Taivas ja helvetti vierekkäin

Lähikorttelissa on taivas, siinä ratikkapysäkin kohdalla. Taivas on spa, mistä saa ihania, rentouttavia hierontahoitoja. Hierojat ovat aasialaisia, todella taitavia, asiansa osaavia.

Kävin käsittelyssä, puolentoista tunnin aromaattinen hieronta. Siinä laverilla maatessani ja taivaallisia asioita miettiessäni tuli ajatus; minä olen nyt taivaassa, mutta naapurihuoneistossa on helvetti. Taivas ja helvetti ovat naapureita.

Hoitolan vieressä on pieni korttelikapakka, jonka tunnelma on surrelialistinen ja absurdi. Kapakan ovea tuskin huomaa, eikä sinne eksy sattumalta. Paikan tuntevat sen tietävät ja löytävät. Huomaamattomuudelle lienee omat syynsä, ehkä kanta-asiakkaat eivät halua sinne satunnaisia kävijöitä, tunkeilijoita.

Olemme joskus pistäytyneet tässä kapakassa miehen kanssa yksillä aistimassa tunnelmaa, ja olen ristinyt paikan maailman persläveksi. Se on aukko ”kadotukseen”. Siellä ei tiedä, mikä aika päivästä on; promillemäärä on tasaisesti kaksi.

Kerran salakuuntelimme baarimikon ja vakioasiakkaan keskustelua. Kesä oli tulossa ja baarimikolla loma edessä. Hän toivoi että viikon päästä pyydettäisiin takaisin töihin ettei jäisi putki päälle koko lomaksi.

Toisella kertaa mies oli bongannut kapakan takahuoneesta tuponeuvottelijan korkattu kokonainen konjakkipullo edessään. Eräs runoilija raapustaa täällä runojaan. Mutta pääasiassa asiakaskunta muodostuu erittäin uskollisista vakioasiakkaista. Satunnainen vierailija tunteekin nahoissaan olevansa ulkopuolinen tunkeilija, joka häirtsee autenttista ilmapiiriä.

Jotenkin kuvainnoillista, kuinka pahoinvointi ja hyvinvointi, helvetti ja taivas sijaitsevat sulassa sovussa naapureina. Miten helposti astuu väärästä ovesta sisään. Miten pienistä valinnoista elämässä voi olla isot seuraamukset.

Minkä oven avaa? Minkä jättää kiinni? Tai sulkee takanaan.

Hieronnan jälkeen istahdan hoitolan nojatuoliin ja saan kupin teetä. Ikkunan takana ratikka pysähtyy pysäkille. Ihmiset tulevat ja menevät, arkisissa askareissaan. Menossa töihin, tulossa töistä, kaupasta, hakemassa lasta päiväkodista. Heille tämä on vain tavallinen raitiovaunupysäkki. He eivät tiedä, että tämä on taivaan ja helvetin pysäkki.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s