Deja-ostos

Rakkaalla 90-luvulla, jolloin kaikki tuntui tapahtuvan, sen jälkeen ei enää mitään, ostin Uudenstakaupungista kirpputorilta täysipitkän nahkatakin. Se oli beigen värinen, mokkanahkainen ja malliltaan berberi, leveät kaulukset, 70-luvulta. Merkkiä en muista, mutta kotimaista laatutyötä.

Olin innoissani, takki oli kuin uusi. Siinä ei näkynyt käytön jälkiä. Esittelin ostosta miehelleni. ”Katso nyt, näyttää ihan käyttämättömältä!” Ilmeisesti takki ei ollut ihan yhtä lumovoimainen miehen mielestä, koska tämä tuijotti takkia pitkään ja vastasi lakonisesti: ”Ei ihme että on jäänyt käyttämättä.”

Pidin takkia muutaman vuosikymmenen, kunnes möin sen Hietalahden kirpputorilla. Muistaakseni sain rahani takaisin. Kovin paljon en loppujen lopuksi takkia käyttänyt. Vaikka olikin puhdas ja persoonallisella tavalla hieno, siinä tuli vähän Irwin Goodman -fiilis.

Ehkä Irwin Goodman on alter egoni. Jang-puoli minussa. Pidän Irwinin musiikista. Varsinkin silloin 90-luvulla työsuhdemersussa raikui Irwin. Täysillä, ikkuna auki ja kyynärvarsi tuuletuksessa. Oi niitä aikoja! ”Silirimpsis sileät tiet, onnetarten ottolasta maailman halki vie!”

Vexi Salmen sanoitukset ovat aivan mahtavia. Lauluissa on yhteiskunnallista sanomaa. Kuunnelkaapa vaikka Ostoskeskus ja krouvi, aivan huippu! Ei sellaisia sanoituksia enää tehdä. Ei nykymusiikki ole yhteiskunnallista. Nykysin kaikki kertoo vain minästä.

Niin kuin tämä blogikin. Surullista.

Ahvenanmaan matkalla poikkesin Maarienhaminan Emmauksessa. Ja kas, nahkatakki 70-luvulta. Tälla kertaa nappanahkaa ja lyhyt. Leveät kaulukset. Mittasuhteiltaan täydellinen. Totaalinen ihastuminen. Katso, täydellinen, lähes käyttämätön! 12€! Vilken fynd!

Kaikki alkoi kuulostamaan ja tuntumaan kovin tutulta. Deja-vu. Olenko elänyt ympyrän ja palannut 90-luvulle?

Silirimpsis sileät tiet, kaikuu korvissani, kun puen takin päälleni. Nyt auton ikkuna auki ja olkapää pihalle. ”Ai, jai, jai, kun nuori ois!”

Normaali