Toksinen maskuliinisuus ja persemaha

Ajelin lauantaina yksin pitkän päivän autolla läpi Suomen ja kuuntelin radiota. En jaksa kuunnella musiikkia pitkään, joten yleensä vaihdan Yle Puheelle. Puhetta on mukava kuunnella. Tosin tietenkin riippuu puheesta.

Pahaksi onneksi sattui tulemaan Naisasiatoimisto Kaartomo & joku toinen, en muista mikä. Tunnin verran he kärvistelivät toksisen maskuliinisuuden kurimuksessa ja omissa syyllisyydentunnoissaan. Äitiys tuo naisen elämään syyllisyyden tunteita. Ei voi räplätä kännykkää samalla kun imettää. Ja miten poikalapsen kasvattaa, niin ettei siitä kumminkin jotenkin kasva patriarkaatti ja toksinen maskuliinisuus pulpahda pintaan. Ja jos lähtee tyttöjen kanssa Tallinnaan, niin syyllisyys siitäkin tulee.

Luulin että ”juurikin” on ärsyttävä sana, mutta toksinen maskuliinisuus menee kyllä rapsakasti ohi.

Vaikuttaa siltä että sukupuoliset vähemmistöt on taputeltu ja muunsukupuolisuus käsitelty, nyt päivän agenda on toksinen maskuliinisuus ja patriarkaatti. Mies saa näyttää tunteensa, mutta se tunne ei saa olla vihaa eikä tyyli maskuliininen.

Siihen perään tuli toinen naisten puheohjelma, jota vetää turkkilaisoletettu ja muslimioletettu nainen. He keskustelivat vieraidensa kanssa tunnin verran kuukautisista. Tai lähinnä valittivat kuukautisista. Kuinka kivuliaat ne ovat, kuinka kauan kestävät, yhdessä pms-oireiden kanssa siihen menee pari viikkoa kuukaudesta. Jos työparilla on eriaikainen kuukautiskierto, koko kuukausi menee ihan vain kuukautiskärsimyksessä, mistään ei tule mitään. Ja kun tamponeita ja siteitä joutuu piilottelemaan hihansuussa vessaan mennessä. Ja sitten vielä saa pelätä, että suojaus kumminkin pettää. Vara-alkkarit on oltava käsveskassa.

Kyllä tuntuu olevan nykynaisen elämä yhtä tuskaa ja kärsimystä. Voi, voi.

Lopulta luovutin ja vaihdoin kanavaa Iskelmälle. Siellä olikin enemmän minulle sopivaa ohjelmaa. Toimittaja valitti keski-ikäistymistään. Sitä kuinka takapuoli on kadonnut ja ikään kuin siirtynyt etupuolelle – persemahaksi. Miehille kasvaa ”isämaha” , naisille persemaha. Ymmärrän. Ymmärrän niin paljon paremmin tämän huolen kuin toksisen maskuliinisuuden problematiikan tai kuukautisvaivat.

Niinhän se on. Omat murheet ovat pahempia, omat ilonaiheet parempia. Ja joka ikävaiheella omansa. Siitähän Eino Leinokin runoili:

”Se murhe, mi eilen mun murtaa oli,
suli hymyks, kun tänään suurempi tuli –
koska tulee se suurin, se suurin?”

Oiskohan se vähän sama asia kuin lapsuuden jyrkät mäet, aikuisena huomaa että ne oli oikeasti pieniä nyppylöitä. Samoin käy menneille murheille. Jälkeen päin katsottuna ne oli sangen pieniä.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s