Kaikki maailman naiset liittykää yhteen!

Naistenpäivää vietetään ihan väärässä paikassa. Sitä pitäisi viettää Intiassa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Ja Turkissa.

Katsoin järkyttyneenä Yle Areenalta Ulkolinjan dokumenttia Aasian poikamiespommi. Aasiasta puuttuu 177 miljoonaa naista agressiivisen väestönsuunnittelun seurauksena. Kaikille miehille ei löydy vaimoa, he eivät voi perustaa perhettä. Siitä seuraa tyttölasten kidnappauksia, ihmiskauppaa, orjuutta, (joukko)raiskauksia ja ylipäätään rikoksia ja levottomuuksia.

Kiinassa pieniä tyttöjä kidnapataan ja kasvatetaan uudessa perheessä ”omana” tyttönä oman, biologisen poikalapsen kasvukumppanina. Ideana on, että he aikuistuttuaan menevät naimisiin keskenään. Näin vanhemmat voivat varmistaa, että oma poika saa vaimon itselleen. Ja jos jostain syystä nämä ”sisarukset” eivät haluaisikaan mennä naimisiin keskenään, tytön voi myydä morsiameksi toisaalle. Kidnapattu tyttö on hyvä sijoitus joka tapauksessa.

Dokumentissa oli myös yhtenä esimerkkinä intilainen nainen, joka kidnapattiin, ja joka joutui pakkoavioliitton ja seitsemän muun miehen seksiorjaksi. Onneksi naisella oli sinnikäs veli, joka sai apua ihmisoikeusjärjestöltä. Nainen löydettiin ja vapautettiin. Kidnapatun naisen ”aviomies” väitti kivenkovaa, että kyllä on menty naimisiin ihan laillisesti ja tässä on todistajiakin. Taisivat olla miehen kavereita, jotka käyttivät samaa naista seksiorjana.

Intiassa tehtiin väestönsuunnittelun nimissä 50- ja 60-luvuilla pakkosterilointeja ja pakkoabortteja, vieläpä varsin huonoissa ja epäinhimillisissä olosuhteissa. Eräs ulkomainen gynekologi oli toimenpiteitä nähtyään kirjoittanut, kuinka hän on tehnyt vastaavia toimenpiteitä omille tutkimuskoirilleen paremmissa olosuhteissa ja kivuttovammin.

Etelä-Koreassa on myös iso naisvaje 50- ja 60-luvuilla tapahtuneen väestönmuokkauksen seurauksena. ”Onneksi” vaimon voi ostaa 10.000 eurolla Vietnamista. Tulee kuulemma nättiä lapsia. Mielellään poikavauvoja – vieläkin. Nyt abortit on kielletty, mutta niitä tehtään silti, koska tyttöjä ei haluta – vieläkään.

Aamu-uutisissa näytetään naistenpäivän mielenosoitusta Istanbulista Turkista. Täysissä varustuksissa olevat mellakkapoliisit ovat naisten kimpussa. Naisten, joilla ei ole mitään suojavarustusta. Paljain käsin yrittävät työntää mellakkapoliiseja loitomalle.

On pitkä matka siihen että Intiassa, Kiinassa, Turkissa – tai Venäjällä – on omat sannamarinit ja tarjahaloset. Että naisten on mahdollista päästä politiikan ja yhteiskunnan huipulle.

Jos joskus laulettiin että kaikki maailman proletariaatit liittykää yhteen, pitäisi nyt laulaa: kaikki maailman naiset liittykää yhteen!

Nainen on joutunut olemaan politiikan kohteena. Naisia on pakkosteriloitu, pakkoabortoitu, jossakin abortit ovat kielletty, ja niitä tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Naiset ovat olleet ja ovat kauppatavaraa, myyty vaimoksi, seksiorjaksi, kotiapulaisiksi.

Länsimaissa naiset on välillä haluttu kotiin, välillä töihin. Nyt pitäisi ryhtyä lapsentekotalkoisiin ja tehdä paljon suomalaisia lapsia, että yhteiskunnan rattaat eivät hyydy.

Katson Yhdysvaltojen presidentinvaalien esikarsintoja. Yli 70-kymppisiä harmaita pappoja. Ajattelen, miten hienoa on se, että meillä Suomessa on uskallettu tehdä sukupolvenvaihdos. Uskon että maa, joka uskoo ja luottaa nuoriin ja uuteen sukupolveen on valmiimpi tulevaisuuteen.

Vanhalla ihmisellä voi olla paljon kokemusta, mutta ei ehkä visioita. Tai visiot perustuvat epärealistiseen, menneen aikakauden, oma huippueran takaisin saamiseen. Mutta kehityksen kelloa ei voi siirtää kesäaikaan. Pitäisi olla ymmärrystä ja taitoa mennä eteen päin. Ottaa isoja askeleita.

Yhteiskuntien ja politiikan johtopaikoille tarvitaan heitä, joiden elämän momentum on juuri tämä. Joiden tietotaito on ajantasaista, ja joiden katse on tulevaisuudessa.

Miten se Suomen euroviisuedustaja Aksel Kankaanranta osuvasti laulakaan:

We had a good ride
But we never know what we have
Until it’s over and we’re looking back

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Normaali