Sen saa mitä haluaa, vai mitä Andy?

Kello on kuusi aamulla. Ihana herätä, kun on valoisaa. Ja valoa riittää pitkälle iltaan, aina iltayhdeksään. Se on kyllä iso kiitollisuuden aihe, ja siitä pitäisi osata nauttia. Valoa meille pohjoisen asukkaille säädellään varsin epätasaisesti. Nyt on paras aika nauttia siitä.

Linnut laulavat äänekkäästi. Aamuyöstä ihan heräsin, kun joku lintu ilakoi ikkunan takana. Laitoin vajan seinälle ylös laudan poikittain mustarastaita varten. Jospa tekisi pesän siihen. Kävi sääliksi, kun entinen pesäpaikka meni. Sillä oli tapana tehdä pesä autokatokseen, mutta nyt siinä on ovi, eikä se pääse enää sinne. Huono paikka se kyllä oli, pesäelämä häiriintyi aina kun ihminen liikkui katoksessa.

Sama autokatosrastas jäi jumiin yhdeksi yöksi vajaan. Oli varmasti ollut etsimässä vanhaa pesäpaikkaansa, ja ihmetellyt miten se oli kadonnut, ja jäänyt sitten vajan vangiksi.

Nyt tuohon lehahti palokärki! Onpa upea kirkkaan punainen vatsa. Kutsun niitä paloma picassoiksi. Meni syömään talipalloa. Niitä roikkuu pihapuista kuin koristepalloja joulukuusesta. Täällä on pikkulintujen joulu.

Eilen katselin verkkokaupasta lintujen juoma-allasta. Siellä oli hieno keraaminen, tummanvihreä. Tekisi mieli ostaa. Säilyisiköhän ehjänä kotiinkuljetuksesta?

Verkko-ostaminen on kyllä vähän liian helppoa. Toisaalta siltä on helppo suojautua, kun ei mene verkkokauppaan. Mutta nyt tässä oli pari päivää niin huonoa säätä, että itseään viihdytti myös kiertelemällä virtuaalikaupoissa.

Viihdytin itseäni myös katsomalla dokumentteja Yle Areenalta. Siellä on yksi aivan mainio: School of seduction. Kertoo venäläisistä viettelykouluista. Siellä on erilaisia kursseja ja koulutuksia naisille miesten viettelemiseen. Kyllä on naisen asema ja elämä hyvin erilaista siellä, niin lähellä, lähempänä kuin Jyväskylä. Voi hyvänen aika.

Katsoin myös dokumentin Maradonasta. Sikäli yllättävää, kun en ole kiinnostunut urheilusta yhtään. Sekin oli hyvä ja ajatuksia herättävä. Tosin pikakelasin ottelukohtaukset. Ryysyistä rikkauksiin ja sieltä tuhoon. Poika köyhistä oloista, rakasti pelata jalkapalloa ja oli siinä hyvä. Pelasi mainetta ja kunniaa joukkueelleen ja samalla myös itselleen. Ja sitten kaikki tuhoutui, fanien kiljunta ja ylistys vaihtui pilkaksi ja ivaksi, vankeudeksi ja lopulta psyykkiseen parantolaan ylipainoisena, maineensa, kunniansa, kaikkensa menettäneenä. Ja poika halusi vain pelata palloa. Kyllä menestys voi olla myös vaarallista ja tuhoisaa. Ja toiset ihmiset julmia.

Niinhän sitä sanotaan; ”ole varovainen mitä sä haluat, sä saat sen”.  Niin sanoi täysin sekaisin oleva Andy Mc’Coy omassa dokumentissaan. Siinä oli entinen pikkupoika, joka oli haaveillut rock-tähteydestä, ja sen saavuttanut. Mukana tuli myös kaikkea muuta.

Andyn sanoissa oli suuri oivallus. Siinä mistä haaveilee, tulee mukana aina myös muuta, sellaista mihin ei ole osannut varautua, ja se voi lopulta tuhota sinut. Niin kävi Maradonalle ja Andylle, esimerkiksi.

Samaa asiaa muistan miettineeni, kun äiti sairasti parkinsoniaan. Mieleen tuli omat lapsuusajat. Äiti aina ahertamassa jotakin, toivoen että joskus saisi vain olla ja levätä. Minä sanoin silloin, että sitten kun minä olen iso, teen kaikki kotityöt ja sinä saat levätä. Lupaus toteutui traagisella tavalla: äiti ei sairautensa takia pystynyt enää mihinkään, muut tekivät. Äiti sai levätä. Sai vain levätä, ei mitään muuta.

Täytyy olla varovainen mitä toiveita puolihuolimattomasti ajatusilmastoon heittää. Mutta nyt haluan vain aamukahvia. Menen keitttämään.

Aurinkoista perjantaipäivää kaikille!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s