Sukuko pahin? Eipäs ole.

Joulukuun kiireistä huolimatta olen ennättänyt harrastaa kulttuuria parin konsertin verran. Harvinaisena konserttiseurana on ollut sukulaisia. Serkkutytön ja hänen miehensä kanssa kävimme Tampereella Santtu-Matias Rouvalin johtamassa Tampereen filharmonikkojen konsertissa, ja veljentytön kanssa olin Helsingissä G-livelabissä Mikko Joensuun keikalla. Sinne oli alunperin tarkoitus mennä yhdessä miehen kanssa, mutta jouluflunssan iskettyä häneen, piti seuralaista vaihtaa lennossa, ja veljentyttö lähti mielellään.

Molemmat konsertit olivat sekä ohjelmasisältönsä että seuransa puolesta hienoja kokemuksia. Erotessamme konsertin jälkeen veljentyttö totesi: ”Kyllä sukulaisten seurassa on sitten aina kivaa, ei tarvitse teeskennellä menestynyttä.”

Kommentti oli sikäli hieman mysteeri, koska ei hänen ainakaan tarvitsisi missään seurassa teeskennellä menestynyttä: hän on menestynyt. Hyvässä ammatissa ja perheasiat kunnossa. Mutta jäin miettimään lausetta, ja sen sisältöä. Siinä on kyllä totuuden siemen. Sanotaanhan samoin että veri on vettä sakeampaa.

Sukulaisten seurassa on helppo olla aito oma itsensä, koska heille minkään muun esittäminen ei mene läpi. Olet joka tapauksessa sen-ja-sen-tyttö tai poika, ja he ovat tunteneet sinut aina, aikojen alusta asti, nähneet sinut jo ärrävikaisena räkänokkana, pissaiset villahousut jalassa. Ja sellaisena he sinut aina näkemään, vaikka olisit mikä ja kuka.

Tampereella melkein eksyimme, kun yritimme löytää perille Google mapsin avulla. Olen surkea tulkitsemaan sen ohjeita. Niin myös serkku. Hän sanoi että ainoa kerta, kun he ovat melkein eronneet, oli se kun hän yritti antaa ajo-ohjeita Google mapsillä. Vastasin siihen, että onneksi serkusta ei voi erota.

Näin on. Serkut ja veljentytöt ja muut, he pysyvät. Suvusta ei voi erota. Joissakin tapauksissa se voi toki tuntua rasitukseltakin. Sanotaanhan myös että suku on pahin. Mutta onneksi itselläni on kiva suku ja kivoja sukulaisia. Heitä on aina ilo tavata.

Tässä kohtaa voisin myös vähän petrata. Olla enemmän ja laajemmin yhteydessä sukulaisiin. Toinen serkkutyttö on tullut syksyn aikana mummoksi. Häntä en ole tavannut muuta kuin hautajaisissa viime vuosina.

Taitaa olla jonkinlainen keski-iän oireyhtymä tämä sukulaisinnostuskin. Vielä en sentään ole innostunut sukututkimuksesta. Se lienee sitten seuraava vaihe.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s