Vöyhkän päivä

Kaikki alkoi siitä, että tiskatessa hajotin Hattara-vadin.

Hattara-astiaston rippeet ovat appivanhempieni oma häälahja. Ovat menneet naimisiin loppiaisena yli 60 vuotta sitten. Astiastosta ei ole enää montaa osaa jäljellä. Ja nyt sunnuntaina minulta meni rikki iso vati. Käytin sitä yleensä salaattiastiana, juuri sopivan kokoinen siihen. Laitan salaatin osat sektoreittain vatiin, jokainen voi siitä miksata mieleisensä.

Salaattivinkki: paistettu leipäjuusto on salaatissa mielestäni halloumia parempaa. Laitan sitä usein. Ja appelsiinipaloja. Nyt on ollut hyviä veriappelsiineja. Avokadoa. Viinirypäleitä. Meloninpaloja. Kurkkua ja salaattia. Itselleni vielä Boltsi-Marokko kasvispyöryköitä –  ne lämmitän omaan salaattiini mikrossa –  ja kermaviili-shiraza-kastiketta. Voisin syödä tätä joka päivä – ja melkein syönkin!

Takaisin rikkoutuneeseen astiaan. Päätin googlata, mistä löytyisi Hattaraa. Tori.fi stä löysinkin heti nuoren rouvan Helsingin Kalasatamasta, joka myi astiastoa, ja hänellä oli vastaava vati. Lisäksi myynnissä oli tummanvihreä Arabian uunivuoka. Sovittiin kaupat.

Ajattelin, että jos nyt lähden vatiostoksille, katsastan mitä muuta ”tarpeellista” olisi myynnissä sillä suunnalla.

Vaatesäilytys on ollut yksi ongelma. Ei ole tarpeeksi kaappitilaa. Uuteen kylppäriin mahtuisi kyllä hyvin vaatekaappi. Sellainen sinne piti tullakin, mutta kävi vähän hassusti. Löysin niin ihanan pöllötapetin ruotsalaisesta verkkokaupasta. Tapetissa on puunoksilla erilaisia pöllöjä, ja niillä on kruunut päässä. Tapetti ja pöllöt ovat niin ihanat, että en raaski laittaa eteen kaappia, joka peittäisi ne. Ei siis ole vaatekaappia, koska on pöllöt.

Mies muuten kuuli varpuspöllön vihellyksen eilen. Kerran ollaan sellainen nähtykin.

Ajattelin, että siinä kylppärissä voisi olla joku naulakkotyylinen ratkaisu. Joku rekki, mihin voisi henkareihin ripustaa vaatteet, ja pöllöt jäisivät näkyviin sen yläpuolelle. Tori.fi stä löytyikin Helsingin Laajasalosta 60-70 -luvulta peräisin oleva krominen, pitkä naulakko. Ajoin vain maalata sen mustaksi, sopii paremmin mustana, kultakin kyllä kävisi, koska pöllöjen kruunut ovat kultaa. Pitää miettiä.

Ja ihan niin kuin tv-shopissa: eikä tässä vielä kaikki! Kun katsoin myytäviä naulakoita, löytyi Sepänkadulta Ullanlinnasta valkoinen puunaulakko, jossa on ihan samanlainen ruksikoristelu kuin verannan kaiteessa. Se naulakko sopii hienosti ulos ovenpieleen. Voin siihen ripustaa kävelysauvat ja mattopiiskan.

Niinpä sitten mennä töhötin eilisen päivän noutamassa näitä hankintoja. Maksut hoidettiin etänä MobilePaylla, ja myyjät jättivät tavarat turvavälin päähän. Joka osoitteessa oli vanhemmat pienten lasten kanssa kotona.

Krominaulakkopaikassa isä tuli lyhyissä shortseissa ovelle, pahoitteli viivästymistä, jouduin hetken aikaa ovikelloa pimputtamaan. Hän oli ollut juuri videopalaverissa. Iloinen noin kolmi-nelivuotias pikkutyttö kertoi syövänsä makaronilaatikkoa. Tunnelma oli hyvä. Lapset nauttivat kotonaolosta, ei tarvitse herätä aikaisin päiväkotiin, vanhemmat ovat kotona, on leppoista ja makaronilaatikkoa. Tietenkään näin ei välttämättä joka paikassa ja aina ole, ymmärrän hyvin että tilanne voi olla hyvin stressaava vanhemmille, mutta sattumalta näissä jokaisessa tuntui olevan leppoinen kotitunnelma.

Paluumatkalla poikkesin vielä rautakauppaan ostamaan maalia naulakkoa varten ja verhotangon. Yläkerran peräkammariin minulla on ollut vanha pitsiverho jo pitkään jemmassa. Nyt sen voisi samalla asentaa.

Mies ryhtyi ruuvaus- & asennushommiin. Pojalle sanoin, että muista sitten isona aina auttaa vaimoa näissä sisustushommissa, että nainen on terve niin kauan kuin se sisustaa. Mies vastasi että ei nyt välttämättä terve, mutta elossa!

