Helsinki – Babylon

Antiikkikaupan ikkunassa on vanha karttapallo. Jään katsomaan. Meret kiiltävän puhtaina, turkooseina. Maiden rajat tutuilla, vanhoilla paikoillaan. Itä-Saksa. Neuvostoliitto. Jugoslavia. Maailmanjärjestys omasta lapsuudesta. Järjestys, jonka kuvitteli olevan ikuinen, mutta olikin väliaikainen. Nyt karttapallo olisi erilainen, jos sellaisia vielä valmistettaisiin.

Karttapallon näkeminen laittoi miettimään ihmiskuntaa ja sen historiaa, missä kaikki on väliaikaista.

Yle Areenassa on radio-ohjelmien puolella ohjelmasarja nimeltä Kadonneiden kaupunkien jäljellä. Yhdessä jaksossa kerrotaan Thonis Herakleionista, egyptiläisestä kaupungista joka vajosi mereen. Kannattaa katsoa myös kuvia tästä vedenalaisesta kaupungista, löytyy netistä kaupungin nimellä kuvahaulla. Toinen ohjelman jaksoista kertoo Babyloniasta, oman aikansa trendikaupungista, josta on jäljellä enää hiekasta kaivetut rippeet. Babylonian kaupungin portti on esillä Berliinissä museossa. Tai Petrasta, karavaanireittien tärkeästä risteyskaupungista; Assurista, missä kirjoitettiin nuolenpäätekniikalla ja kaikille tutusta Pompeijsta.

Ne, jotka aikoinaan kaupunkien suuruuden aikana niissä asuivat, eivät varmasti voineet edes kuvitella, että kotikaupunkia ei joskus olisi olemassa. Että se olisi kaivautunut hiekkaan tai jäänyt meren alle. Ja kuinka arkeologit parin tuhannen vuoden kuluttua kaivavat heidän kotikaupunkiensa rippeitä selvittääkseen, miten siellä on asuttu ja eletty.

Yhtä kummalliselta tuntuisi ajatella, että omaa kotikaupunkia Helsinkiä ei joskus olisi. Se olisi hautautunut meren alle tai peittynyt maakerroksien alle. Kuitenkin se on pitkällä aikavälillä varsin todennäköinen kehitys. Kahdentuhannen vuoden kuluttua tuskin on Helsinkiä tai Suomea. Ehkä täällä on silloin taas dinosauruksia tai pari kilometriä jäätä. Tosin kaikkitietävän wikipedian mukaan seuraava jääkausi tulee vasta 50.000 – 100.000 vuoden kuluttua.

On inhimillistä ajatella, että oma aikakausi on ”ainoa oikea”, kehityksen huippu ja ikuinen. Että juuri meidän elämäntapamme on ihmiskunnan kehityksen huipentuma. Niin he varmasti ajattelivat Pompeijssa tai Machu Picchulla.

Meidän Suomi on ollut olemassa vaivaiset reilut sata vuotta. Vähän pidempään käsitys suomalaisuudesta. Se on onnettoman lyhyt aika ihmiskunnan historiassa. Pienempi kuin kärpäsen silmänräpäys.

Vielä kolmekymmentä vuotta sitten olivat olemassa antiikkikaupan karttapalloon piirretyt maat. Niissä asuvat – ja myös me muut – ajattelimme, että niin on oleva aina. Ne maat eivät hautautuneet hiekkaan tai vajonneet mereen. Maantieteellisesti ne ovat yhä olemassa, eri nimillä. Ilmastonmuutoksen myötä karttapallosta katoaa lähivuosikymmeninä kaupunkeja ja kokonaisia saaria. Ne jäävät veden alle kuin egyptiläinen Thonis Herakleionis.

Oikeastaan olisi mielenkiintoista ostaa antiikkikaupan karttapallo. Tehdä siihen muutoksia ja korjauksia sen mukaan mitä tapahtuu. Poistaa CCCP. Kirjoittaa tilalle Venäjä. Poistaa raja Länsi- ja Itä-Saksan väliltä. Värittää Itämeri likaisemmaksi. Piirrellä muovilauttoja Atlantille.

”Ihminen on niin kuin tuulen henkäys. Hänen päivänsä katoavat kuin varjo.” Psalmista 144

 

 

 

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s