Draamaviikon päätöskemut presidentinlinnassa

Poliittinen viikko on ollut varsin värikäs. Ensin pääministeri erotti ministeri Paateron, ja lopulta joutui itse eroamaan. Uusi pääministeri on hakusessa.

Voipi tulla mielenkiintoiset kekkerit presidentinlinnassa. Puhuttavaa varmasti riittää.

Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa.

Pystyvätkö arvovieraat unohtamaan kiihkeän viikon tapahtumat, ja juhlimaan itsenäistyyttä sulassa sovussa? Miltä Antti Rinteestä tuntuu juhlia potkuviikon päätteeksi? Jos kysymyksessä olisi tavllisen työpaikan pikkujoulut, viikko olisi ollut yhtä värikäs ja booli vahvaa, olisi loppuillasta takuuvarmasti tiedossa käsirysy ja putkareissu.

Saapas nähdä, miten presidentinlinnassa menee.

Toisaalta siellä on turvamiehet paikalla valmiina, joten isompaa rähinöintiä ei ehkä pääse syntymään.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Normaali

Kalvo-oikomishoito, päivä 1

No nyt on ”kuorilot” suussa! Kutsun oikomiskalvoja kuoriloiksi, sillä sellaisilta ne tuntuvat ja näyttävät. Eivät ne siis suussa näy, mutta jos otan pois suusta, niin silloin näyttävät hampaiden kuorilta.

Ensi tuntuma on positiivinen. Johtunee siitä, että olin varautunut paljon paljon pahempaan! Kuvittelin, että makaan sikiöasennossa tuskissani koko loppupäivän.

Eilen ostin hernekeittoa, koska ajattelin, että en voi tänään muuta syödä. Pidin myös viimeinen-ilta-ennen-oikomishoitoja mässäilybileet itsekseni: Ostin Ässämix-pussin, Pandan suklaalakuja ja lakritsitäytteisiä Tuplia kuusi kappaletta (olivat tarjouksessa K-kaupassa, 6 kpl 3€). En kyllä pystynyt syömään kuin ne suklaalakut ja vähän Ässämixejä. En ole moneen kuukauteen syönyt karkkia, niin tuli vähän äklö olo äkkiseltään.

Äklöä oloa lisäsivät televisio-ohjelmat: Vitoselta tuli jenkkiohjelma ylipainoisista, jaksossa esiteltiin Randy 295 kg, ja Maikkarilla oli Olet mitä syöt, missä ex-näyttelijä Oskari Katajiston ruokavalio ja elämäntapa pantiin remonttiin. Tulee vähän kumma olo, jos katsoo televisiosta laihdutusohjelmia ja itse mättää samanaikaisesti karkkia naamaan. Siinä on tietty ristiriita.

Yön nukuin sikeästi, mutta näin kummallisia unia. Yhdessä unessa Englannin kuninkaallisen miniän, Katen, pikkusisko Pippa oli vieraana grillijuhlissa, joita vietettiin Keski-Suomessa minun kaukaisten sukulaisten talossa, Mykylässä, missä olen itse vieraillut viimeksi 70-luvulla. Heräsin ääneen, joka sanoi selvästi: Pasi puhuu! Meinaakohan edesmennyt veljeni sanoa minulle jotain? Pasi ei ehtinyt puhua, kun heräsin.

Pelonsekaisin ajatuksin astelin aamulla hammaslääkärin tai oikeastaan suuhygienistin vastaanotolle. Nyt minulla on 65 pussia oikomiskalvoja. Kun ne on käytetty, hampaat pitäisi olla ojennuksessa ja purenta kunnossa.

Ensimmäisiä kalvoja pidetään kaksi viikkoa, sitten kalvot vaihdetaan uusiin viikon välein. Jokainen kalvo muuttaa hampaiden asentoa. Käytössä on myös laite, jolla hampaille annetaan UV-säteilyä 5 minuuttia päivässä. Sen pitäisi nopeuttaa hampaiden siirtymistä uuteen asentoon.

Yllättävää että tämä ei satu ollenkaan. En ole ottanut edes särkylääkettä. Hampaissa kyllä tuntuu jonkinlaista painetta tai vetoa, ja itse kuorilot tuntuvat siltä mitä ovatkin; muovikuorilta hampaiden päällä. Mutta luulen että nämä ovat vähän niin kuin ensimmäiset rintsikat: aluksi ne tuntuivat, mutta pian tottui niin että ei edes huomannut. Pian olo oli jo outo, jos rintsikat eivät olleet päällä.

Uusi pelko häämöttää edessä. Jossakin vaiheessa hoitoa saan sellaiset muotit, joissa on jonkinlaiset lisäosat sivuilla. En tiedä, ihan tarkalleen minkälaiset ne ovat, mutta niiden tarkoitus on vääntää leukaa eteen päin. Yksi iso ongelma purennassani on leuan asento, sitä yritetään nyt tällä tavoin korjata. Veikkaanpa että ne leuanoikomiskuorilot eivät ole ihan yhtä helpot kuin nämä, joilla aloitan.

