Bruno?

Tuijotan epäuskoisena itsekirjoittamaani kauppalistaa Kasarmintorin S-marketissa. Mikä v***un bruno? Kauppalistassa on vain tusinan verran tuotteita ja olen kirjoittanut sen ehkä tunti sitten. Silti päässäni ei kilise mikään kello, kun tuijotan brunoa. Mitä olen sillä tarkoittanut, käyn mielessäni läpi eri tuotekategorioita. Onko se joku muromerkki? Ei. Suodatinpussi tulee mieleen, mutta niitä meillä aivan varmasti on, sitä en ole voinut tarkoittaa. Ei se voi mikään karkki olla, koska syön vain Kouvolan lakritsia ja Hopea toffeeta, eikä niitä tarvitse kirjoittaa ostoslistaan. Niitä en kyllä unohda.

Sanotaan että onnettomuudessa, jos tajuaa kohta kuolevansa, oma elämä näkyy nopeana filminauhana mielessä. Minulla kävi mielessä Kasarmintorin S-marketissa kaikki lähisukulaisten dementiaoireet. Kun isävainaa ei osannut yhtäkkiä ajaa Jyvaskylästä kotiin tai äiti ei tiennyt, mikä jugurtti on. Siinä vaiheessa, kun äiti lakkasi tuulettamasta, tajusin että nyt on asiat huonosti. Tuulettaminen, olkoon sää mikä tahansa vähintäänkin pari kertaa päivässä, oli normipäivän toimenpide siinä missä hampaiden pesu tai iltapäiväkahvit. Nytkö se minulla alkoi? Kohta en varmaan osaa kotiin S-marketista.

Kassajonossa muisti teki paluun. Klementiinimerkki. Parhaissa klementiineissä on pieni Bruno-tarra. Helpotus ja huokaus. Löydän kotiin. Tiedän, mikä on jugurtti. Tuuletan. Tuuletan sille että muistan.

 

Normaali