Nuorten ongelmat entisen nuoren näkökulmasta

Kuuntelin Ruben Stillerin ohjelmaa, aiheena oli syntyvyysvaje. Rupesin miettimään omaa tuttavapiiriä. Ja niinhän se on: alle 35-vuotiailla ei ole lapsia. En tunne yhtään sen ikäistä äitiä. Eikun yhden tiedän! Siirillä on Eliel! Tilastopoikkeus!

En minä nuoria soimaa. Tuskin itsekään ryhtyisin lapsentekoon. Sen verran epävarmuutta ilmassa. Vakituiset työpaikat – tai ylipäätään työpaikat – eivät ole itsestäänselvyyksiä. Hoito- ja siivousalalla töitä kyllä piisaa, mutta kiinnostaako? Ja monissa ammateissa palkat ovat niin alhaisia, että sillä ei enää elä – tai ainakaan asu – pääkaupunkiseudulla.

Nyt tuleekin mainoskatko: meidän perikunta myy kuntotarkastettua 220 m2 taloa Keski-Suomessa Saarijärven keskustassa, hinta 65.000 €. Löytyy tori.fi. Että jos kaipaa maaseudun rauhaan, mutta kuitenkin keskustaan, niin tässä. Eli alle 300 €/m2, kyllä ihan naurattaa, miten halpoja talot ovat muuttotappiopaikkakunnilla. Täällä Helsingissä pitää laitaa nolla perään ja kertoa kahdella. Tässä linkki jos kiinnostaa:

Takaisin nykynuorison ongelmiin. Uskaltaako perhettä perustaa, kun niin harvoin elämänkumppani on enää koko elämäksi? Kiihko katoaa, elämä arkipäiväsityy, tinderistä löytyy uusi parempi tilalle. Tai sitten ei pariudu ollenkaan. Naisvihaisia ei-vapaaehtoisessa selibaatissa eläviä poikamiehiä on paljon.

Mitä kannattaa opiskella? Mitä tarvitaan tulevaisuudessa? Eräs asiantuntija sanoi, että humanistiset aineet ovat nousussa. Robotti ei niitä asioita opi. Siksi humanisteja tarvitaan.

Sinänsä sellainen robottihoitaja voisi olla ihan hyvä asia. Tähän tulokseen tultiin, kun oltiin visiitillä anopin luona. Erilaisia käskyjä, toiveita ja pyyntöjä tuli siihen tahtiin, että ihminen väsyy ja hermostuu. Tässä tapauksessa kolme ihmistä (mies, appi ja minä). Robotti jaksaisi siirrellä verhoja, korjata tyynyä, taitella nenäliinoja, laittaa pois ja takaisin villasukkia loppumattomiin. Kyllä, robottia kannatan. Ja ehkä se seksirobotti voisi olla iloksi niille vastentahtoisesti selibaatissa eläville nuorille miehille. Onhan se kauhea kohtalo sekin. Kyllä siihen pystyy samaistumaan, vaikka vanha ja himoton itse onkin.

Jossain mielipidekirjoituksessa kirjoittaja vertasi ilmastonmuutosahdistusta samaan tilanteeseen kun aikoinaan kirkon toimesta peloiteltiin helvetillä. Nyt meitä pelottelevat tiede ja asiantuntijat. Me olemme taas kaikki syntisiä, syyllisiä ilmastonmuutokseen ja meitä odottaa ilmastohelvetti, jos emme heti muuta tapojamme. Haluaako sitä synnyttää lasta helvettiin? Tai edes epävarmuuteen?

Kaiken maailman terroristit vaanivat. Poksauttelevat pommeja ja lentävät lentokoneilla päin pilvenpiirtäjiä, päättävät vallata itselleen kalifaatin. Muistavatkohan edes itse enää että miksi, miksi sen tekivät? Siksikö että toiset ovat eri mieltä, uskovat erilaiseen Jumalaan, haluavat pukeutua eri lailla? Eikö me kaikki mahduta tänne? Onko pakko kaikkien olla ja ajatella samalla tavalla?

Maailman johtajat ovat sekopäitä. Oranssinaamaisia räyhähenkiä, tai niitä, jotka polttavat sademetsiä, tai valtaavat maita ja mantuja tunnuksettomilla vihreillä miehillä, tai uskovat olevansa jumalolentoja ja tekevät ydinasekokeita, koska luulevat jonkun heitä uhkaavan, vaikka heitä uhkaa vain he itse ja nälänhätä.

Eivätkä nämä kotimaan poliitikotkaan puhtaita papereita saa. Kaipaan Johannes Virolaista ja Mauno Koivistoa. Sellaisia, jotka etsivät koko Suomen etua, kaikkien suomalaisten parasta. Nyt kaikki vetää köyttä kohti omaa napaa, köysi ei liiku, mikään ei muutu.

On siellä toki poikkeuksiakin. Tykkään esimerkiksi Pekka Haavistosta, aina niin tyyni ja postiivinen, vaikeidenkin asioiden äärellä. Itse asiassa, joka puolueesta löytyy näitä rakentavia ihmisiä, jäävät vain räyhähenkien varjoon.

Kaikki tuhoava pitäisi tuhota! Luontoa ei saa tuhota, yhteiskuntarauhaa ei saa tuhota, suomalaista tasa-arvoista yhteiskuntaa ei saa tuhota, keskustelukulttuuria ei saa tuhota, valtion rautateitä ei saa tuhota. Mikäs saarna tästä nyt tuli? Innostuin.

Onneksi en ole enää nuori. Olen entinen nuori. Oma sukupolveni (vm 67) eli lapsuutensa 70-luvulla ydinsodan pelossa, nuoruutensa 80-luvulla aidsin pelossa ja aikuutensa alun 90-luvun lamassa konkurssin ja yt-neuvotteluiden pelossa. Ikinä ei päästy asemiin, koska niillä jakkaroilla istuivat suuret ikäluokat, jotka vasta nyt ovat jääneet eläkkeelle. Ei tule yhtään 50-vuotiasta mieleen politiikasta tai muiltakaan aloilta, ne ovat kaikki vanhempia tai nuorempia. Meistä tuli drop-outeja, jäätiin puskiin.

Mutta joka sukupolvella on omat haasteensa, oma urakkansa. Eikä siinä voi muuta kuin ottaa koppi ja yrittää pärjätä sillä mitä on ja tielle osuu. Että näillä mennään, nuoret!

Normaali