Kyllä sitä välillä itsekin miettii, että eikö jo voisi lopettaa? Miksi pitää koko ajan sisustaa? Miksi ei tule valmista? Eikö voisi jo antaa kaiken olla niin kuin on? Mutta projekteja vain tupsahtaa ja turskahtaa. Niin kuin nyt tämä. Kaikki alkoi vain siitä että se pahuksen vati hajosi! En minä niitä naulakoita olisi alkanut muuten etsimään. Ja verhotangon nyt vain ostin kun satuin rautakaupassa vain olemaan ja vastaan tuli. Tilanne johtaa niin sanotusti toiseen.

Keksin lorun itsestäni. ”Touhuaa ja touhuaa, vaan ei tule valmista. Nuttu nurin. Mikä se on?” Heti tiesivät, Vöyhkähän se. Eli minä.

Nuttu nurin on ihan ihme homma. Minulla menee usein paita nurinpäin. Olen jopa töissä huomannut, että minullahan on paita nurinpäin. Siihen on kyllä tavallaan ihan luonnollinen selitys. Jos lähden kovin aikaisin aamulla töihin, en viitsi laittaa valoja makuuhuoneeseen että mies saa jatkaa uniaan. Pimeässä kun pukee helposti nutun nurin. Mutta menee se muutenkin. Viime lauantaina oikein keskityin että saunan jälkeen laitan paidan oikein päin päälle. Niin eikö vain leggingsit sitten olleetkin vuorostaan saumat päälle päin.

Ostoksilla suhatessani kuuntelin autoradiota. Sinne sai soittaa ja kertoa, mitä hyvää koronakaranteeni on elämään tuonut, mitä tästä toivoisi jäävän käytännöksi vielä epidemian mentyä ohi. Eräs taksikuski soitti ohjelmaan ja sanoi, että asiakkaat eivät ole ollenkaan niin takakireitä kuin ennen. He ovat rauhallisempia ja ystävällisempiä, sen hän soisi jatkuvan vastaisuudessakin.

Yksi asia, minkä omassa elämässäni olen huomannut, on aamut. Minulla on tapana herätä joskus liian aikaisin. Nytkin heräsin kello 04.04, eikä minua nukuttanut yhtään. Ennen olisin yrittänyt jatkaa unia, valvonut sängyssä, kuunnellut nappikuullokkeilla radion puheohjelmia. Mutta nyt – niin kuin tänäkin aamuna– nousen ylös, alan kirjoittaa. Nautin tästä hereillä olo hetkestä. Odotan aamun valkenemista, sitä kun maisema vähitellen tulee näkyviin. Otan tämän aamu ajan ikään kuin lahjana itselleni. Eihän minulla ole mitään hätää, voinhan mennä takaisin nukkumaan tai nukkua päiväunet. Ei ole mitään pakkoa yrittää nukkua aamutunteja, jos se ei onnistu. Tämä tuntuu hyvältä.

Aamuvirkkuus on kyllä sukuvika. Äiti oli ihan samanlainen. Muistan, miten minua ärsytti, kun tulin nuorena aamuyöllä kotiin oltuani juhlimassa, ja äiti oli jo herännyt, ja puuhakkaana touhusi. Että harmitti.

Radiosta tulee lauantaisin Entisten nuorten sävellahja. Siinä muisteltiin viime kerralla, miten silloin 70-80- -luvuilla kaupat menivät kiinni lauantaisin iltapäivällä kello 14. Eikä sen jälkeen sitten ollut mitään tekemistä muuta kuin odotella iltaa. Joten nuoret kuuntelivat radiota. Nuorten sävellahjaa kuunteli jopa 1,2 miljoonaa kuulijaa, minä myös. Jake Nymanin ääni kaikuu yhä korvissa.

Minulla on monta radiota, koska tykkään sitä kuunnella. Yleensä kuuntelen YleSuomea, autossa joskus myös Novaa tai Iskelmää, mutta kotona YleSuomea tai Puhetta. Keittiössä on radio, mitä kuuntelen ruokaa laittaessa ja tiskatessa. Kuistilla on radio, mitä kuuntelen virkatessa tai aurinkoläikässä köllötellessäni. Pihalla on radio, mitä kuuntelen häärätessäni. Nyt tulee mieleen Pia, jolla on radio päällä kylpyhuoneessa ja siinä ruotsinkielinen kanava. Se on kuulemma kielikylpy. Hyvä idea! Minulta puuttuu vielä kylppäriradio, mutta se pitää kyllä vielä hommata.

No niin. Taidan mennä takaisin nukkumaan. Toisaalta, kahvihammasta kolottaa. Ehkä keitän ensin kahvit.

Hyvää päivää kaikille! Tehdään tästä hyvä päivä. Tai annetaan siitä tulla sellainen kuin tulee. Ehkä turhasta yrittämisestä ja tekemisestä kannattaa päästää irti. Tulee sellainen päivä kuin tulee. Antaa tulla.

Normaali