Olen citymaalainen

Uusimassa Maalla-lehdessä oli pieni artikkeli aiheesta Citymaalainen. Tunnistin termistä oitis itseni! Se minä olen. Vähintäänkin toinen jalka on tukevasti maaseudulla – ja pää. Menettäisin järkeni, jos en saisi välillä olla maaseudun rauhassa.

Viimeksi viime viikonloppuna asia tuli todistetuksi. Tänä talvena maaseutuasuminen on jäänyt kiusallisen vähäiseksi, syypäinä teini ja miehen selkäleikkausjono. Olenkin ollut harvinaisen apea ja masentunut ja saamaton ja huono ihminen kaikin tavoin.

Sunnuntaina sitten lähdettiin katsomaan oliko lauantainen hirmumyrsky tehnyt tuhojaan pellonreunamökkerössä. Ei onneksi ollut. Yksi kuusi oli mennyt poikki, mutta ei ihan pihapiiristä.

Rupesin haravoimaan ja keräämään risuja pihalta. Ai että teki hyvää! Hymy palasi kasvoille, elämä tuntui jälleen toiveikkaalta ja elämisen arvoiselta.

Tulin siihen tulokseen että tämä pellonreunamökki on oikea pikkueliöiden lemmenpesä. Siellä on nimittäin niin paljon risukasoja ja haravointijätettä, juuri sellaisia paikkoja, missä pieneliöt, hyönteiset sun muut tarvitsevat. Ja niiden elinolosuhteista pitää olla huolissaan. Jos maailmasta katoaa hyönteiset, loppuu ruoka. Hyönteiset levittävät kasvien siitepölyä, ilman niitä meillä ei ole marjoja, hunajaa, kukkivia kasveja.

Se että pihapiirissä on niin paljon risukasoja johtuu oikeastaan siitä, että siellä metsän siimeksessä, heti pihapiirin vieressä on muinaisia juoksuhautoja. Ne ovat varsin käteviä kaiken piharoskan, vanhojen lehtien ja risujen keräyspaikkoja. Sinne uppoaa loppumattomiin lehdet, risut sun muut. Ja eliöillä on missä asua.

Viime kesinä olen myös leikannut kitsaasti nurmikkoa. Tai voiko sitä edes nurmikoksi sanoa, sammalikkoa pikemminkin. Mutta kasvaa siellä kukkiakin. Olen antanut niiden kasvaa ja kukkia. En minä siellä mitään krokettia pelaa, että tarvitsisin tasaisen, vihreän nurmikon. Röntsäpiha on parempi.

Googlasin lisätietoa citymaalaisuudesta. Se on juuri meidän keski-ikäisten juttu, ja siihen johtaa useat eri syyt. Halu nauttia luonnosta, kaupunkielämisen kalleus, etätyöt, luova työ, digitalisoituminen muun muassa.

Moni asia on maaseudulla huomattavasti halvempaa kuin kaupungissa johtuen vuokratasosta. Juuri vähän aikaa sitten katsoin, paljonko kuukausikortti ryhmäliikuntaan maksaa omalla maaseutupaikkakunnalla versus Helsingissä. 55€ vs 95€. Kahvin ja vastaleivotun pullan saa yleensä vitosella, Helsingissä pelkkä kahvi voi maksaa neljä euroa. Puhumattakaan sitten eri alojen erikoispalvelut, kuten verhoilijat, kampaajat, ompelijat yms. Maalla on halvempaa, usein myös parempaa. Ehkä poikkeuksena ravintolat. Hyvää ravintolaruokaa on vaikeampi löytää maaseudulta, tahtoo usein olla vähän raskastekoista sorttia. Toisaalta paras kasvishampurilainen mitä tiedän myydään maaseudulla –Heikinkarin Ranthuoneella Kustavintien varrella Taivassalon ja Kustavin puolivälissä. Ei saa Helsingistä niin hyvää. Ja kaikki muukin on siellä spessuhyvää.

Janakkalan kunta on ryhtynyt ensimmäisenä kuntana edistämään citymaalaisuutta. Ihmisellä voi olla useampi kotikunta. Tai siis pitäisi voida olla. Citymaalaisuudessa voi olla myös vastaus monen pienen paikkakunnan väestöongelmiin.

Puolikaskin asukas on parempi kuin ei mitään.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s