Mielensäpahoittaja ei ole käytösopas

Mielenkiinnolla olen seurannut Helsingin Sanomien mielipidesivulla virinnyttä keskustelua siitä, millä termein päiväkotilasten isovanhempia pitäisi kutsua. Joku oli pahoittanut mielensä vanhus-sanasta. Viisikymppinen isoäiti tai isoisä ei koe itseään vanhaksi.

Pitäisi kokea, sanon minä!

Tuntuu siltä kuin koko kansakunta olisi lukenut Mielensäpahoittajan käytösoppaana. Ottanut siitä mallia suhtautumisessa asioihin. Voi minkä teit, Tuomas Kyrö! Minkä pandoran loukkaantumislippaan avasitkaan! Nyt on kulttuurini omittu, minut määritelty, itsemääräämisoikeuttani loukattu, mökötän, suutun, kirjoitan katkeransuloisen mielipidekirjoituksen tai happaman twiitin.

Siitä on jo vuosia, kun kuljetin sukulaislapsia uimakouluun. Olin silloin noin 45v. Lapset keksivät kutsua minua Vanhaksi Rouvaksi. Naureskelin termille. En itse tuntenut itseäni todellakaan vanhaksi. Että minäkö vanha rouva! Omin kyllä termin luontevasti kutsumanimekseni. Olin ja olen heille Vanha Rouva.

Meni kyllä hetken aikaa syvällisesti tajuta ja ymmärtää että sitä juuri olen heille! Pienen lapsen silmin minä olen vanha. Lapsi ei näe eroa siinä, olenko 45-, 55-, 65- tai ehkä edes 75 -vuotta. Kaikki sen ikäiset ovat vanhoja. Omien vanhempien vanhemmat ovat vanhoja lapsen mielestä, ovat he sitten minkä ikäisiä tahansa. Kyse on ikägenrestä. Ja koska minä olen heidän äitinsä täti, olen vanhempaa ikägenreä, olen vanha, tuntuu minusta itsestäni sitten miten viriililtä tahansa.

Osoittaa huonoa itsetuntoa, jos ei kestä olevansa lapsen silmissä vanha. Eikä asian peittäminen toisenlaisin termein ja kutsumanimin nosta kenenkään asemaa ja merkitystä, päin vastoin. Pitää olla ylpeä iästään / asemastaan suvun ikähierarkiassa.

Sisäisesti voimme olla nuoria/lapsia ikuisesti. Meissä säilyvät samat tunteet, epävarmuudet ja persoonallisuuden piirteet. Tämä sisäinen tuntemus voi johtaa harhaan, on vaikea hyväksyä sitä mitä peilikuva tai syntymävuosi kertoo.

Koko elämä on vanhenemista. Se alkaa ensimmäisestä päivästä. Ja jonain päivänä – jos saamme elää – olemme vanhoja. Jos emme omissa silmissä, niin ainakin lasten silmissä.

Maanantain Hesarissa eräs mielipidekirjoittaja toivoi, että olisimme vain ikäneutraalisti äidinisiä ja äidinäitejä. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun Tuomas Kyro kirjoittaa Mielensäpahoittajasta lastenkirjaversion ja lapset keksivät vaatia, että heitä ei enää kutsuta lapsiksi. Se on ikärasistinen termi ja tekee heistä aikuisia alempiarvoisia. Sen sijaan voisimme kutsua heitä ikäneutraalein termein sen-ja-sen-pojaksi tai sen-ja-sen-tytöksi. Toisaalta niissä termeissä on sitten tämä sukupuolimääritelmä, eikä sitäkään saisi olettaa…

Voi tätä maailmaa!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s