Huutajat

Miksi nykyisin kaikki huutavat?

Varsinkin televisiossa. Lauantai-iltana odottelin elokuvan alkua ja televisio oli auki. Siellä oli uusi prime time show ”Huuma”, vaikka sen nimi olisi pitänyt olla Huuto.

Juontajat sähläsivät aiheesta toiseen huutaen, juosten ja meuhkaten. Ei sitä jaksanut katsoa, eikä varsinkaan kuunnella, pakko oli kääntää kanavaa ja katsoa Haluatko miljöönääriä. Mikä taasen on ihan järjetön kysymys, kukapa ei?

Huutoa on muuallakin. Leikkipuiston ohi kulkiessa se on jotenkin ymmärtää, vaikka oikeastaan, miksi lastenkaan pitäisi kiljua?Ratikoissa ja rappukäytävissä huudetaan. Nuoret tytöt ovat kovaäänisiä. Vanhat huutaa myös, koska eivät kuule.

Mikä ihmisille on tullut? Eikö me oltu hiljainen kansa? Meistä tuli huutajia.

Minusta huuto on stressaavaa. Vähän niin kuin palovaroittimen ulina katossa.

Matkustin Onnibussilla Helsingistä Keski-Suomeen ja noin tuntia ennen perille pääsyä bussiin nousi nuori, joka purki turhautumistaan kännykkäänsä puhuen/huutaen koko loppumatkan. Yleensä aina junavaunussa tai bussissa on paikalla vähintään yksi tällainen.

Joku ehdotti, että junissa pitäisi olla erikseen hiljaisia vaunuosastoja niitä varten, jotka haluavat nukkua tai tehdä töitä tai vain nauttia hiljaisuudesta. Hyvä idea!

Edes kirkossa ei ole hiljaista. Aina siellä joku turisti puhuu kovalla äänellä, paukuttaa penkkien ovia tai kokeilee kaikuuko.

Yleiset saunat, oi kammotus! Siellä vasta kova pölinä onkin, kun porukalla lähdetään rentoutumaan.

Pitäisi aloittaa jonkinlainen kampanja että saataisiin hiljaisuus takaisin. Yhdessä koettu hiljaisuus on hieno, taianomainen kokemus. Kun kukaan ei sano mitään.

Hiljaisuus lievittäisi stressiä ja ahdistusta. Kotimatka töistä tai koulusta voisi olla rentouttava ja meditatiivinen kokemus hiljaisuudessa.

En tiedä, miten hiljaisuuden takaisin saaminen onnistuisi. Kukaan ei kuule, jos pyytää hiljaisuutta, koska kaikki puhuvat niin kovaa.

Pitäisikö painattaa paita, jonka rintamuksessa lukisi ”Ole hiljaa” tai ”Ollaan hiljaa”. Se voisi olla vähemmän äkeä. Minusta on tullut niin äksy! Oikea kiukkuinen Menopaussi-Myy, ja minunhan piti olla myhäilevä, lempeä Muumimamma. Ehkä sen aika on myöhemmin.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s