Lisäksi hieman mietityttää, miten leuka tulee pysymään uudessa asennossa? Eikö se valahda takaisin, eikö siinä pitäisi joku ovistoppari sitten olla?

Hyvä uutinen on myös se että kyllä kuorilot päällä voi juoda ja syödäkin pehmeitä asioita. Ainoa ongelma voi olla kalvojen värjäytyminen, mutta ehkä kannattaa välttää voimakkaasti värjääviä juomia. Muotteja kuitenkin vaihdetaan usein, jatkossa jopa viikon välein, joten eivät ne niin pahasti ehdi värjäytyä.

Täytynee ostaa jääkaappiin rahkaa, smoothie-tarvikkeita ja proteiinipirtelöitä välipalaksi. Ruokailutottumuksia hoito kyllä tulee muuttamaan; napostelut jäävät väliin.

Söin äsken ensimmäistä kertaa kuoriloiden asentamisen jälkeen. Otin ne ruokailun ajaksi pois. Ja kun köllähdin sohvalle kirjoittamaan tätä, mieli olisi tehnyt ottaa jälkiruuaksi pipari sohvapöydältä, mutta sitten muistin että ai niin joo, enpä otakaan. Pitää muistaa syödä suklaakuorrutetut mantelit ja muut herkut heti ruokailun päätteeksi jälkiruokana ennen kun laittaa kuorilot takaisin paikoilleen.

Muistan, kun olin pieni, isovanhemmilla oli kaikilla tekohampaat. Yöksi he laittoivat ne aina vesilasiin yöpöydälle. Minusta tuntuu vähän samalta – niin kuin olisi tekohampaat. Mutta erilaiset. Näitä ei oteta yöksi pois, nämä otetaan pois vain ruokailun ajaksi. Mutta en pudota vesilasiin. Sain säilytysrasian, johon voin kuorilot tarvittaessa laittaa.

Vaikka edessä on pitkä matka, tällä hetkellä, muutoksen ensimmäisenä päivänä, tuntuu hyvältä että otin tämän askeleen.

Normaali

Napostelu ja naukkailu

Nyt vähän hirvittää ja pelottaa.

Huomenna minulla alkaa oikomishoito, joka tulee kestämään kaksi ja puoli vuotta ja jonka avulla korjataan purentavika, joka olisi pitänyt korjata jo 70-luvulla.

Purentavika korjataan ns.kalvo-oionnalla, ei perinteisillä raudoilla. Hampaiden päälle laitetaan läpinäkyvät kalvot, joita vaihdetaan kahden viikon välein ja jotka vähitellen vääntävät hampaat oikeaan asentoon.

Kalvo-oikomisen hyvä puoli on se että ne eivät näy. Mutta huono puoli! Se on ihan kamalaa: kalvot pitää ottaa pois aina syödessä ja juodessa! Härreguudendo! Miten ihmeessä minä siitä selviän? Minä napostelen ja/tai naukkailen vähän väliä jotakin.

Taitaa tulla kahden ja puolen vuoden laihdutuskuuri kaupan päälle.

Täytyy varmaan alkaa meditoimaan tai jotakin, että hermot kestää tämän. Että joka kerta kun kahviakin kun juo niin pitäisi hammaskuorrukat irrottaa! Tarkoitus on, että kalvot on suussa ainakin 22 tuntia/vrk. Minulla on siis kaksi tuntia aikaa syödä ja juoda. Tästä tulee kyllä varsin mielenkiintoista. Ehkä kannatta yrittää unohtaa koko suun olemassaolo. Voiko suun, syömisen ja juomisen, unohtaa? Jää nähtäväksi.

Jännä yhteensattuma, että pojalla on ollut perinteiset raudat alahampaissa pari vuotta ja hän saa ne pois tänään. Huomenna alkaa minun kidutuskauteni. Vitsailin, että mitä jos asennettaisiin ne hänen alahampaiden raudat minulle, olisi kierrätystä. Jos kaikki menee hyvin, kahden vuoden päästä poika pääsee ylioppilaaksi ja hänen yo-juhlissaan minulla on uudet hampaat.

Tässä hammasprojekstissa ainoa lohdullinen asia on se, että nykyisin aika menee niin nopeasti, että ehkä tämäkin projekti menee äkkiä ohi.

Whish me luck!

Normaali

Kulttuuria ja pipareita

Aamut ovat olleet sen verran kiireisiä, että en ole ehtinyt kirjoittamaan. Yleisongelmani on se, että minun pitäisi tehdä ”kaikki” aamulla. Olen aamuvirkku ja silloin energisimmilläni. Ja se on myös paras hetki kirjoittamiselle. Yön jälkeen ajatus on selkeä. Nyt aamut ovat menneet monenlaisessa.

