Perintövero on perseestä!

Anteeksi ruma kieli otsikossa, ei ole tapana kiroilla.

Perheetön, yksineläjä velipoika kuoli vuosi sitten. Perin häneltä ihanan Typy-auton, mutta myös kiinteää omaisuutta Keski-Suomessa yhdessä kahden vanhemman veljeni kanssa.

Viime viikolla Omaveroon tupsahti perintöverot maksuun. Onneksi tiesin mitä tuleman pitää, olin veroon valmistautunut, enkä käyttänyt mitään rahoista, joita sain yhden veljen omistaman kiinteistön myynnistä sekä hänen pankkitilinsä 1/3  jaosta.

Olen sitä mieltä, että nykyisenlainen perintövero on suuri vääryys! On aivan eri asia periä yksiö Punavuoresta, kuin talo(ja) tai joutomaata maaseudulta. Kukaan ei niitä osta, mutta arvo määrätään, ja vero on maksettava.

Asia on jotakuinkin selkeä kasvualueilla, missä asuntoja voi ylipäätään myydä, mutta entä sitten muualla? Miten ihmeessä ihmiset ikinä kykenevät maksamaan perintöverot esim. metsäomaisuudesta, maatiloista tai vaikka rengaskorjaamosta, jos haluaisivat jatkaa toimintaa? Tämä järjestelmä ei kyllä ole kenenkään etujen mukainen.

Muistan kerran jutelleeni kesämökkipaikkakunnalla erään paikallisen kanssa, joka oli perimässä omaa lapsuuskotiaan meren rannalta. Kallista seutua. Melkein kuin omistaisi tontin Kulosaaressa Helsingissä. Paitsi että sitten ei olekaan siihen rahaa. Ei ole maksaa perintöveroa niin kalliista tontista, ja sisaruksien osuutta pois. Ainoaksi ratkaisuksi jäi myydä kotitalo mökkitontiksi. Traagista ja epäreilua ja väärin.

Äsken googlailin perintöveroasiaa, ja tuli uutena tietona sellainenkin asia, että sisarukset ovat ns. toista luokkaa perintöverotuksessa, heille perintövero on puolet korkeampi kuin aviopuolisolle tai lapsille. Enpä tiennyt tätä!

Jos jokaisessa kamaluudessa on jotakin hyvää, niin se, että nyt minulta ovat kuolleet ”kaikki” eli  isä, äiti ja perheetön veli. Oman puolisoni kanssa meillä on paperit selvillä, en peri mitään, kaikki menee pojalle. Kaksi muuta veljeä ovat perheellisiä, joilla on omia perillisiä, joten en tule enää perimään mitään, joten loppu slut avot det vad kukku kuule e. P niin kuin piste perintöverolle.

 

 

 

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Perintövero on perseestä!

  1. Hyvä kirjoitus, vaikken minäkään otsikosta pitänyt…. mutta en minäkään (tuskin kukaan muukaan) innostu perintöverosta, varsinkin kun sen hankinnasta vainaja jo yleensä on maksanut erilaisia veroja tai ainakin ostanut nettotuloillaan. En tosin kadehdi myöskään niitä, jotka ehkä perivät ”yksiön Punavuoresta”, sen arvo on paljon korkeampi kuin vastaava jossain maalla, eli samalla maksavat enemmän perintöveroa. Ruotsissa ei enää ole perintöveroa, parempi kuin ei meilläkään olisi, tai ainakin olisi jokin järkevä limitti, esim. perintöveroa menisi vasta xxx € ylittävästä perinnöstä tai, kuten välillä on keskusteltu, vasta sitten kun perintö realisoidaan. Mutta pitäisi varmaan löytää jokin toinen ”kultavasikka” maksamaan valtion erilaisia menoja, esim. kansanedustajien ”sopeutumista” työelämään….. (siitä huolimatta, että hyvä veli- ja sisarkerho politiikassa kyllä takaa hyvät työmahdollisuudet edustajuuden jälkeenkin, mitään kikyä kansanedustajien ei tarvinne kärsiä….). Mutta kuka nyt väittääkään, että maailma olisi täydellinen… onneksi en ole itse koskaan perinyt mitään vaan itse omalla työlläni kaiken omistamani ansannut 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s