Aika paitaansa kutakin

Se huono puoli vanhenemisessa on, että ei voi enää panna päällensä ihan mitä huvittaa niin kuin nuorempana. Nuorena kaikki vaatteet kävivät: tiukat, löysät, hihattomat, hihalliset, minit, maxit, kapeat ja leveät, lasketut tai nostetut vyötäröt.

Sitten vaihvihkaa ja samalla yllättäen käy niin, että näyttääkin tosi huonolta väärissä vaatteissa. Mitä tahansa ei enää voikaan päälleen laittaa. Epistä. Ja erityisen epistä on se, että vaate, jonka on joitain vuosia sitten ostanut ja joka on ollut omalle kropalle hyvä, on mystisesti kaapissaoloaikana muuttunut epäsopivaksi. Toisin sanoen, ei voi ostaa loppuelämän mekkoja. Sellaista ei ole. Kroppa muuttuu. Sen painopisteet muuttuvat.

Muutama vuosi sitten luovuin turkista. Se ei ollut ekologinen ratkaisu, vaan ulkonäöllinen. Tällainen viisikymppinen näyttää turkissa todellakin tädiltä sen huonossa merkityksessä.  Uskoisin että asia korjaantuu kymmenessä vuodessa. Sitten voin taas turkin päälleni laittaa, mutta tässä välissä on sellainen siirtymävaihe että ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy. Tässä iässä turkki vanhentaa.

Nyt kaapissa kummittelee Samujin mekko. Kun ostin sen, mekon leikkaus toi mieleeni Laura Inglesesin ja minulle tuli siinä hyvin tyttömäinen olo. Nyt minulle tulee mummomainen olo, sanan huonossa merkityksessä. Leikkaus ei todellakaan nuorenna tämän ikäistä ihmistä. Mietin, möisinkö mokoman vai odottelenko kymmenen vuotta, sitten se on varmasti taas hyvä ja olo tyttömäinen.

Sama tilanne joidenkin kenkien kanssa. Minulla on remmikengät, jotka vasta muutamia vuosia sitten tuntuivat tyttömäisiltä. Nyt ne jalassa lookistani puuttuu vain rollaattori.

Epistä.

 

Normaali

Päivityksiä ja päivittelyjä

Tietokone kysyy usein lupaa tehdä ohjelmistoon päivityksiä, jotka lisäävät käyttömukavuutta ja tuovat erilaisia parannuksia ja lisäominaisuuksia. Joskus tuntuu siltä että näitä päivityksiä tulee liiankin tiheään tahtiin. Joku niitä siellä jossain työkseen tekee ja siitä palkkansa saa, mikäpäs siinä.

En niinkään kaipaa tietokoneen päivityksiä, mutta olisipa kiva jos joku päivittäisi meikkini, kampaukseni ja vaatekaappini. Muutama vuosi sitten heitin roskiin silmienrajauskynän ja luomivärin, jotka eivät olleet tältä vuosituhannelta. Tällä hetkellä kylppärin kaapissa on kuusi tuubia bb-voidetta, jotka on ostettu ties milloin. Tekisi mieli heittää pois ja ostaa uudenlainen cc-voide, mutta olen pakottanut itseni käyttämään vanhat purkilot ensin pois.

Vaatekaapissa on farkkuja ja mekkoja, joita en ole käyttänyt vuosiin, eikä farkkujen tuumakoko edes ole sopiva, mutta en raaski heittää pois. Eihän sitä koskaan tiedä, jos yhtäkkiä laihtuisi. Siihen riittäisi joku vähän pidempikestoinen ripulitauti (esim. pari kuukautta malariaa) niin tuumakoko tippuisi seuraavaan kokoluokkaan ja farkut taas mahtuisivat. Puhumattakaan alusvaatehyllyä. Sitä nyt ei tässä kehtaa esitellä, mutta kuppikokovariaatiota on, sen voin sanoa. Silti hyvinistuvia, kiristämättömiä rintaliivejä on kaapista aamuisin vaikea löytää.

Kunpa ovikello soisi ja siellä olisi reipas, nuori päivittäjä, ”vaate- ja meikkipäivityksiä”, hän huudahtaisi, marssisi sisään, heittäisi jätesäkkiin vanhat, vääränkokoiset ja kulahtaneet, laittaisi uusia tilalle, siivoaisi vanhentuneet purkilot kylpyhuoneen hyllyltä ja vaihtaisi sopivammat tilalle. Kyllä olisi tällaiselle appsille käyttöä. Miten mukava olisikaan mennä omalle vaatekaapille sen jälkeen kun päivittäjä olisi siellä käynyt! Mitäs kivaa se päivittäjä onkaan minulle tällä kertaa löytänyt.

Ehkäpä tässä olisi uusi ammatti, personal stylist. Uusia ammattiryhmiähän ilmestyy kuin pakolaisia rajalle. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä personal trainerit. Kyllä tuntuu tällaisesta keski-ikäisestä mielensäpahoittajaihmisestä laiskuuden huipentumalta ja rahan haaskuulta että ihminen ei kuntoilupäätöksen tehtyään saa itsestään sen vertaa irti että seuraa treeniohjelmaansa vaan tarvitsee siihen oman ”vartijan” joka valvoo että punnerrukset tulee tehdyksi. Lisäksi on olemassa life coucheja, jotka kertovat, miten pitäisi ajatella ja elää ja ravintoterapeutteja, jotka kertovat mitä ja miten pitäisi syödä ja kynsitaiteilijoita, jotka rakentavat sinulle kynnet, jotka käsissä et voi elää etkä syödä. Tai ainakaan kuoria appelsiinia. Kyllä siihen ammattikuntaan personal stylist mahtuisi. Näille kaikille voisi sitten perustaa oman ammattiliiton, Union for the Personal Services eli UPS!

Normaali