Eilen aamulla leivoin pipareita. Ystävä oli vinkannut hyvästä piparireseptistä: Paraisten piparit. En ole vuosiin tehnyt pipareita – saati sitten taikinaa itse. Paraisten pipareiden erikoisuus on runsaat mausteet.

Jälkikäteen tosin huomasin, että tästäkin reseptistä on useampi versio. Minulta jäi pois maustepippuri, koska siinä reseptissä, jonka mukaan piparit tein, ei sitä ollut, mutta ensi kerralla laitan sitäkin. Tuli kyllä hyviä ilmankin! Tästä lähtien piparitaikina täytyy tehdä aina itse.

Aamulla pipareita paistaessani keittiön televisio oli auki. Ykkösellä tuli Jälkihiki. Koska en ole YHTÄÄN kiinnostunut penkkiurheilusta, siirsin Maikkarille. Sieltä tuli Vilttiketju! Molemmilla kanavilla analysoitiin viikonlopun urheilusaavutuksia, ja pohdittiin, mikä on Suomen hiihdon tulevaisuus, kun ei ole enää edes lunta ja nuoret eivät hiihdä. EVVK.

Mietin, että eläisin mielelläni sellaisessa kuplassa, mistä penkkiurheilu olisi kokonaan eliminoitu elämästäni. Televisiosta ei näkyisi urheiluohjelmia, eikä lehdessä olisi urheilusivuja.

Mies on tietenkin tästä täysin eri mieltä. Hän katsoo urheilua – paljon! Ja minä en voi sietää urheiluselostuksen ääntä. Se on ärsyttävä äänimatto taustalla. Sellaista kiihkeää pölinää. Pitäisiköhän ostaa miehelle joululahjaksi kuulokkeet, millä televisioita voi katsoa niin että ääni ei kuulu muille?

Saman päivän, siis eilisen, Hesarissa oli arvostelu Kauppamatkustajan kuolema näytelmästä Kansallisteatterissa. Se sai kaksi tähteä. Meillä oli liput illaksi. Näkemäni perusteella olen kyllä kritiikin kanssa täysin eri mieltä.

Minusta näytelmän tarina kaikkensa työlleen antaneesta ja siltä lopulta mitään saaneelta, elämäänsä ja poikiinsa pettyneestä kauppamatkustajasta on puhutteleva.

Näyttelijätyö oli erinomaista. Hannu-Pekka Björkman on suosikkinäyttelijäni. Oli myös mielenkiintoista nähdä Aku Hirviniemi vakavassa roolissa, mistä hän selviytyi hyvin. Ja Sunnuntailounas -sarjasta tuttu Samuli Niittymäki oli aivan loistava. Kristiina Halttu on aina hyvä.

Pisteet näytelmälle myös siitä, että ei oltu innostuttu mihinkään outoon videotaltiointihässäkään. Viimeaikoina näytelmissä on ollut usein mukana kamera, joka kuvaa reaaliaikaisesti tapahtumia taustalla. En tykkää siitä yhtään. Jos menen katsomaan näytelmää, haluan katsoa näytteleviä ihmisiä teatterin lavalla, en halua seurata näytelmää skriiniltä.

Teatteriarvostelija Sanna Kangasniemi arvosteli näytelmän stereotyyppisiä naisrooleja. Muistan 70-luvun, silloin kaikkea katsottiin luokkataistelulinssien läpi, nyt tuntuu siltä että kaikkea katsotaan ja arvostellaan feminismilasien läpi.

Minä pidän siitä että klassikot esitetään klassikoina, eikä niitä yritetä muuttaa muuksi. Viisi tähteä Kauppamatkustajan kuolemalle meikämandoliinilta!

Lauantaina oltiin harrastamassa vähän toisenlaista kulttuuria eli stand up’ia. Finlandia-talolla esiintyi Ismo Leikola. Se mies on kyllä miljoonansa ja maineensa ansainnut! Nauroin vatsani kipeäksi.

Stand-up’iin oli tarkoitus mennä pojan kanssa. Liput oli ostettu jo kesällä ja keikkaa odotettu koko syksy. Mutta sitten kävikin niin, että samana iltana oli bileet. Äidin seura ja stand-up ei sitten kelvannutkaan. Mentiin miehen kanssa.

Pojalle toivotin hauskaa iltaa ja kysyin, onko isä muistanut puhua kondomeista, että niitä kannattaa käyttää tai minusta tulee mummo. Poika puisteli päätään, katsoi isäänsä ja tuumi: ”ihan sekaisin se on”. Jatkoin horinoitani: ”Tai älä sittenkään. Oikeastaan minä kyllä haluasin olla jo mummo!”

Normaali