Korona salaliittoteorioissa

Minä olen true-beliver, uskon mielelläni asioihin.

Homeopatiasta en ole ihan varma. On minulla piironginperällä joitakin homeopaattisia lääkkeitä. Olen ne joskus hankkinut homeopatiaan vankasti luottaneen edesmenneen kummitätini neuvosta. Mutta mielestäni ne eivät ole minulla toimineet.

Sen sijaan kukkatipat toimivat! Pirkko opetti minulle suntiokoulun aikoihin kukkatipat. Ne ovat ihan ihmedroppeja! Kukkatipat vaikuttavat ihmisen mieleen, joten asia on vähän eri kuin homeopatiassa, jossa vaikutuskohde pyrkii olemaan kehollinen ongelma.

Kukkatipoilla voi saada apua tunnepuolen haasteisiin, esimerkiksi vaikka elämänmuutoksen hetkellä, tai jos tuntee olevansa jumissa eikä osaa tehdä päätöstä tai suuressa surussa ja menetyksessä tai pelkotiloissa. Olen niillä joskus tarjonnut perheellekin, ja kissalle! Mutta eivät he tähän usko. Ja olen jopa tehnyt kukkatippoja itsekin kotipihan tuomenkukista.

Vaikka olenkin helppouskovainen, yhteen asiaan en usko: salaliittoteorioihin.

Eräs yö heräsin taas hikoiluihin, enkä saanut enää unta, ja koska olen kuunnellut jo miltei ”kaikki” Yle Areenan radiotallenteet, etsiskelin kuunneltavaa youtuben puolelta.

Olen seurannut välillä erään elämäntapavalmentajan juttuja. Hänellä on ollut ihan kiinnostavia ajatuksia hyvinvoinnista, treenaamisesta ja ravinnosta. Nyt hän oli tehnyt postauksen koronasta.

Hän oli sitä mieltä että tämä epidemia on suunniteltu juttu, millä ihmiset saadaan valtaan ja alistetuksi. Taustalla on pieni, maailmanlaajuinen joukko ihmisiä, jotka hyötyvät epidemiasta ja pörssiromahduksesta ja lääketeollisuudella on oma lusikkansa sopassa mukana.

Vlogissa hän kertoo, kuinka meidät on historian saatossa kasvatettu auktoriteettiuskovaisiksi, ja siksi meitä on nyt helppo ylhäältä päin hallita ja saada tekemään mitä vain, mitä tämä pieni hallitseva joukko tahtoo. Omat poliitikkomme ovat hänen mukaansa ehkä tietämättään samassa juonessa mukana, eikä meidän tulisi totella heitä.

Tämä suomalainnen elämäntapavalmentaja, jolla on 2600 seuraajaa youtubessa, on rokoitevastainen. Hänen mielestään rokotteet aiheuttavat mm. autismia ja autoimmuunisairauksia. Hän sanoi nauhoituksella moneen otteeseen, että älkää missään tapauksessa ottako koronarokotusta, kun sitä teille tarjotaan. Ja tuleva 5g-verkko aiheuttaa meihin säteilyä, sitä ei myöskään pidä ottaa käyttöön.

Pelottavaa. Ei pelota niinkään korona , 5g tai lääketeollisuuden salaseura, vaan nämä gurut ja heidän seuraajansa. Netti on pullollaan ”asiantuntijoita”, ja me herkkäuskoiset uskomme heitä.

En väitä, etteikö lääketeollisuus olisi kaupallinen, voittoa tuottava ala, ja etteikö lääketieteessä oltaisi tehty isoja mokia sen historian aikana. Mieleen tulee mm. talitomidi, rauhoittava unilääke, jota myytiin 60-luvun alussa ja joka aiheutti sikiökehitysvaurioita. Syntyi kädettömiä lapsia.

Tai Amerikassa roihuava kipulääkeriippuvuus. Tai sikainfluenssarokotus, joka aiheutti narkolepsiaa. Isoja virheitä on tapahtunut, ja yksilötasolla monen elämä niiden takia peruuttamattomasti kärsinyt.

Sitten tulee iso MUTTA. Lääkkeiden ja rokotteiden ansiosta on myös säästetty miljoonia ihmishenkiä. Mikä olisi tilanne ilman malarialääkitystä? Antibiootteja? Rokotteita tuhkarokkoa, koleraa ynnä muita kuolettavia, hirveitä sairauksia vastaan? Rokotteilla ja lääkkeillä on pystytty pelastamaan monia, säästämään meitä inhimilliseltä kärsimykseltä. Edes aids ei enää ole hirvittävä, tappava tauti, mitä se syntyaikanaan 90-luvulla oli. Ja tämä on lääketieteen ansiota.

On ihan fiksua että epäilee. Meille jokaiselle on luotu omat aivot sitä varten. On hulluutta uskoa mitään sokeasti. Auktoriteettiusko on mahdollistanut hirvittäviä asioita, kuten natsi-Saksan julmuudet tai isisin toimet.

Mutta ei pidä uskoa sokeasti myöskään salaliittoteorioihin.

Nyt järki käteen ihmiset! Nyt ei saa höpsähtää. Tällaisissa asioissa höpsähtäminen ja pelko voi olla vielä vaarallisempaa ja tuhoisampaa kuin itse ongelma.

Panepidemia voi tuntua pelottavalta, tulevaisuus hähmäiseltä ja epävarmalta. Silloin kaipaa johtajuutta, gurua, joka sanoo miten asiat ovat ja mitä minun tulee tehdä tai jättää tekemättä.

Mutta juuri tällaisina vaikeina aikoina pitää olla varovainen, kenelle johtajuuden omassa elämässään antaa.

Tällaisena aikana pitää pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä.

Vaikka sitten kukkatippojen avulla! (nauruhymiö)

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Korona salaliittoteorioissa

  1. Olipas ajatuksia herättävä kirjoitus. Epävarmoina aikoina nämä gurut houkuttelevat ihmisiä, heiltähän saa selityksen tilanteeseen. Ihmiset rakastavat yksinkertaistuksia, stereotypioita, koska ne luovat turvaa ja mehenkeä. En usko tippaakaan homeopatiaan. Salatiedettä koko homma. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s