Kuusenistutusta

Olipa jälleen kiva pientapahtuma!

Eilen oli vapaapäivä. Olin syönyt massun pulleaksi kookosbataattikeittoa ja köllähtänyt sohvalle katsomaan Murhasta tuli totta, joka sivumennen sanoen on totaalinen aikamatka 80-luvulle. Silloin murhatkin olivat sivistyneempiä, niissä oli motiivi, ei mitään huumehörhöjen sekopääpaloittelutouhuja à la True Detective.

Nukahdin sohvalle ja heräsin juuri kun murhaaja selvisi. Muistin, että olin aamun aviisista huomannut, että huudeilla istutetaan 100 v. Itsenäisyyden Juhlakuusi kello 15. Sinne siis.

Paikalla oli ehkä nelisenkymmentä ihmistä. Oopperalaulaja lauloi pari biisiä, Suomen laulun ja jonkun muun, unohdin jo minkä, valtiosihteeri Lehtomäki piti puheen ja itsenäisyyssenaattoreiden sukujen edustajat istuttivat kuusen paikoilleen.

Lopuksi oli vielä skumppatarjoilu kaikelle kansalle! Olipa hieno, pieni tilaisuus. Jos jotain paranneltavaa, niin yhteislaulu olisi sopinut loppuun.

Multakasaan  kuusen viereen jäi vielä paljon multaa ja lapiot törröttivät paikoillaan. Menin kysymään puistotyöntekijältä, olisiko mahdollista saada heittää itsekin siihen kuusen juurelle multaa, ja siten osallistua istutukseen. Sain luvan. Niinpä menin ja heitin kuusen juurelle oman lapiolliseni.

Joskus kävelytän lapsenlapset kuusen luo ja kerron, että mummo on istuttanut tuon valtavan ison kuusen. Mummo oli silloin viisikymmentä vuotta vanha ja Suomi sata.

Minkähänlaista silloin on? Minkälaisia murhia silloin tehdään? Tuntuvatko nämä nykyiset lälläriltä?

Normaali

Pientapahtumaihminen

Minä olen pientapahtumaihminen.

Olen ollut isoissakin tapahtumissa, niin kuin Pori Jazzissa. Siellä esiintyi joskus muinoin James Brown ja olimme lähteneet sitä ihmettä katsomaan. Estradi oli verrattain kaukana. Edessä seisova, hieman humalainen mies totesi osuvasti: ”Vittu sentin pituinen James Brown.”

Tai Elton John Hartwall areenalla, Tina Turner Olympiastadionilla, pieniä olivat nekin. Eikä Mick Jaggerinkaan suu kovin iso ole, eikä kieli pitkä – kaukaa katsottuna.

Niinpä olen huomannut viihtyväni pientapahtumissa. Paikoissa, missä ei tarvitse jonottaa että pääsee sisään ja pois ja siinä välillä vessaan tai tarjoilualueelle.

Tulin juuri yhdestä pientapahtumasta. Mökkipaikkakunnalla vietettiin Volter Kilpi -viikkoa. Tarjolla oli laatuteatteria, laatuluentoja, laatukonsertteja, laatua realistisessa koossa. Ei mitään sentin pituisia jamesbrowneja.

Tervetuloa taas ensi kesänä! Aion ostaa liput kaikkiin näytöksiin ja kuunnella kaikki luennot ja konsertit. Siis suosittelen.

Mutta älkää nyt ihmeessä kaikki tulko, eihän se sitten enää mikään pientapahtuma olisi.

Normaali