Koronatontut

On tämä kyllä merkillinen talvi, kun katselee taakse päin. Sellaista hissukaiselämää koko talvi!

Miehen piti aluksi päästä selkäleikkaukseen jo joulukuussa, mutta lisätutkimuksista johtuen aika meni umpeen, ja uutta leikkausaikaa odotimme maaliskuun alkuun asti. Onneksi se oli silloin! Ehti juuri ja juuri alta pois ennen koronaepidemian puhkeamista. Selkäleikkaus olisi pahimmassa tapauksessa voinut siirtyä vielä lisää.

Välillä omassa mielessä on ollut kiukku, elämä on tuntunut olevan jumissa. Yhteinen tekeminen vähissä, kun edes kävelyllä ei voinut aina käydä. Elämänpiiri on kutistunut.

Mutta nyt korona-aikakauden alettua se elämä tuntuu varsin laaja-alaiselta ja aktiiviselta! Ehkä se kaikki oli valmistautumista tähän. Eräänlaista hiljaiselon harjoittelua.

Olimme varanneet pienen matkan maaliskuun loppuun. Tarkoitus oli juhlistaa sitä, että hankala elämänvaihe olisi ohi, selkäleikkauksesta toivottu. Tarkoitus oli matkata Pietariin, liput balettiin oli ostettu, hotellihuone varattu.

Nyt matka ei tietenkään toteudu. Rajat ovat kiinni. Moni muu kevään meno jää menemättä. Keskiviikoksi oli liput stand-up esitykseen, sinne piti mennä pojan kanssa. Ehdotin että pidetään kotistand-up, kerrotaan vitsejä. Mies ja poika totesivat että minun juttuni ovat muutenkin yhtä stand-up’ia, että ei kiitos.

Ehkä pitää nyt keksiä joku muu keino juhlia taakse jäänyttä selkätalvea. Ehkä juhlaksi riittää se että pääsee pitkästä aikaa saunaan. Vajassa on joskus ostetut kuivatut vastat. Ehkä ne olisi nyt syytä ottaa käyttöön. Tosin, tarkemmin ajateltuna arpi ei taida kestää vastomista.

Tänään kävimme kaupungissa poistattamassa tikit selässä. Samalla veimme ruokaa isovanhemmille, oven taakse niin kuin jotkut tontut. Koronatontut. Sellaisia taitaa nyt hiippailla monen yli 70-vuotiaan oven takana.

Kävimme koronatonttuina myös ystäväpariskunnan oven takana. He olivat päättäneet hoitaa testamenttiasiat kuntoon, ja tarvitsivat papereihin todistajat. Kävimme kumihanskat kädessä laittamassa nimet paperiin.

Meidänkin pitäisi tehdä edunvalvontatestamentti. Se on tärkeä paperi, jos jompi kumpi sairastuu niin että ei pysty itse omista asioista päättämään. Silloin toisella aviopuolisolla on laillinen oikeus hoitaa virallisia asioita ja tehdä päätöksiä toisen puolesta.

Sinänsä oli jännä havannoida hiljentynyttä kaupunkia. Kävimme parissakin eri ruokakaupassa, ja molemmissa oli paljon vanhoja ihmisiä liikkeellä. Samoin kaduilla. Ei ehkä ole nämä suositukset menneet aivan perille.

Kävelin Perämiehenkatua Helsingin Punavuoressa. Kävin pullakaupassa sillä aikaa, kun mies oli terveysasemalla tikinpoistossa. Kaikki pienet kaupat, toimistot ja ravintolat olivat sulkeneet ovensa. Ainoa, mikä oli auki oli onnellisten loppujen thaihierontapaikka. ”Open” – neonvalo sykki ikkunassa. Voi hyvänen aika sentään!

Mietin, mitä jos Suomeenkin tulee ulkonaliikkumiskielto? Tai kielto, että mökillä ei saa olla? Norjassa saa sakot jos lähtee mökille. Ehdotin miehelle että muutetaan kirjat tänne vapaa-ajanasunnolle. Ei innostunut – vielä. Mutta en kyllä haluaisi lähteä takaisin Helsinkiin, jos mökkikielto ja ulkonaliikkumiskielto astuvat voimaan.

Kaupunkireissusta huolimatta ehdin tänään käydä pitkällä sauvakävelyllä. En nähnyt ketään. Yksi auto ajoi ohi. Ensin kävelin pientä maalaistietä, sitten päätin poiketa metsäpolulle. Keskellä metsää muistin, että täällähän on susia. Rupesi pelottamaan. Päätin että sauvon tästä lähtien yksin vain teitä ja avaria pellonreunoja, enkä mene yksin metsään.

Punahilkka pääsi kuitenkin turvallisesti takaisin kotimökkiin.

Sen pituinen se päivä.

 

 

Normaali