Mikä on oikea aika kuolla?

Sunnuntaiaamu. Viime yönä siirryttiin kesäaikaan. Valoisa aika illalla pitenee.

Olisikohan korona-aika ollut helpompi elää kaamoksen pimeydessä? Silloin kotiin käpertyminen olisi luontevampaa. Nyt kirkas taivas ja aurinko houkuttelevat kodista pois. Kevätauringossa kuuluisi olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Nyt ihmisten täytyy päin vastoin käpertyä kotiin ja epäsosiaalisuuteen.

Kissa etsiytyy aina aurinkoläikkään matolla. Kellii ja venyttelee siinä nautinnollisesti. Minäkin lämmittelen paljaita varpaita ikkunan läpi porottavan auringon valossa. Radio soi hiljaa haikea musiikki.

Helsingin Sanomissa kerrottiin että Ruotsissa on 239 ihmistä tehohoidossa. Koko Suomessa on normaaliolosuhteissa 300 tehohoitopaikkaa. Ruotsin tahtiin ne olisi äkkiä loppu, jo huomenna. Nyt paikkojen määrää pyritään kasvattamaan tuhanteen.

Tehohoidon riittävyyttä kauhistellessa tuli mieleen, että minähän olen tehnyt joitakin vuosia sitten hoitotestamentin, jonka mukaan kieltäydyn tehohoidosta, jos siitä toipuminen täysin terveeksi on epätodennäköistä. Olen perusterve, minulla ei ole allergioita kummempia sairauksia, joten piuhoihin ja letkuihin minut varmasti kiinnitettäisiin ellen kieltäytyisi.

Nyt kun tositilanne on lähempänä kuin koskaan, on hyvä miettiä, mitä tekisin? Mitä jos sairastuisin koronaan ja tarvitsisin tehohoitoa, ja voisin vielä sen saatavuuteen vaikuttaa. Kieltäytyisinkö siis? Vai sanoisinko, että ne nyt oli sellaisia naiiveja terveen ihmisen pohdintoja, letku kurkkuun ja äkkiä?

Samassa, sunnuntain 29.3. Hesarissa sivulla A 15, Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa pohtii viisaita. ”Kun ihmisiä kuolee suurin joukoin, se järkyttää turvallisuudentunnetta yhteiskunnassa, jossa yritetään erilaisin toimin välttää riskejä. Mutta me kaikki kuolemme. Mikä on se oikea aika kuolla? Ja mihin saa kuolla?”

Hyviä kysymyksiä. Mikä on oikea aika ja tapa kuolla?

Myöhemmin, sitten joskus, ei ainakaan nyt, yleensä vastataan.

Mutta entä jos ajattelisi toisin. Mikä ettei se voisi olla myös nyt? Nythän on kaikki hyvin, eikä mikään kesken – paitsi puutarhanhoito, mutta sehän nyt on aina kesken, ja torkkupeiton virkkaus, se on kesken myös.

Olisi auvoisaa kuolla aurinkoläikässä makoillen, radion soidessa hiljaa taustalla, kissan kehrätessä. Olisi pelottavaa kuolla teho-osastolla letkuissa ja piuhoissa haalaripukuisten ja suojalasein varaustautuneiden hoitajien häärätessä ympärillä.

Uuna Kailaan runon sanoin:

” Ketä on aurinko polttanut,

sade ja tuuli nuollut,

mielellään on kuollut.”

Ps. Jos joku lukija on huolissaan kuolemapohdinnoistani, ja siitä olenko kenties masentunut tai menettämässä järkeni, niin en ole. Olen positiivinen ja iloinen ihminen, en ole masentunut, mutta tämä aika laittaa pohtimaan näitä asioita sekä yleiseltä että omalta kannalta, ja siksi näistä kirjoitan. Toivottavasti en masenna höpinöilläni muita.

 

 

Normaali