”Puhut kuin Runeberg!” äiti huudahti.

Näen harvoin unia, joita muistaisin, mutta yksi on jäänyt erityisesti mieleen.

Äiti sairasti Parkinsonia, ja menehtyi vuonna 2012. Sairauden ja pitkien jäähyväisten vuodet olivat raskaita, ja se näkyi myös unimaailmassa.

Näin silloin unta. Kylvetin äitiä ammeessa. Äiti olin veden peitossa, silmät kiinni. Minä puhuin hänelle: ”Niin kuin äidin on päästettävä lapsesta irti vapauteen ja aikuisuuteen, on myös lapsen päästettävä irti vanhemmastaan – kuolemaan.” Äiti ponnahti yhtäkkiä ylös istumaan ammeesta, ja sanoi: ”Puhut kuin Runeberg!”

Heräsin.

Uni naurauttaa nyt jälkeen päin. Olen kotoisin Saarijärveltä. Runebergin ja Saarijärven Paavon maisemista.

Saarijärven Paavo runossa tökkii Paavon vaimon rooli. Vaimo on surkea valittaja ja luovuttaja, joka vastoinkäymisten kohdatessa repi hiuksiaan,  ja oli valmis heittämään hanskat tiskiin.

Runon Paavo taas on sitkeä uurastaja, joka valaa uskoa heikkoon vaimoonsa. Ja vielä viimeisessä säkeistössä osoittaa oman uhrautuvaisuutensa vaimon sortuessa itsekkyyteen. Paavo on se, joka on valmis antamaan naapurille omastaan.

Jo viime kesänä koohkasin asiasta. Kirjoitin blogiin, että jo olisi aika saada Saarijärven Paavon vaimolle oma stoori – tai edes nimi! Parisataa vuotta on peesannut sisukasta Paavoa. Kyllä olisi tasa-arvon aika tässäkin asiassa!

Ei ottanut kukaan vinkistä vaaria. Niinpä päätin itse kokeilla. Olen nyt muokannut Saarijärven Paavon uuteen uskoon. Runebergin päivän kunniaksi: olkaa hyvä –  Saarijäven Päivi!

(Myönnän, Päivi nimi ei nyt ehkä ihan ole aikakauden ja genren mukainen, mutta en keksinyt peellä alkavaa sopivaa nimeä, koska Paulan ja Pirkon tunnen, niitä en voinut käytää.)

 

Saarijärven Päivi

Saarijärven salomailla asui tilallansa hallaisella Päivi.

Lypsi, leipoi, pesi ja kitki; Jumalalta kasvun toivoi. Miehineen ja lapsineen hän siinä niukkaa leipäänsä söi hiess’ otsan. Paavo ojat kaivoi, kynti, touon kylvi.

Tuli kevät, hanki suli mailta, myötänsä vei puolet orahista; tuli kesä, raekuuro kulki, kaatoi maahan puolet tähkäpäistä;  tuli syksy, kaikki ryösti halla.

Tukkaa riistäin Paavo lausui:

»Päivi parka, kovan onnen lapsi, sauvaan tartu, Herra meidät hylkäs; miero raskas, raskahampi nälkä.»

Paavon käteen tarttuin Päivi lausui: »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra. Panen leipään puolet petäjäistä; kaksin verroin kaiva sinä ojaa, ja Jumalalta kasvu toivo.»

Pantiin leipään puolet petäjäistä, kaksin verroin ojaa kaivoi Paavo. Lampaat myi ja siement’ osti, kylvi.

Tuli kevät, hanki suli mailta, mutt’ ei orahia vesi vienyt; tuli kesä, raekuuro kulki, kaatoi maahan puolet tähkäpäistä; tuli syksy, kaikki ryösti halla.

Rintoihinsa lyöden Paavo lausui: »Päivi parka, kovan onnen lapsi, kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs; tuska kuolla, tuskempi tok’ elää.»

Paavon käteen tarttuin Päivi lausui: »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra. Panen toisen puolen petäjäistä, ojat kahta suuremmat sä kaivat, mutta Jumalalta kasvu toivo.»

Pantiin toinen verta petäjäistä, kahta suuremmat loi ojat Paavo, karjan myi ja siement’ osti, kylvi.

Tuli kevät, hanki suli mailta, mutt’ ei orahia vesi vienyt; tuli kesä, raekuuro kulki, mutt’ ei kaatunutkaan kaunis olki; tuli syksy, halla kultaviljan koskematta korjaajalle säästi.

Silloin Päivi polvistuen lausui: »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.»

Paavo vaimon viereen polvistuen lausui: »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.»

Vaimollensa virkkoi Paavo: »Päivi, Päivi, riemull’ otan sirpin, nyt jo meillä alkaa ilon päivät, nyt jo syrjään petäjäinen silkko, nyt sä rukihisen leivän leivot!»

Paavon käteen tarttuin Päivi lausui: »Paavo, Paavo; sit’ ei kuri kaada, veljeään ken hädässä ei hylkää. Panen leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla.»

 

Parempi kuin alkuperäinen. Paavohan valittaa, mutta vaimon kannustuksesta jaksaa jatkaa. Älä nyt suutu, Runeberg, aika aikaansa kutakin!

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ””Puhut kuin Runeberg!” äiti huudahti.

  1. Oman käsitykseni mukaan ei Fredrikakaan kovin paljon huomiota saanut, pääroolia esitti Runeberg itse, mikä nyt kuului aikakauteenkin. Fredrika ei kuitenkaan tainnut olla mikään valittaja vaan vahva nainen joka itsekin kirjoitti kun ehti, mutta aika alistuva rooliinsa. Uskoisin, että myöskin Johan Ludvig ainakin itse halusi ajatella olevansa se perheen kantava voima (”Paavo taas on sitkeä uurastaja”), mutta aikansa kutakin tosiaan 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s