Klassista kapakassa

Ah, olipa ihanaa! Lempimusiikkiani eli barokkimusiikkia G Livelabissä maanantai-iltana. Onneksi huomasin tapahtuman heti aamusta Hesarin Minne mennä -palstalta. Ostin heti lipun ja tilasin GT:n pöytään. Tosin se ei onnistunut; baarimikkoa hieman huvitti että olin tilannut aamulla klo 6.31 gin toninicin. Ajattelin että siellä se minua odottaisi pöydässä valmiina. Tosin hieman ihmettelin, miten he voisivat tietää tarkalleen saapumisaikani, mutta nykyteknologia on niin ihmeellistä, että ajattelin senkin jotenkin olevan mahdollista. Eilen vielä sattui vielä olemaan kauan kaivattu vapaapäivä kuuden työpäivän jälkeen, joten konsertti tuntui melkein minulle räätälöidyltä.

Minulla on cd-hyllyssä yksi harpsicord-levy ja se on ainoa levy, jonka olen ikinä kuunnellut puhki. En tiedä, mikä siinä barokkimusiikkissa kolahtaa niin hyvin? Varsinkin kun muuten olen musiikkimaultani lähinnä iskelmäihminen. Yksi asia, jonka olen huomannut, on barokkimusiikin ennakoimattomuus; sävelkulut ovat niin kummallisia, että niistä ei jää mitään korvamatoa soimaan, niissä ei ole mitään tarttumapintaa vaan ne soljuvat ihanasti aivojen läpi ikään kuin puhdistaen ne. Sama tunne tulee kutoessa tai virkatessa.

Erinomaista että klassista musiikkia soitetaan jossakin muuallakin kuin konserttisaleissa ja kirkoissa. Toivottavasti näitä tulee lisää G Livelabiin. Se on niin mahtava paikka. Yksi paikan hienous on oma APPi. Sieltä voi ostaa tietenkin lippuja tapahtumiin, mutta myös tilata juomaa pöytään. Tarjoilija kiikuttaa tilaamasi juoman sinulle, sinun ei tarvitse nousta pöydästä, ei edes puhua mitään. Näin konsertti ei häiriinny juomatarjoilusta millään tavalla, kaikki kuuntelevat musiikkia hiljaa paikoillaan – ja tarjoilu pelaa. Aivan mahtava konsepti!

Ainoa harmi on se, että pitkään aikaan siellä ei ole ollut itseäni kiinnostavaa musiikkia tarjolla. No eipä, siellä ei soiteta iskelmää eikä barokkia. Edellisen kerran olin Kerkko Koskisen musiikkia esittävällä keikalla. Väliajalla kävin tervehtimässä itse Koskista. Olen hänet tavannut joskus 90-luvulla. Kerkko Koskinen sävelsi musiikin Telian mainoskampanjaan, johon olin tehnyt sanat: Me yhtenäistämme. Ideana oli kampanjoida alennettujen, yhteinäisten hintojen puolesta. Siihen maailman aikaan mainoskampanjoihin käytettiin rahaa. Eräässä Telian kampanjassa oli pääpalkintona yksiö! Teimme mainoksia, joissa sardiini oli yhden sardiinin purkissa ja kananmuna yhden kananmunan kennossa. Oi niitä aikoja! Hitsi, olisipa hieno laittaa tähän kuva siitä mainoksesta, mutta minulla on ne tallessa mökillä, eikä täällä kotona, missä nyt tätä kirjoitan.

On vielä yksi musiikkilaji, mistä pidän. Kitaralla soitettu klassinen musiikki. Sitä esittää Petri Kumela, mutta eipä ole niitäkään keikkoja joka oksalla. Siinä on sama viehätys kuin kapakassa soitetussa klassisessa; kitaraa ei miellä klassisen musiikin soittimeksi, mutta miten hienolta klassinen musiikki sillä soitettuna kuullostaakaan! Kuunnelkaapa vaikka tästä:

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s