Korona-arkea

Ihmiset alkavat vähitellen tottua uuteen korona-arkeen. Tai jos ei tottua, niin ainakin löytävät uusia toimintatapoja. Kansalaisopisto ilmoitti että lavisjumppa ja sambaopettajat ovat tehneet jumppaohjelmat, joiden mukaan voi treenata facebookryhmässä. Ainoa ongelma on, että en ole facessa. Pitääköhän liittyä, että pääsee ryhmäliikuntatunnille?

Olen kuullut että jotkut pienet liikuntaryhmät kokoontuvat ohjatusti ulkona puistossa. Uutisissa kerrotiin että taksit ryhtyvät tuomaan ruokaa kaupoista. Ja että taloyhtiöiden seinille on ilmestynyt viestejä naapureilta, jotka ovat valmiita tarjoamaan kaupassakäyntiapua.

Puhelin pirisee. Nykyisin taas soitetaan ihmisille, ja kysytään kuulumisia.

Somessa on paljon päivityksiä siitä, mitä ihmiset ovat ryhtyneet puuhaamaan täyttääkseen yksinäiset ja yksitoikkoiset päivänsä. Martat lähettivät instagrammissa viestin, missä kerrottiin että heidän sivuillaan on ohjeita ja tekemistä lapsille.

Lukiolaisen ryhmäohjaaja lähetti kivan tsemppiviestin kaikille, ja kehotti oppilaita pitämään yhteyttä toisiinsa. Onneksi siihen on hyviä keinoja nykyteknologian avulla.

On hienoa huomata tällaisista pienistä asioista että hei, me yritetään. Me keksitään keinoja ja tapoja elää tämä aika läpi. Nyt huomaa myös somen hyvät puolet. Olisi varmasti paljon yksinäisempi olo ilman internetiä, pelkän television, radion ja lankapuhelimen varassa.

Voi olla että koronan ansioista kehitys menee harppauksen eteen päin. Ja mikrobiologiasta ja lääketieteestä tulee entistäkin suositumpia koulutusaloja.

Sekin sykähdytti kun ministerit kertoivat, mitkä ovat niitä yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä aloja, joiden työntekijöiden lapsille taataan varhaiskasvatus kriisitilanteesta johtuen. Yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä aloja ovat mm. siivous, logistiikka, kuljetus, hoitoala, jätehuolto, elintarviketuotanto, elintarvikekaupanala. Ei pankkiirit, sijoitusneuvojat, grynderit. Ollaan palattu oikeiden asioiden äärelle. Mikä on oikeasti tärkeää.

Lopuksi vielä kiitokset pääministeri Marinille ja muille ministereille. Huipputyötä! Ylpeänä voin katsoa teitä tiedotustilaisuuksissa. Jämäkkää, selkeää johtajuutta. Selkeitä vastauksia kysymyksiin ja perusteluja. Olen niin ylpeä Suomen hallituksesta. Meillä on paras mahdollinen hallitus ja pääministeri tällaiseen kriisitilanteeseen. Siunausta työllenne, ja kiitos!

 

 

Normaali