Reviiri pieni, näkökulma suppea, ajatusmaailma rajoittunut

Avasin lounaskeittoa lämmittäessäni keittiön tv:n, siellä oli menossa Maakuntauutiset. Vaikka Suomea on jonkun verran kierretty, silti kotimaan tietämys on huono, myönnetään. Meillä oli nuorempana ja lapsettomana tapana tehdä kesäisin Suomi-turnee, etsimme outoja yöpymispaikkoja, pääasiassa majataloja, ja kuljimme kaupungista toiseen. Iltaisin menimme paikallisiin pubeihin ja ravintoloihin katsomaan ”meininkiä”.

Muistan eräänkin bed&breakfast -paikan, olisiko ollut Orivedellä, mitä piti kaksi eläkkeellä olevaa sisarusta. Olimme ainoat asiakkaat. Sisarukset olivat vanhoja ja huonokuuloisia. He eivät olleet huomanneet, kuinka yläkerran palovaroittimesta oli patteri loppu, ja se piti erittäin epämiellyttävää merkkiääntä, mitä he itse eivät siis laisinkaan kuulleet, mutta meidän unta se kyllä häiritsi. Tai olisi häirinnyt ellemme olisi itse vaihtaneet siihen uutta paristoa.

Tädit pyysivät meidät iltapalalle. Talo tarjosi voileipää ja teetä. Kysyin että mikä on käytäntö ulko-oven kanssa? Jos lähdemme illalla ”kävelylle” ts. pubiin, moneltako ulko-ovi menee lukkoon, ja miten pääsemme sisään? Käyttöömme ei oltu annettu avaimia. Tädit sanoivat että kymmeneltä menee ovi lukkoon, sitten he menevät nukkumaan ja sitten avataan vasta aamulla. Ei ole mitään syytä olla sen pidempään ulkona. Tuli sitten sellainen lyhyenläntä pubi-ilta. Talo elää tavallaan, ja vieraat kulkee ajallaan on vanha suomalainen sanonta, ja sopii hyvin kuvaamaan tätien vierastalon käytäntöjä.

Eräällä pikkupaikkakunnalla Länsi-Suomessa majatalossa oli erittäin runsas ja rönsyilevä sisustus täytettyine eläimineen, kalloineen, nukkeineen ja tekokukkineen. Tunnelma oli lähes pelottava.

Ehkä näiltä reissuilta ja kokemuksilta jäi ajatus siitä, että oma bed & breakfast paikka olisi ihana. Siinä yhdistyisivät työ ja huvi. En ole kyllä ajatusta toteuttanut. Jos toteuttaisin, olisi se juuri sellainen outo ja mystinen majatalo, missä vieras miettisi, uskaltaako täällä edes nukahtaa. Paikka, missä kaappikello löisi kumeat äänimerkit tasatunnein. Tai ehkä se löisi aina kahtatoista.

Pitäisi taas lähteä Suomi-kierrokselle. Ehkä ensi kesänä. Eräänä kesänä ehdotin pojalle, että ajatetaan Suomi päästä päähän ja pistetään autoon kamera, joka nauhoittaa kaikki meidän puheet, ja ladataan ne jutut youtubeen. Näkyisi vain maisema auton etuikkunasta eteen päin tielle, ja kuuluisi meidän äänet. Katsoohan sitä ihmiset norppavideoitakin tai supermarketin ostoshihnaa, mikä ettei jotakin kiinnostaisi kuunnella, mitä autossa puhutaan. Ei innostunut ideasta. Jäi tekemättä.

Mutta takaisin lounaskeittoon ja Maakuntauutisiin. Sitä katsoessani huomasin miettiväni, että minkälaista mahtaa olla Kokkolassa, Haapavedellä, Kajaanissa, Köyliössä, Kuhmossa, Eurassa tai monessa muussa paikassa, missä en ole käynyt? Minkälaista siellä on asua? Mitä puuhataan lauantai-iltapäivisin? Mikä on puheenaihe siellä, jos täällä harmitellaan sähköpotkulautoja ja valkoposkihanhia tai rottaongelmaa, mikä heillä on mielen päällä?

Olisi mielenkiintoista ja sivistävää tietää. Voisiko Yle tehdä sellaisen ohjelman, missä kierreltäisiin ympäri Suomea ottamassa selvää Suomesta ja suomalaisista, tutustuttaisiin? Sellainen nähtävyysohjelmahan jo oli, missä esiteltiin outoja ja kummallisia nähtävyyksiä eri puolilla Suomea, mutta tarkoitan nyt ihan tavallista eloa ja oloa, tavallisten ihmisten elämää. Tiedämme aika vähän toisistamme. Ja Suomesta.

Ihmisen reviiri on pieni. Näkökulma rajoittunut. Ajatusmaailma suppea. Sanotaan että matkailu avartaa, mutta voisiko avartamista tehdä muutenkin?

Kerran tilasin miehelle lahjaksi kolmeksi kuukaudeksi Maaseudun Tulevaisuuden. Kesäisin meille on joskus tullut Turun Sanomat. Itselle ”vieraan” lehden lukeminen on myös avartavaa. Toisaalta kaikken kiinnostavinta ovat asiat, jotka eivät ole edes uutisia, jotka ovat paikallisille ihan tavallisia ja jokapäiväisiä asioita.

Siksi turistibussit kiertävät kesällä Helsingissä matonpesulaiturin kohdalta. Tuossa suomalaiset pesevät mattojaan – jotka ovat itse kangaspuilla louskuttaneet, leikattuaan ensin matonkuteet vanhoista lakanoista ja muista kodin tekstiileistä, ajatelkaapa miten ekologista! Kaikki käytetään loppuun, viimeisillään kangas päätyy matonkuteeksi! Mäntysuopa tuoksuu, juuriharjat raapivat mattoja puhtaiksi. Ja lopuksi matot jätetään kuivumaan yöksi telineille, eikä niitä kukaan varasta.

Näin ennen. Nyt Itämeressä mattojaan pesevää ei enää katsota suopein silmin, mutta mattojen pesulaiturit ovat yhä paikoillaan ja turistien ihmeteltävissä. Meille tavallinen on heille kummallista. Tässä esimerkkitapauksessa se on kohta kummallista meille itsellekin. Aika harva kaupunkilainen pesee mattonsa. Eikä tuuletusparvekkeillakaan enää ole viikonloppuisin täkkejä ja tyynyjä tuulettumassa. Tavat ja käytännöt muuttuvat.

Mutta Peräseinäjoki, Vimpeli, Somero? Mitä kuuluu? Minkälaista teillä siellä on?

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s