Koronaerakko

Olen koronaerakkopakolaisena mökillä. Onpa ihanaa!

Nolottaa sanoa noin.

Onhan tämä monella tapaa ja monille katastrofi, mutta silti, henkilökohtaisesti minulle tämä mahdollistaa elämän maaseudun rauhassa, siellä missä eniten haluan olla.

Olen ollut täällä nyt viikonlopun yksin. Päädyttiin perheen kanssa että näin on parasta. Talo pitää siivota talven jäljiltä, ja mies vielä selkäleikkauksen takia toipilaana, eikä voisi osallistua siivoukseen, ja jos poika olisi mukana, pitäisi laittaa ruokaa vähän väliä. Nyt voin rauhassa siivota ja häärätä kaiken valmiiksi. Perhe tulee perässä.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Pikkupakkanen. Tuulee. Loistava sää tuulettaa matot ja petivaatteet. Kerrankin ikkunoiden pesu onnistui! En meinaa sitä osata, mutta nyt otin käyttöön sanomalehtitaktiikan eli viimeistelin pesun hinkkaamalla ikkunoita rutatulla sanomalehdellä ja toden totta – se toimii.

Radiot (2 kpl) on päällä, ja kertoo että muu maailma on vielä olemassa tuolla jossakin vastakynnettyjen peltojen takana. Tullessani ostin narsisseja ulkoruukkuihin. Uskaltaisiko ne jo laittaa ulos, kestävätkö yöpakkaset?

Vessapaperia en hamstrannut. En ymmärrä sitä. Takapuolen voi aina pestä, jos paperi loppuu.

Päällä on rakkaat, röntsäiset mökkivaatteet; kuluneet farkut, flanellipaita ja puukengät. Ne on sitten hyvät! Jostain kumman syystä puupohja on rentouttava jalkapohjalle. Minulla on myrkynvihreät ruotsalaiset nahkanilkkurit. Niillä on täällä hyvä kopsutella, lattiat kun ovat vähän vilpoiset.

Ulkona olisi paljon tehtävää. Pihalta on yksi koivu katkennut puolivälistä. Se pitää sahata ja pilkkoa, mutta sen homman jätän siihen kun poika on paikalla. Opetan moottorisahan käytön.

Pihasaunan kiukaankivet pitää vaihtaa ja sauna pestä. Mutta sekin saa nyt odottaa, vielä on siivottavana vintti.

Tämä mökki on sellainen oma mausoleumini. Täynnä muistoja. Joka kerta kun siivoan jotakin särkyy. Tällä kertaa aasi tippui ikkunalaudalta, ja sen korvat katkesivat. Harmittaa. Edellisellä kerralla hajotin prinsessa Diana ja Charlesin häiden muistolautasen. Se vasta harmittikin! Yritän selittää asian itselleni niin että tavaraan ei saa kiintyä, vaikka ne rakkaita muistoja olisivatkin. Siksi sellaiset hajoamiset pitää ottaa vastaan eräänlaisena luopumisharjoituksena.

Siivotessani löysin kipon, missä oli monta porsliinihevosen jalkaa. Pienenä hevostyttönä keräsi porsliinihevosia. Alkavat olla jo kaikki enemmän ja vähemmän hajonneita. Olen niitä heppoja heittänyt pois, jättänyt ehjät jäljelle. Mutta näköjään kavioita on vielä jäljellä kipossa! Ehkä kasvatan pääsiäiseksi rairuohoa ja pistän jalat sinne törröttämään koristeeksi tipujen joukkoon. Tulee sellainen surrealistinen  pääsiäinen. Sopii hyvin epidemiateemaan.

Tästä tuleekin epidemiapääsiäinen ja epidemiavappu. Vaikea kuvitella vappua ilman juhlivia ihmisjoukkoja. Hiljainen vappu taitaa olla edessä.

Vaikka tämä omaehtoinen mökkikaranteeni kestäisi pitkäänkin, en usko pitkästyväni; virkkauslankaa on riittävästi, kirjahylly täynnä vanhoja kirjoja ja Valittuja Paloja, vintillä säkki savea ja kipisiä, jos luovuuskohtaus iskee ja huvittaa tehdä kipsipäitä. Äidin vanha ompelukonekin on, jos ompeluinto sattuisi iskemään, tosin sitä epäilen, olen huono ompelemaan, ei ole minun kakkupala. Vanhoja entisöintiä kaipaavia ikkunoita riittää. Itse asiassa koko talo pitäisi maalata.

Ainoa asia mikä harmittaa on ryhmäliikuntatuntien loppuminen. Olen päässyt niin hyvään vauhtiin, että en millään haluaisi keskeyttää treenejä. Nyt täytyy sitten harrastaa sauvakävelyä ja punnertaa itsekseen. Ja käydä kävelyllä metsässä. Ei paha.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s