Do more of what makes you happy

Ostin kerran mökille kaksi keraamista mukia, toisessa on teksti ”Always be yourself” ja toisessa ”Do more of what makes you happy”. Olin ajatellut ensimmäistä itselleni, mutta kysyin kuitenkin mieheltä, kumpi kuuluisi kummalle, ja hän valitsi toisin päin. Niinpä jälkimmäinen päätyi minun aamukahvimukiksi. Ja se meni kyllä ihan oikein.

Usein kahvia hörppiessäni mietin mukin tekstiä, mihin oikein aikani käytän? Teenkö asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi? Hyvin usein tulee todettua että en. Tällainen keski-ikäinen nainen keksii helposti touhuttavaa ja häärättävää, ja siinä samalla tulee väistäneeksi niitä onnellistuttavia asioita. Syytä tälle ilmiölle en ole vielä keksinyt.

Varsinkin kun onnea tuottavat asiat ovat yleensä aika pieniä ja helposti toteutettavissa. Minusta on esimerkiksi ihanaa kuunnella Yle Suomea ja virkata. Tai ruokakauppareissulla poiketa kahvilaan, juoda kahvit ja katsella ja ihmetellä siinä muita kesälomalaisia. Ajaa pienelle, salaiselle lammelle uimaan yhdessä pojan kanssa. Juoda viiniä miehen kanssa uudella kuistilla saunan jälkeen, ihastella luonnon vihreyttä ja illan hämärtymistä, pelata pari erää Rummyä.

Mitä onnea tuottavia asioita tänään toteutan? Taidan viettää luxuspäivän, tai puolittaisen sellaisen, koska mies ja poika ovat kaupungissa, molemmat työasioissa, poika elämänsä ensimmäisessä kesätyöpaikassa. Eli en voi tehdä mitään heidän kanssaan. Mutta voin ajaa lammelle uimaan, käydä rantakahvilassa samalla kun käyn ruokaostoksilla. Ja illalla lämmitän saunan itselleni. Vedet kannoin sinne jo eilen. Saunan jälkeen istun kuistilla, kuuntelen Yle Suomea, virkkaan ja juon pöllöviiniä. Tästä tulee minun itseni rakastamispäivä! Pitäisiköhän laittaa lippu salkoon…

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s