä.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä sain poliisilta  varoituskirjeen; kaksi sakkoa vuoden aikana ( no  todellisuudessa ne molemmat on yhden kuukauden ajalta. Taisin ajaa 44 km/h Olympialaiturin kohdalla Helsingissä, rajoitus 40, ja vastaavan tyyppinen tapaus Raisiossa, olisi pitänyt ajaa kai 50, ajoin 57).  Siis varsinainen tapanikansa. hirveä ajoyökkäri.  Tteippasin trafi-kirjeen auton kojelautaan, muistuttaa siinä joka kerta,  kun autoni käynnistän, että saattaa olla viimeinen kerta kun käynnistän.

Jos saan vielä yhden vuoden aikana, tai kaksi kahden vuoden aikana, tulee ajokielto. Sellaisen kirjeen sain viranomaisilta. Itsenäisyyspäivän jälkeen.

Sen sijaan en saanut koskaan Valtioneuvoston hyvää Suomi 100- syntymäpäiväonnittelua, joka lähetettiin kaikille suomalaisille!

Heti seuraavana päivänä  soitin DNA:lle ja vaihdoin liittymää. Syyksi sanoin sen mikä se oli, en saanut viestiä.

Olen myös avannut joulukalenteriluukkuja etukäteen. Ensi kerran elämässä!

Ja viimeisin: pääsin siivellä oopperaan. En ole oopperan ystävä, tunnustan. En tykkää siitä laulutavasta, joutavia tarinoita ja se paras – orkesteri – piilotetaan sinne alakannelle, en ymmärrä koko sceneä.  Mutta väliaikatarjoilut! Ne olivat hyvät ja runsaat ja ilmaiset! Nautittiin ja lähdettiin, puolivälissä, kotiin.

Aikuinen voi. Aikuinen voi sanoa, ja tehdä sen mitä haluaa. Muiden mieliksi pitää olla enää harvoin mitään.

Thank God there is adultness!

Nahkatakkia ei ole, mutta henkinen harrikka on alla! I’am so rebell! Be, you, too.

 

Normaali

Huomenna kesä tulee

Kesällä on teema.

Se ei ole mitään itse suunniteltua tai valittua, kesä tekee itse itsensä, valitsee teemansa.

Toissa kesänä teema oli harmaa. Olin ostanut ison purkin harmaata maalia, koska ulkoterassin vanha sivustavedettävä oli maalattava. Olisin halunnut pistää koko rötiskön kokkoon, mutta muu perhe vastusti. Pistin ehdoksi, että se on edes maalattava. Ostin maalin, poika maalasi. Maalia jäi runsaasti, joten rupesin vetelemään sitä kaikkialle. Se on ekoteko käyttää maalit loppuun, viheläistä jätettä.

Maalasin oranssivalkoisen pelastusrenkaan harmaa-valkoiseksi, kukkaruukut harmaiksi, punotut korit harmaiksi, pikkujakkaran harmaaksi, jopa pihamaalla törröttävän sähkötolpan harmaaksi. Postilaatikon olisin myös maalannut, mutta siinä kohtaa pisti perhe pelin poikki. Sähkötolpan uudesta väristä käytiin keskusteluja vielä viime kesänä, mutta nyt se on onneksi unohtunut. Harmaa sähkötolppa on oikein kaunis. Oikeastaan siihen voisi ”kirjailla” valkoisella jotakin näppärää. Joku sopiva teksti. Pitää miettiä.

Viime kesän teema oli Skumppatäti ja Elä nyt, niin olet elänyt. Perustin verkkokaupan, tilasin tavaroita omalla sloganilla, vöyhötin asian tiimoilta omaan kyllästymiseen asti. Taisi olla jonkin sortin viidenkympin villitys, näin jälkikäteen ajatellen.

Nyt on olohuoneen nurkassa noin 950 muistikirjaa ja makuuhuoneessa rekissä myymättömiä kotitakkeja ja toppeja. Selkeästi en ole myynti-ihminen, olen ideoija ja innostuja, toteuttamispuoli tuppaa jäämään alkuinnostukseen. Olen ns. tulitikkuihminen. Syttyy ja sammuu nopeasti.

Ei silti harmita, voisihan sitä olla paljon tuhoisampi viidenkympin villitys. Nyt olo on seesteisempi. Ei voi sanoa, että seesteinen, mutta seesteisempi. Toivon että en enää keksi mitään, tai ainakaan yritä toteuttaa mitään keksimääni.

Nyt rakentelen tuulentupia. Lempipuuhaani on suunnitella remontteja. Aivoni lepäävät saadessaan suunnitella. Esimerkiksi suunnittelin naapurissa sijaitsevan lomakeskuksen uudistuksen siltä varalta että voittaisin Eurojackpotin. En voittanut, harmi. Nyt olisi naapurissa maauimala, ulkokuntosalit ja ihan eri tason rantasaunat, ravintola ja vierastalot. Koko paikan olisin ruoppauttanut takaisin saareksi, niin kuin oli alkujaan.

Takaisin asiaan eli kesäteemaan. Tästä kesästä tulee mieleen Samuel Beckettin tragikomedia ”Huomenna hän tulee”. Tarinassa kaksi miestä odottaa kolmatta saapuvaksi. Mutta tämä ei koskaan tule.

Tämä kesä on ollut sellainen. Se ei ole tullut. Monin eri tavoin. Moni kesävieras on viime hetkellä perunut tulonsa. Juhannuskokko on polttamatta. Kesän alussa tilasin kuntolaitteita, vatsan ja selän treenaamiseen, niistä viimeisin yhä purkamatta ja kokoamatta laatikossaan, taitaa siihen jäädäkin. Helle tulematta. Kalat kalastamatta. Huomanna, huomenna, ehkä huomanna kesä tulee.

Silti, kun katson kalenterin sivuja huomaan; kesän loppu lähenee. Tämän kesän oli jostain syystä tarkoitus mennä näin, vähän vaisusti ja laimeasti, kesää odottaessa. Ei ole käyty suurissa tunnetiloissa viime kesän tapaan, ei touhuttu väsymykseen sitä edellisen kesän tyyliin.

Vähän niin kuin välivuosi vasta ylioppilaaksi kirjoittaneilla.

Keski-ikäisen ihmisen välikesä.

Normaali