Kiitävi aika, vierähtävät vuosikymmenet

Olipa tapahtumarikas vuosikymmenen viimeinen päivä! Ehkä sen sisältö osuvasti symboloi, mitä kaikkea ihmisen elämään kuuluu. Ihmisen elämään sisältyy nimittäin kaikkea mahdollista; iloa, surua, pettymyksiä, onnistumisia. Ei voi kun toivoa että sopivassa suhteessa, että vaakakuppi pysyisi suurinpiirtein tasan.

Aloitin päivän aamu-uinnilla meressä. Oltiin sovittu ystävän kanssa pulahdusaika. Siinä samalla tuli kerrattua molempien viime aikojen ärsytykset ja kiukunaiheet. Sen perään kun laskeutuu jäätävänkylmään ruskeanharmaaseen veteen tuulessa, sinne jäävät harmit ja muut. Ylös nousee uusi ihminen.

Uinnin päälle menimme aamukahville ja vetäisimme enkelikortit ikään kuin ennusteina tulevalle vuodelle. Minulle tuli Omega, kuvassa oli yksisarvinen, kortti lupasi hyvää, oikein voitokasta vuotta, tulen pääsemään tavoitteisiini. Toisaalta sehän nyt on varsin monitulkintainen asia, mikä se elämän tavoite lopulta on? Kun jotenkin itse ajattelen, että tavoite on saavutettu, kun maanpäällinen elämäntehtävä on suoritettu ja on aika tehdä tilaa uusille sieluille tulla tänne rämpimään ja yrittämään vuorostaan omaa parastaan.

Ystävän sohvapöydällä nauratti muistikirja, jonka hän oli saanut joululahjaksi. Kannessa oli teksti: Carpe Fucking Diem. Hyvin sanottu. Kyllä joskus ottaa päähän kaikenlainen carpediem-meininki. Että elä nyt koko ajan tosissasi ja täysillä ja aistit avoinna. Älä missaa mitään. Äh, minä luulen että otan tavoitteeksi vain lillua elämän aalloilla. Ja annan muutaman maiseman mennä huomaamatta ja syyllisyyttä tuntematta ohi.

Uinnin päälle kävin onnittelemassa kummipoikaa, joka täyttää 10 vuotta 1.tammikuuta. Tuli siinä puheeksi alkava uusi vuosikymmen. Kun 20-luku päättyy, poika on kaksikymppinen aikuinen mies! Hurja ajatus. Yhdessä vuosikymmenessä lapsesta kasvaa aikuinen, ja keski-ikäisestä vanhus. Sitten minäkin jo koputtelen eläkeikää, jos sinne asti päästään.

Seuraavaksi ajoimme sairaalaan katsomaan ystävää, jolle lääkäri ei ole luvannut enää montaa päivää. Sisäelimet ovat tehneet stopin. Edessä on sama kohtalo kuin veljelläni viime keväänä. Surullinen ja haikea, lohduton kohtaaminen. Hyvästien jättäminen, kiitos että saatiin tuntea.

Tiesimme, että ystävä oli ollut huonossa kunnossa jo pidemmän aikaa. Juuri ennen joulua soittelimme, kerroin että olemme olleet hänestä huolissamme, ja pyysin kylään. Hän ei tullut, ei enää jaksanut. Joulupäivänä oli joutunut sairaalaan. Ja nyt oli alkanut lähtölaskenta.

Onneksi meillä ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia uuden vuoden illaksi ja yöksi, ainoastaan pöytä varattuna ravintolasta, sinne menimme kolmestaan, oman perheen kesken. Sairaalareissun päälle olisi ollut vaikea innostua ilakoimaan.

Dinneri ei mennyt ihan putkeen. Ensinkään pöytävaraus ei jostain syystä näkynyt ravintolan varausjärjestelmässä, vaikka sieltä oli aamulla tullut pöytävarauksesta muistutus tekstiviestillä. Onneksi pöytä kuitenkin järjestyi.

En ole mikään marisia, mutta nyt kyllä meni turhan moni asia vähän sinne päin. Vihreässä salaatissa oli niin paljon suolaa, että en pystynyt sitä syömään. Hummerikaan ei ollut niin hyvää kuin aikaisemmin, kuorrutus oli mössö. Loppuun otimme espressot ja poika teen. Kahvit olivat kylmiä, ja tee huomattavan laimeaa. En kyllä ymmärrä, miten on edes mahdollista tehdä kahvista kylmää? Lohdutimme tarjoilijaa, että konjakki oli kyllä ihan hyvää. Sairaalaystävä pyysi, että joisimme konjakit hänenkin puolesta, niin teimme.

Menimme kotiin ja kävimme ampumassa raketit, jotka viime vuonna jäivät ampumatta kovan tuulen vuoksi. Poika lähti bileisiin, mies jäi odottamaan poikaa kotiin, minä menin nukkumaan. Vuosikymmenen vaihtuessa nukuin sikeitä unia.

Onneksi en nyt nähnyt unia muovipusseissa kasvatettavista possuista. Sellaista unta näin yksi yö. Pikkupossuja kasvatettiin kasvatuspusseissa. Olipa karmea näky. Ehkä joulukinkku kummitteli mielessä, vaikka se kyllä oli vapaan possun kinkku.

Mies kysyi, teenkö uudenvuodenlupauksia? En tee, en usko sellaisiin. Mutta mietin kyllä tavoitteita tulevalle vuodelle. Haluan jatkaa urheiluharrastuksia, ehkä petrata vähän ruokavaliota. Pitäisi syödä enemmän hedelmiä ja marjoja. Ja meditaatio tekisi kyllä minun luonteelleni hyvää. Minulle olisi tärkeää oppia rauhoittumaan. Ja meditaatio auttaisi siinä. Ja ehkä laskisi verenpainettakin. Mittasin omani, kun miehellä on seurantavaihe meneillään. Oli sitten 168/78. Auts!

Ja sitten tärkein, yritän pitää mielessä kahvimukin tekstin: Do more of what makes you happy! Yritän sisällyttää elämääni mahdollisimman paljon asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.

Niinpä odotan jo kovasti kevättä, kun saan ottaa kesäauton autotallista, ja pääsen retkeilemään Typy-autolla. Minulla on sitä ihan ikävä. Typy oli paras asia vuodessa 2019, se toi paljon iloa elämääni. Vuonna 2020 aion jatkaa typyilyä, ja lisätä Typyä elämääni. Ehkäpä kesällä ajelen saariston rengasreitin? Ja ainakin käyn Typyllä Mäntän kuvataideviikoilla, ehkä Porin Iskelmäfestivaaleilla.

Hyvää alkanutta vuosituhatta kaikille. Joku nimesi vuosituhannen TiuTiuksi. Joten Happy TiuTiu!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s