Pyhä onnellisuuden kolminaisuus

Terveisiä taas savitöiden parista! Olin viikonloppuna keramiikkakurssilla. Tällä kertaa kyse ei ollut dreijauksesta – joka edellisellä kurssilla tuli todettua kohtalaisen vaikeaksi puuhaksi. Nyt oli vuorossa keraaminen veisto.

Koska oma osaaminen oli saanut edellisellä kurssilla kolauksen, en lähtenyt tälle kurssille suurin odotuksin. Sisään astuessani sanoinkin, että taas on uusi mahdollisuus epäonnistua. Harmitti vähän että olin tällekin kurssille ilmoittautunut.

Mutta olipa kivaa! Ohjaaja oli rauhallinen ja asiantunteva, hänellä oli aikaa jokaisen ohjaamiseen. Kurssilaiset olivat mukavia, ja tunnelma kannustava. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että kun työskennellään koko päivä, ei tule kiireen tuntua, vaan voi ihan rauhassa keskittyä työskentelyyn kelloa katsomatta.

Minulla oli mielessä tehdä riikinkukkoreliefi. Sainkin sen aikaiseksi, mutta ehdin tehdä myös helmipöllöpatsaan. Se on pieni pöllö, jolla on helmet kaulassa, kruunu päässä ja punainen käsilaukku. Ja vielä viimeiseksi tekaisin hymytätipatsaan. Nyt jännitän, miten teosten värjäys onnistuu. Lopputuloksen näkee vasta polttamisen jälkeen, ja saven oma väri vaikuttaa asiaan.

Sunnuntai-iltana kotiin kävellessäni ajattelin, että silloin ihminen on onnellinen, kun saa rasittaa niin aivoja, kroppaa kuin käsiäkin. Joutuu välillä pähkäilemään vaikeita ja isoja asioita, välillä urheilemaan tai tekemään fyysisesti raskaita hommia, ja sitten saa tehdä käsillä jotakin luovaa, se voi olla kutomista, savitöitä tai vaikka leipomista, ja kun nämä kolme ovat tasapainossa, mitään ei ole liikaa, silloin on hyvä olla. Pyhä onnellisuuden kolminaisuus.

Usein työ rasittaa vain jotakin puolta meistä: asiantuntija-ammateissa rasittuu aivot, fyysisessä työssä kroppa ja luovassa työssä kädet/mieli. Mutta silloin pitäisi vapaa-ajalla tehdä fyysistä ja luovaa kompensoidakseen työn tuomat rasitukset.

Tulee mieleen Olavi Uusivirran laulu: On niin helppoo olla onnellinen? Miten se onkin niin; tiedämme kyllä, miten tulemme onnelliseksi, miten pitäisi elää. Silti emme tee niin. Emme tee oikeita asioita tai oikeassa mittasuhteessa.

Itse olen tästä paras esimerkki. Onnellisen päivän päätteeksi lösähdin kotona sohvalle katsomaan Tanssii tähtien kanssa, kaivoin pakastimesta pistaasijäätelöpurkin ja söin sen loppuun, vaikka tiesin että ei pitäisi. Pitäisi tehdä terveellinen smoothie, siitä tulisi parempi olo pidemmäksi aikaa. Pistaasijäätelön hyvä olo kestää vain sen hetken, kun jäätelö sulaa makunystyröihin.

Että on niin helppoo olla onnellinen – teoriassa ja self-help-oppaissa.

Ja blogeissa ja instagram-kuvissa.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s