Minun peittoni suojelee sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä

Veljentyttö kyseli, miten menee. Vastasin että hyvin. Puutarhanhoito, virkkaus, lihominen ja alkoholismi etenevät ennusteiden mukaisesti.

Ostin uutta lankaa, kaikki tummanvihreät mitä kaupassa oli. Aloitin uuden torkkupeiton. Opettelin sitä varten uuden kuvioinnin, koripunoksen. Tarkoitus on tehdä iso torkkupeitto pojalle. Annan sen sitten kahden ja puolen vuoden päästä, kun hän täyttää 18. Ajatuksena että peitto tuo turvaa ja suojaa häntä mitä elämä tuokaan tullessaan. Se on kuin äidin syli, mihin saa käpertyä.

Tosin minulla on vielä toinen torkkupeitto kesken. Ei pitäisi aloittaa uutta ennen kuin edellinen on valmis. Yhden kerän verran virkattavaa, sitten se on valmis. Sen annan syntymäpäivälahjaksi eräällä tutulle pikkupojalle ensi kesänä.

Pihalla on melkein valmiina uusi kukkapenkki. Rakensin sen turveharkoista. Niiden pitäisi sammaloitua kauniiksi. Siirrän kukkapenkkiin pihamaan perennoja. Jotkut pionit kituvat väärässä paikassa, toivon niiden elpyvän uudessa penkissä.

Googlasin myös humalan lisäämistä. Minulla on kaksi vanhaa humalakasvia, joista toinen kuoli jostain syytä pari vuotta sitten. Ajattelin ottaa pistokkaita siitä yhdestä, vielä elävästä ja saada siten uusia humalasalkoja. Toivottavasti onnistuu. Pelkään aina epäonnistuvani puutarhahommissa, tappavani touhuilullani kasveja. Luulen että olen ehkä ainut ihminen, jolle puutarhatyöt eivät lievitä stressiä vaan tuovat sitä.

Erilaisten lonkerojuomien kulutukseni on lisääntynyt puutarhatöiden lomassa. Suosikkini on oranssinvärinen, mustaherkukanmakuinen on myös hyvä ja sitruunanmakuinen ihanan raikas. Rehkimisen lomassa on mukava hetkeksi istahtaa pihatuoliin, napsauttaa lonkero ja kuunnella linnunlaulua.

Mies näytti huumorivideon, missä pariskunta istuu sohvalla. Mies juo olutta, ja vaimo säksättää, paljonko vuosien saatossa rahaa olisi säästynyt, jos mies ei olisi juonut päivittäisiä oluitaan. Niillä rahoilla olisi saanut vaikka lentokoneen. Lopulta mies kysyy vaimolta, juoko tämä olutta. – En  tietenkään, vaimo vastaa. – No missä se sinun lentokoneesi sitten on? mies kysyy.

Ei ole lentokonetta täälläkään. Voisi kyllä aloittaa sellaisen projektin, että ottaisi pullonpalautusrahat aina käteisenä, ja keräisi niitä johonkin omaan kippoonsa. Käyttäisi ne rahat johonkin tästähankintaan. Kuten lentokoneeseen. Hymiö.

Virkatessa tulee pohdituksi kaikenlaista. Kuten koronan vaikutusta ihmisten elämään. Mediassa ja juhlapuheissa puhutaan siitä, kuinka tämä vaikuttaa meidän jokaisen elämään. Niin vaikuttaakin, mutta vaikutus voi olla hyvin erilainen.

Soittelin tädilleni, joka toimii miehensä omaishoitajana. Hän sanoi että heidän elämäänsä tämä ei ole vaikuttanut oikeastaan mitenkään. He elävät eristyselämää muutenkin. Ainoastaan lapsenlasta ei ole voinut tavata ja se on tietenkin harminaihe.

Serkkutyttö Ruotsissa sanoi että tätä hän tarvitsee: eristätymistä ja hiljentymistä, rauhoittumista. Hänellä on ollut pari viime vuotta rankkaa, lisäksi stressaava, vastuullinen työ. Nyt on mahdollisuus pohtia kaikkea tapahtunutta ja toipua.

Velipojat Keski-Suomessa: toisen 3d-tulostin raksuttaa kellarissa kasvopleksisuojaimia. Tilauksia on niin paljon että tuotanto tökkii. Lupasi lähettää kuitenkin minullekin, kunhan selviää tuotantotukoksesta. Toinen sanoi nauttivansa hiljaiselosta. Paikkakunnalla ei vielä tiettävästi ole koronatartuntoja.

Luulisin että monelle vanhukselle ja yksinäiselle korona on jopa lisännyt kanssakäymistä. Normaalioloissa kukaan ei kysele perään. Nyt kansalaisjärjestöt, seurakunnat, naapurit ja sukulaiset soittelevat kuulumisia, kyselevät vointia ja kuljettavat ruokakasseja. Avun tarjoajia on ehkä ensi kertaa elämässä.

Sitten on toisenlaisia tarinoita. Surullisempia. Omat appivanhempani ovat yrittäneet selviytyä kahdestaan. Melkein joka päivä puhelin soi, on jos jonkinlaista ongelmaa, missä mies yrittää etäauttaa, silti miltei päivittäin apen kanssa pohditaan, olisiko nyt aika soittaa 112.

Vaikka anopin fyysinen terveys on heikko, mielenterveys on nyt se heikoin lenkki. Tilanne on vaikea muutenkin, korona tekee siitä vielä vaikeamman. Hoitopaikat ovat vähissä. Maanantaina tulee lääkäri katsomaan tilanteen. Toivottavasti anoppi pääsee jonnekin, ja ymmärtää että se on hänen parhaakseensa.

Viimeksi kun veimme ruokaa ja lääkkeitä, anoppi vaati tulemaan sisälle. Mies yritti selittää että se on vaarallista ja vastoin kaikkia suosituksia. Anoppi otti kuolemakortin, ja se on näiden keskustelujen mustapekka. – Tämä voi olla viimeinen mahdollisuus. Mustapekkakortin saatuaan mies meni sisälle kasvonaamiossa ja kumihanskoissa, istui parin metrin päässä, yritti rauhoitella tilannetta. Minä istuin autossa odottamassa virkkauslankakasseineni, ja opettelin uutta kudosta.

En tiedä, miten tässä käy, miten tästä selvitään. Kunpa anopille voisi virkata suojaavan peiton, missä hänen olonsa olisi hyvä.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s