Hot or not?

Innostuin kuuntelemaan Yle Areenalta 20-osaista Kikka-kuunnelmaa. Kikka oli 80-luvulla pinnalle ponnahtanut seksikäs laulajatar. Jos on joskus kuullut Sukkulan venukseen, saa kaiken toivon heittää, kokemaansa ei voi koskaan unohtaa.

Kuunnelma on hienosti toteutettu, Kikan elämäntarina traaginen, kuultu jäi mietityttämään. Kikka oli asiastaan innostunut ihminen. Innostus on kaikkien suurien tarinoiden, niin menestyksien kuin tragedioiden pesämuna. Ilman innostusta ei löydy Amerikka, ei synny Internet, ei kirjat, laulut, yritykset. Innostuksen takia kuollaan sukellusluoliin tai jäärailoon jumiutuneena. Innostus vie ihmistä – joskus tuhoon, joskus menestykseen.

Kikka oli omasta jutustaan innostunut ihminen. Hän halusi oikeasti viihdyttää, laulaa, halusi olla seksikäs, mutta hän oli myös äärimmäisen kiltti ihminen. Seksikkyys muodostui hänelle itselleen ansaksi, josta hän ei päässyt enää ulos, vaikka yritti.

Juuri vähän aikaa sitten oli Hesarissa juttu Britney Spearsista. Toisesta vastaavasta tapauksesta. Nuori tyttö lyö itsensä läpi seksikkäänä laulajana. Sellaisella on iso yleisö: pikkutytöt tykkäävät, eivät ymmärrä kaikkea näkemäänsä tai kuulemaansa, mutta pitävät esikuvanaan, mummot tykkäävät ja tietenkin – miehet tykkäävät.

Mutta sitten jonakin päivänä jokainen britney ja kikka kasvaa ulos roolistaan. Elämä vie eteen päin, enää ei haluasi olla seksisymboli, tulee kenties oma perhe, lapsia, haluaisi muuttaa imagoa, entinen ei enää tunnu omalta. Se on luonnollista, mutta se on vaikeaa, mahdotonta. Mieleen ei tule ketään, joka olisi siinä onnistunut. Yleensä ura loppuu, tai henkilö kuolee ennenaikaisesti. Niin kävi Marilyn Monroelle, niin kävi Kikalle. Kikka kuoli 41-vuotiaana sydänkohtaukseen oltuaan raittiina puoli vuotta.

Nyt tuli mieleen yksi esimerkki, joka on onnistunut jatkamaan seksikkäälle imagolle perustuvaa uraansa: Madonna. Hänellä on onnistunut metamorfoosi nuoresta seksisymbolista kypsäksi puumanaiseksi toyboyneen. Jotenkin hän on onnistunut siinä ohessa perustamaan perheen. Uskomaton suoritus.

Monella teini-ikäisellä tytöllä on omaa identiteettiä rakentaessaan vaihe, missä saattaa tulla ylilyöntejä. Huulet tötterölle, pylly pystyyn, tissit tarjolle ”hot or not?” kysymys alle ja kuva nettiin. Tykkäyksiä ja peukutuksia metsästetään kuin keski-iässä syksyisessä metsässä sieniä. Siellä ne sitten ovat sähköisessä todellisuudessa ikuisesti. Myös silloin kun ei enää haluaisi.

Tässä suhteessa pitää nykyisin olla varovaisempi kuin ennen. Todistusaineisto jää elämään, muinoin oman menneisyytensä – päiväkirjat ja kirjeet – pystyi polttamaan takassa. Luin äskettäin floridalaisesta pojasta, joka oli teinivuosinaan kirjoittanut rasistisia postauksia nettiin, ja nyt häneltä evättiin niiden takia pääsy Harwardiin.

Nuoruus on muutenkin vaarallista aikaa. Silloin on niin paljon sitä innostusta. Eikä kykyä ajatella isosti, nähdä tekojen seurauksia ja kauaskantoisuutta. Tulee mieleen Isis-vaimot ja lapset leirille jumittuneena. Siinä varmaan ollut paljon innostusta ilmassa, kun on päätetty lähteä korkean elintason ja hyvinvoinnin, turvallisesta Suomesta vieraaseen maahan rakentamaan kalifaattia.

Ainahan näitä on ollut. Suomalaisia on kuollut neuvostoliittolaisilla vankileireillä samoista syistä – suuren innostuksen vallassa– lähdettyään rakentamaan uutta, ”parempaa” maailmaa. Samoin Etelä-Amerikassa oli aikoinaan utopistisia siirtolaisyhdyskuntia. Lähdettiin isolla joukolla perustamaan omaa maata, joka toimisi omilla, itsekehitetyillä säännöillä. Sitten ilmeni että ei se perunanviljely niin helppoa viidakossa ole, tuli erimieliyyksiä ja sisäisiä valtataisteluita, homma tyssäsi. Osa palasi, osa kuoli, osa jäi.

Näin keski-ikäisenä on onneksi ohittanut suuret innostuksen vaaravuodet. Nykyisin innostukset ovat paljon pienempiä. Tai ne tyssäävät alkuunsa. Ajatuksen kulku menee näin: Lähtisinkö Transsiperia-junalla Vladivostokiin? Matka on järkyttävän pitkä, junassa todennäköisesti kuuma, pölyistä ja/tai likaista, kamalaa ruokaa tai saako sieltä mitään ruokaa junasta, mistään ei ymmärtäisi mitään, kun kaikki on kirjoitettu niillä venäläisillä kirjaimilla, ihmisiä olisi liian paljon, siitä en tykkää, todennäköisesti nukkuisin koko ajan huonosti, aikaa tappaakseei joisin liikaa, söisin rasvaisia ruokia, vatsa ei toimisi, vessa olisi reikä lattiassa, pitäisi ottaa imodiumia että ei tarvitse mennä vessaan ollenkaan, tai mitä jos tulee ripuli, saisin varmaan pahan allergisen reaktion jostakin, tavaraa pitäisi ottaa sen verran että jaksaa kantaa eli liian vähän. Siis en lähde.

Loppupäätelmä: innostus on ihmiskunnan kannalta hyvä asia, mikään ei kehity, uusia asioita ei synny, työpaikkoja ei synny, ellei joku koe suurta innostusta. Mutta innostus on myös vaarallista, jopa hengenvaarallista. Ole siis varovainen aina kun innostut!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s