Vanhusreservaatteja ynnä muita

Katsoin Yle Areenalta mielenkiintoisen dokumentin, missä neljä brittiläistä eläkeläistä lähti tutustumaan vanhojen ihmisten elämään eri maissa. Yhdessä jaksossa he vierailivat Floridassa ja toisessa Japanissa. Tarkoituksena oli tutustua vielä terveessä ja elinvoimaisessa vaiheessa olevien seniorien elämään, ei mitään espericare-hommaa.

Floridassa seniorit asuivat omassa reservaatissaan, aidatussa ja vartioidussa kylässä. ”Alaikäinen” sai oleskella kylässä korkeintaan yhden kuukauden. Kylässä oli tarjolla paljon ohjelmaa; erilaista jumppaa, kuntoilua, tietovisaa, bingoa, grillijuhlia. Seniorit ajelivat kylänraitilla golfkärryillään. Kaikki sanoivat viihtyvänsä hyvin.

Toinen kohde, muistaakseni Miamissa, oli luxustason seniorireservaatti. En tiedä, olisiko sisäänpääsyvaatimuksena kaunuesleikkaus, mutta ainakin siltä näytti. Eräältä rouvalta kysyttiinkin, kuinka monessa kauneusleikkauksessa hän oli käynyt. Kuulemma kymmenessä.

Samppanja virtaasi, kun nuorekkaat seniorit yrittivät pysyä kiinni elämässä. Eräs brittivanhuksista sai aikaan älämölön, kun intoutui puhumaan politiikkaa ja arvostelemaan Trumpia. Politiikka oli kielletty keskustelunaihe. Muutenkaan ei vaikuttanut siltä, että kultivoitunut debatti olisi kuulunut tämän reservaatin ohjelmaan. Hienostunutta status quo’a ei saanut järkyttää. Tärkeää on, miltä asiat näyttävät.

Seuraavaksi brittiporukka matkusti Japaniin. Siellä ikäihmiset kokoontuivat aamukuudelta lähipuistooon. Radioista tuli aamujumppa ja vanhukset jumppasivat yhdessä puistossa radion ohjeistuksella.

Brittivanhukset joutuivat Japanissa töihin. Japanissa on erityisiä työvoimatoimistoja, jotka välittävät töitä vain eläkeläisille. Siellä on ihan normaalia, että eläkeläisen viikkoon kuuluu myös vähän töitä. Muutaman tunnin työpaikkoja on tarjolla mm. ravintoloissa, kaupoissa ja tietenkin myös omaa erityisosaamistaan voi hyödyntää.

Japanilaiset vanhukset näyttivät pirteiltä ja terveiltä. Ja onnellisilta. Ei sen puoleen, ei ne jenkitkään näyttäneet onnettomilta. Kaikki tykkäsivät kovasti reservaateistaan.

Japanissakin briteille tuli kulttuuriongelmia. He olivat äänekkäitä, näyttivät tunteensa, myös negatiiviset, avoimesti. Niinhän ei ole soveliasta käyttäytyä Japanissa.

Jos miettii asiaa omaa jossakin vaiheessa toivottavasti koettavaa seniorielämää, niin reservaaattielämä tuntuisi kyllä aika vieraalta. Sehän olisi vähän kuin asuisi all-inclusive hotellissa.

Kerran olen ollut sellaisella matkalla Marokossa. Uima-allasalueella oli joka päivä samaan aikaan nuoren, komean miehen vetämä jumppa rouville, herrat sen sijaan pelasivat bingoa, jota veti hemaiseva nuori bingoemäntä. Ikiruskettuneet rouvat bikineissään käteen ikiliimautuneena gintonic-lasi.

Totta puhuakseni ei se adoniksen vetävä jumppa marokkolaisella all-inclusive hotellilla ollut yhtään hullumpi. Mielellään siihen osallistui. Mutta eikös tähän samaa perustu myös personal trainer -touhu? Menet kuntoilemaan jonkun itseäsi huomattavasti nuoremman, vastakkaista sukupuolta edustavan ohjaajan alaisuuteen. Mielellään siinä alistuu antamaan parastaan. Vielä yksi vatsarutistus. Joo kyllä menee, ihan hyvin.

Kauan-kauan sitten oltiin Thaimaassa Koh Samui-saarella. Hotellialue oli tarkoitettu vain pariskunnille. Siellä ei ollut lainkaan perheitä eikä lapsia. Se oli siis pariskuntareservaatti.

Hotellialueella oli pieniä rantataloja, missä asui talvikaudet pysyvästi eläkkeellä olevia pariskuntia Euroopasta, lähinnä Englannista. Kuistilla oli ulkokylpyaltaat ja paksupatjaiset, hulmuavien verhojen ympäröivät daybedit, mihin on mukava vetäytyä päivälevolle. Tuc-tuc juna haki mökiltä yläkerran hotellille syömään, kun painoi kutsusummeria.

Muistan kun tullessa naureskelin hotellin eteisaulan runsaalle VHS-elokuvavalikoimalle. Kuka matkustaisi kauas maapallon toiselle puolelle asti katsomaan elokuvia, joita voi katsoa omassa kotonaan? Että eikö parempaa tekemistä keksi.

Enpä nauranut enää kaksiviikkoisen loman toisella viikolla. Kun olimme viikon retkeilleet, snorklanneet, ottaneet aurinkoa ja erilaisia hemmotteluhoitoja, pelanneet rantapelejä, syöneet eksoottisia ruokia, juoneet värikkäitä juomia, alkoi toisella viikolla tuntumaan jo siltä että pizza ja maito maistuisivat, ja mikä ettei jonkun leffan voisi katsoa. Sen reissun jälkeen kirjoitin matkalaukkuun itselleni kirjeen: ”Minna, jos ikinä suunnittelet meneväsi rantalomalle, älä mene. Sinä et pidä rantalomailusta.”

Kyllä sen jälkeen on toki etelässä käyty. Kun lapsi oli pieni, käytiin talvella tekemässä hiekkakakkuja lämpimässä. Mutta taidan olla ihmistyypiltäni enemmän japanilainen vanhus; teen mieluummin töitä kuin lomailen loppuelämäni, jos näistä kahdesta skenaariosta pitää valita. Ja ärhäköitä debatteja pitää saada olla. Ja korttipeli-iltoja, tietty. Kunkut kulmiin.

Ja jos en nyt tuc-tuc-juna tai golfkärry hae syömään, niin ehkä minulla on vielä jäljellä ajokortti – ellen ole sitä lopullisesti menettänyt huonomuistisuudesta johtuvien ylinopeussakkojen takia – ja köröttelemme kyläteitä miehen kanssa lähimmälle ABC.lle syömään lihapullat muussilla ja puolukkasurvoksella. Sen jälkeen voikin köllähtää päivälevolle ja tehdä muutamat sudokut. Illalla lämmitettään sauna, sitä ennen voi tehdä sauvakävelykiepin. Jotenkin noin se voisi mennä.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s