Seksiä hiekkakuopassa

Päivän Hesarissa kirja-arvosteltiin toimittaja Emmi-Liia Sjöholmin autofiktiviinen teos Paperilla toinen. En ole lukenut, joten epäreilusti puskista huutelen. Sori siitä, sanoisi Alexander Stubb.

Arvostelun mukaan Emmi-Liia käy kirjassa läpi seksihistoriaansa alkaen 14-vuotiaana tehdystä abortista aikuisuuteen ja äitiyteen. Hän kirjoittaa seksistä, ”koska haluaa että asioista puhutaan”, haluaa ”poistaa häpeää” ja koska ”meillä ajatellaan että seksin ja seksuaalisuuden pitäisi olla yksityinen asia”.

No kuule, Emmi-Liia ja muu; seksi on yksityinen asia. Se että emme halua tietää toistemme seksielämästä ei tarkoita että se olisi häpeällinen asia. Emme harrasta seksiä julkisesti. Kukaan – ainakaan vielä, ehkä sekin aika tulee – ei halua mennä Kansalaistorin lavalle tekemään seksiä. Ja tiedätkö, Emmi-Liian miksi? Koska se on yksityinen asia.

Vähän niin kuin kakkaaminen. Ei kiinnosta, milloin Emmi-Liia käy kakalla, minkälaista kakkaa on ollut, ja minkälaisiin pönttöihin on kakannut. Onko käynyt kakalla ulkomailla paikassa, missä vessa on pelkkä reikä? Onko kakkinut kultareunuksisiin pönttöihin tai maisemavessoissa. Ihmiskollegan halu olla tietämätön toisen kakasta ei tee siitä toimintona häpeällistä.

Rosa Meriläisellä oli joitakin vuosia sitten samantyyppinen dilemma kuukautisista. Hän jankutti medioissa siitä, kuinka kuukautisten ympärillä oleva häpeä pitää poistaa, ja niistä pitää puhua. Mitä ihmettä! En ollut tiennytkään, että kuukautiset ovat häpeä Suomessa. Ehkä jossakin kulttuureissa jossakin on vielä se käsitys, että nainen on kuukautisten aikana jotenkin saastainen, mutta ei se nyt mikään valtavirtakäsitys ainakaan ole. Lienee osa romanikulttuuria, mutta en tiedä, ajatellaanko sielläkään enää niin.

Onneksi Rosa on rauhoittunut kuukautisasiassa. Vähään aikaan ei ole ollut kuukautisulostuloja.

Herää tietenkin kysymys, miksi omasta seksihistoriasta haluaa kirjoittaa, mikä on sen perimmäinen motiivi? Olisiko se kuitenkin se kaikista motiiveista yleisin, kiitoksen ja kehujen kaipuu? Me kaikki haluamme kuitenkin aina pohjimmiltaan hyväksyntää, olalletaputtelua, kehuja, kiitosta. Ehkä siksi yleensä teemme asioita. Siksi urheilija urheilee, menestyjä menestyy, siksi halutaan julkisuuteen, lehtiin ja palstoille. Siksi halutaan seuraajia twitter-, instagram-tileille ja blogeihin. Poliitikko haluaa haluaa omiltaan kehuja. Harvassa ovat ne, joiden motiivit ovat aidosti jotakin muuta. Äkkiseltään ei tule ketään mieleen, paitsi ehkä äiti Teresa, mutta sekin on kuollut. Niin ja ehkä Linkola, hän ei metsästä huomiota itselleen, hän haluaa olla totuuden torvi.

Tiedoksi Emmi-Liialle, menetin neitsyyteni hiekkakuoppaan parkeeratussa Peugeotissa. Omasta tahdostani. Vieläkin huvittaa aina kun sen hiekkakuopan ohi ajan. Ei hävetä yhtään. Se hävettää, että kerroin sen saadakseni huomiota ja hyväksyntää.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s