Menetetyt ystävät

Näin ystävänpäivänä hehkutetaan ystävyyttä, mutta minulla ajatukset lähtivätkin yllättäen surullisille poluille. Mietin ystäviäni, jotka eivät enää ole ystäviäni. Ja miksi he eivät enää ole ystäviäni?

Olen jokaisessa elämänvaiheessa menettänyt tärkeimmät ystäväni. Ainoastaan aikuisena olen pystynyt muodostamaan pysyviä ystävyyssuhteita, mutta kuolema on niittänyt sitten puolestaan satoa. Kaksi hyvää ja tärkeää ystävää ovat kuolleet, molemmat syöpään.

Mutta palataan ajassa taakse päin. Lapsuudenystäväni Marjo, ainoa ystäväni alle kouluiässä. Olimme ystäviä olosuhteiden pakosta. Minä en päässyt päiväkotiin, koska äiti oli kotona. Muistan että joskus olin sitä ehdottanut, mutta äidin mielestä siinä ei ollut järkeä. Sain kyllä käydä seurakunnan kerhossa, joka oli kerran viikossa. Se oli ihanaa! Mutta olisin varmasti tarvinnut enemmän sosiaalista vuorovaikutusta oman ikäisteni seurassa. Minusta kasvoi ehkä liian itseriittoinen ihminen.

Marjo asui tien toisella puolella. Hänen isänsä oli kuollut traagisessa onnettomuudessa, korjasi autoa, hitsasi auton alla, kipinä sytytti haalarin. Marjon äidistä tuli neljän lapsen yksinhuoltaja. Jostain syystä hänkään ei laittanut Marjoa päivähoitoon, vaan Marjo tuli meille joka päivä leikkimään. En tiedä, ehkä äidit olivat sopineet asiasta keskenään.

Muistikuvani mukaan vietimme Marjon kanssa kaikki lapsuuden päivät yhdessä. Talvella vuoren kuningasta, leikkasimme Apu-lehdestä paperinukkeja, leikimme kotia ja nukkekodilla ja barbeilla, kesällä temusimme rannassa traktorin sisäkumilla.

En tiedä, mitä tapahtui kouluaikana. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, miten tiemme erkanivat ja miksi. Olimmeko vain niin kyllästyneitä toisiimme? En tiedä, miten Marjon elämä myöhemmin meni. Mitä opiskeli? Perustiko perheen? Nyt olen kuullut että hän on palannut lapsuuskotiinsa, sairastaa syöpää.

Seuraava ystävä, nuoruuden ystävä Anne. Hän rakastui naapuripitäjän poikaan, jolla oli ajokortti, mutta ei autoa. Pojan kaverilla puolestaan oli auto, mutta ei ajokorttia. Anne kysyi, voisinko alkaa seurustella tämän autollisen pojan kanssa, muuten hänen seurustelunsa ei onnistuisi. Minä suostuin.

Monta kertaa olen tätä miettinyt jälkeen päin aikuisena. Että kyllä oli älytön systeemi ja minä tollo. Enhän minä edes ollut ihastunut siihen poikaan. Ystävyyttäni käytettiin väärin. Mutta sen nyt sitten oli joka tapauksessa ensimmäinen poikaystäväni.

Minulla on tunne että molemmissa tapauksissa minun ystävyyttäni käytettiin omaksi hyödyksi. Minä olin päiväkoti Marjolle. Anne halusi minun seurustelevan tietyn pojan kanssa, jotta hän sai olla ihastuksensa kanssa. Vaikka eihän asiat tietenkään niin yksiselitteisiä ole: sainhan minäkin Marjosta ”päiväkodin” itselleni, muuten minäkin olisin ollut yksin. Ja oli jännää ”seurustella”, pussailla auton takapenkillä, vaikka ei ollutkaan rakastunut.

Jossakin vaiheessa Annen ihastus sai ostetuksi auton, ja minun ja toisen pojan ”romanssi” loppui. Löysin uuden poikaystävän, oikean poikaystävän, sellaisen johon olin ihastunut. Emme olleet enää Annen kanssa tekemisissä.

Nuorena aikuisena tutustuin ensimmäisessä työpaikassani Piaan, josta tuli paras ystäväni. Hän oli myös kaasoni. Hänkään ei ole enää ystäväni. Luulen että hän asuu Espoossa.

Pialla oli kiire hyviin naimisiin. Kaikki vapaa aikamme kului miehen metsästyksessä Helsingin yöelämässä. Minulla ei ollut kiirettä vakiintua, joten keskityimme Pian projektiin.

Hyvä löytyikin. Pian Pia tuli raskaaksi ja tuli häät. Olin kaasona. Sitten mies sairastui syöpään ja kuoli. Piasta tuli leski. Pian Pialla oli taas kiire naimisiin. Lähdettiin etsimään uutta miestä. Se löytyikin heti. Mies oli Englannista ja Pia muutti sinne. Sen jälkeen en hänestä enää kuullut.

Eipä ehkä ihme että suhtautumiseni ystävyyteen on monimutkainen. Pidän vapauden tunteesta ystävyydessä, pidän tiukasti rajani, en siedä takertumista. Tutustun helposti, mutta todellinen syvä ystävyys on harvinaista. Ja jos koen että ystävällä on ketun häntä kainalossa, silmissä mustenee. Pyyteetön, toisen toiseutta ja erilaisuutta kunnioittava ja tukeva ystävyys on harvinaista.

Onneksi aikuisena osaa paremmin olla ystävä. Ja osaa olla parempi ystävä. Ja valita ystävänsä. Ehkä lapsuus ja nuoruus onkin ystävyyden harjoittelemista. Itselläni ainakin todelliset aidot ystävyydet ovat syntyneet näiden edellä kerrottujen tapausten jälkeen. Ja ne ystävyydet ovat pysyneet.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!



Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s