Tosivanhojentanssit

Minulla on kaapissa yksi iltapuku. Janne Renvallin suunnittelema, ruskeaa taftia, yläosassa pitsiä, leveä helma. Halusin leveän helman, koska morsiuspukuni oli kapea. Iltapukua tarvitsin vuonna….minä vuonna se oli? 1998, ehkä…mainostoimiston kymmenvuotispippaloihin.

En taida enää siihen pukuun mahtua, vyötärö ei ole hulavanteilusta huolimatta pysynyt samoissa mitoissa. Pysyköön kaapissa, kun sinne mahtuu, vaikka päälle ei.

Olisi kyllä ihana vielä kerran elämässä päästä iltapukujuhliin! Katselen haikeana juhlapukuliikkeiden näyteikkunoita. Olisi ihana pukeutua kahisevaan leveään helmaan, käydä kampaajalla laitattamassa hiukset ja antaa ammattimeikkaajan loihtia parhaat puolet esiin.

Ensi vuonna pojalla on vanhojen tanssit koululla. Höh. Mitkä ihmeen vanhojen tanssit? Seitsemäntoistavuotiaille? Ne mitään vanhoja ole. Me ollaan! Meille ne vanhojen tanssit pitäisi olla, sellaiset tosivanhojentanssit.

Siihen aikaan kun itse olin lukiossa,  Koivisto presidentti ja Kekkonenkin vielä eli, vanhojen tanssit olivat ihan erilaiset. Silloin pukeuduttiin oikeasti vanhoihin vaatteisiin, eikä mihinkään glamouriltapukuihin niin kuin nyt. Minulla oli äitivainaan vanha jakkupuku 50-luvulta. Samperi sentään. Olisipa ollut silloin tämä nykytyyli! Kyllä olisin pistänyt överihelmat ja kaikki maailman glitterin!

Kun ei ole näköpiirissä kutsua presidentinlinnaan, eikä tosivanhojentansseja kukaan järjestä, täytynee kekata omat kemut. Mitä jos tästä lähtien pukeutuisi aina itsenäisyyspäivänä iltapukuun kotona. Viettäisi ihan normisti illan sohvaperunana televisiosta muiden juhlintaa seuraten, mutta iltapukuun sonnustautuneena. Saman voisi toistaa uutena vuotena. Jos hommaisi iltapuvun. Tai suurentaisi sen Renvallin. Ei, en minä sitä halua, haluan uuden! Jonkun ihanan värisen. Vaikka vihreän tai oranssin.

Kotiliedessä oli juttu romanttisten kirjojen kirjoittajasta Barbara Cartlandista. Hänen  lempivärinsä oli pinkki. Barbara köllötteli kultasomisteissa baldakiinisängyssään täydessä sotisovassa pinkkeihin röyhelömekkoihin pukeutuneena, helmet kaulassa, vahvat meikit kasvoilla, tekoripsiä räpytellen, ja saneli sihteerilleen uuden kirjan. Sen tekemiseen kului seitsemän päivää. Seitsemän päivää! Uskomaton tätsy, ja mikä tyyli! Respect.

Mikäpäs siinä. Ihan hyvin voi näköjään pukeutua iltapukuun ilman juhliakin. Itse asiassa näin Vuokko Nurmesniemen kaupassa aivan ihanan mustan iltapuvun, joka oli sellaista pehmeää velourtyyppistä kangasta. Kävin puodissa, kun siellä oli alennusmyynti katsastamassa valikoimat. Hiplailin sitä iltapukua ja harmittelin, kun ei ole mitään juhlia ikinä. Mutta mitä jos sitä ei pitäisikään iltapukuna, jos ostaisi sen ihan vain oloasuksi? Jos alkaisi sellaiseksi oman elämänsä barbaracartlandiksi.

Ensi kuussa täytän 53. En juhli. Mutta sitten pidän juhlat kun täytän 55. Ja kun olen 66, 77, 88 –  inshallah –kuten muslimit sanovat, miten pitkällä tässä sitten päästään. Paljon mukavamman näköinen luku kuin tasavuosikymmen. Ehkä niistä kekkereistä pitää tehdä iltapukujuhlat. Tai ainakin itse pukeutua iltapukuun. Harmi kun pukua ei voi ostaa etukäteen. Kun ei voi tietää, minkä kokoinen on silloin. Sitähän voi kutistua kasaan kuin rusina tai paisua kuten rusina simassa.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s