Tunteita ja mystiikkaa

Onpa ollut kiireistä. Samalle viikolle tulossa omat hopeahääpäivät minimatkoineen ja veljen hautajaiset; mökillä meneillään remontti, tilasin kaakelit netistä ja ne eivät käyneetkään märkätilaan, joten joutoaikoina olen metsästänyt punaisia lattiakaakeleita ympäri Etelä-Suomen että laatoittajalla olisi mitä lattiaan laittaa. Änkesin itseni myös taloyhtiön piharemontin asukasmielipidevaikuttajaksi ja niissä merkeissä olen palaveerannut puutarhuria, miettinyt kasvivaihtoehtoja ja kaivanut vanhoja pioneja turvaan, olisivat muuten menneet kaatopaikalle. Pionit piti tietenkin istuttaa johonkin, joten roudasin ne mökille ja kaivoin maahan sinne. Tekeillä on myös uusi aluevaltaus työasioissa; minulta on tilattu haastattelu lehteen ja sen työstäminen vie tietenkin paljon aikaa ja voimavaroja, ensi kertaa teen lehtijuttua. Lisäksi pääsiäinen on töissä sesonkiaikaa, joten suntiotyövuorojakin on piisannut enemmän kuin olisin halunnut ottaa. Laiska töitänsä laskevi, mutta ilmassa on liikaa palloja, pelkään että en saa kaikesta koppia. Ettei kaikki menisi sekaisin; riippajalava päätyisi hautajaisiin, punaiset kaakelit hopeahääpäiväksi ja uunilohi löytäisi tiensä laatoittajalle.

Tiedostan että olen ihmistyyppiä, johon tunteet jäävät jumiin. Minun on vaikea itkea silloin kun on oikeasti itkun aika. Itken kun katson King Kong elokuvaa, se on surullisin elokuva ikinä, mutta veljen kuolema tuntuu jäävän jumiin kehoon.

Kerran minulle on käynyt niin, että sain aivan hillittömän itkupaniikkikohtauksen eräissä 50-vuotisjuhlissa. Ne järjestettiin paikassa, mihin minulle liittyi paljon iloisia muistoja. Joitakin aikoja aiemmin ystäväni oli kuollut rintasyöpään. Nämä kaksi asiaa jollakin tavalla aktivoituivat aivoissani, ja kun menin käymään vessassa purskahdin hillittömään itkuun, eikä se loppunut ollenkaan. Meidän oli pakko lähteä juhlista pois. Tämä asia tuli mieleeni ja nyt pelkäsin että kun hopeahääpäivä ja hautajaiset osuvat samalle viikkolle, on suurta iloa ja surua, pääni menee sekaisin ja saan itkukohtauksen kun pitäisi iloita ja olla onnellinen. Niinpä päätin eliminoida tämän tunnesillisalaatin ja menin Rosen-terapeutille.

Jännä yhteensattuma sikäli että satuin keskustelemaan Rosen-terapiasta joitakin kuukausia sitten työkaverini kanssa, joka oli sitä kokeillut ja löytänyt hyvän terapetin. Olin lukenut Rosen-terapiasta kauan sitten ja se on minua aina kiehtonut, juuri siksi että tunnistan tämän tunnejumin itsessäni. Pyysin työkaverilta terapeutin yhteystiedot, mutta asia jäi sikseen, kun sillä hetkellä ei ollut päällä mitään tunnetilaa.

Olipa mahtava kokemus turskauttaa pihalle kaikki surut ja murheet! Vähän aikaa sitten oli uutisissa juttu Kiinasta, vai oliko se Japanista, että siellä on sellaisia agressiohuoneita. Voit ostaa tunnin käynnin agressiohuoneeseen ja hajottaa siellä pesäpallomailalla kaikkea rikkoutuvaa, tietokoneita, astioita tai mallinukkeja. Mahtava idea. Sellaisia tunnehuoneita voisi olla täälläkin. Ensin menisin itkuhuoneeseen ja sitten agressiohuoneeseen.

Rosen-terapia taisi aktivoida minussa myös jumiin jääneitä agressioita. Ne turskahtivat ilmoille seuraavana päivänä ihan yllättäen. Kohteeksi joutui Citymarketin ruokalähetti, joka oli menossa viemään tavaroita yläkerran naapurille, mutta painoi meidän ovisummeria, kun yläkerta ei ovea heti avannut. Syöksyin saman tien rappukäytävään ja aloitin hillittömän huudon siitä, kuinka olen kyllästynyt avaamaan ovea muille. Kuinka kaikki maailman lähetit, lapset ja lehdenjakajat painavat kaikkia summereita yhtäaikaa välittämättä siitä, mihin ovat menossa. Niinpä minäkin olen monta monituista kertaa noussut kesken päiväunien, kylvyn, muun mukavan ja mennyt avaamaan ulko-oven vain huomatakseni ettei tulija ollut meille tulossa. Mitta tuli nyt täyteen. Anteeksi Citymarketin lähetti, taisit saada hieman ylireagoidun tunnetilan osaksesi, mutta uskoisin että tästä lähtien et paina kenenkään muun ovisummeria kuin sen paikan mihit olet menossa.

Seuraavana aamuna heräsi hymy huulilla. On kuin minusta olisi putsattu kaikki röörit ja tukokset. Henkinen nuohous oli suoritettu. Ihmisen ikkunat oli pesty. Puhdistunut olo. Kyllä tähän tunteiden purkuun täytyy tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota. Keksiä keinoja päästää tunnepatoutumia ulos, pois kehosta ja mielen perukoilta.

Rosen-terapeutin työhuone oli aika askeettinen. Työpöydällä oli kuitenkin punainen peltirasia, missä hevosvaljakon kuva kannessa. Minulla on samanlainen. Se oli äidin nappirasia. En ole nähnyt samanlaista boxia ikinä missään aikaisemmin. Nyt Rosen-terapeutin pöydällä oli sellainen. Minusta tuntui ihan siltä kuin se olisi ollut tervehdys äidiltä; olet oikeassa paikassa, teit oikein, kun tulit tänne.

Herkässä ja tunteellisessa tilassa herkityy muutenkin, on vastaanottavaisempi yliluonnolliselle. Kävi niinkin että menin ensi kertaa ehtoolliselle veljen kuoleman jälkeen. Minulle on opetettu että alttarikaari on puolikas ympyrästä, sen toiselle puolella ovat edesmenneet. Alttarilla voit olla yhteydessä ja kosketuksessa heihin. Näkyvä ja näkymätön ovat läsnä samanaikaisesti. Ajatukseni oli ymmärrettävästi juuri vähän aikaa sitten kuolleessa veljessä. Kun tuli minun vuoroni saada ehtoollisviini, se loppui. Minulle jäi vain pieni, symbolinen liraus viiniä. Minua tilanne sekä liikutti että huvitti! Niin Pasin tapaista, hörppäsi viinit parempiin suihin. Sinne meni toiselle puolelle. Minulle ei jättänyt mitään. Terveisiä vain sinne toiselle puolelle! Pärjäillään.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s