Avoimuus uudenvuodenlupauksena

Nostin vuoden ensimmäisenä päivänä enkelikortin, josta tuli sana ”Avoimuus”. Mietin, mitä se mahtaa tarkoittaa? Nyt taidan tietää.

Isoisäni oli kiivas mies ja alkoholisti, kunnes tuli uskoon. Sen jälkeen hänestä tuli kiivas mies uskonasioissa. Lapsuudenkotini oli raitis, mutta ahdasmielinen ja henkilösuhteet etäiset. Alkoholi oli tabu. Se oli syntiä. Niin kuin moni muukin asia.

Kerran kuulin kun äiti kertoi kasvatusmetodistaan: lapsi pitää saada häpeämään tekoaan. Meidät kasvatettiin häpeällä. Vaistosimme sanomattakin, mitkä asiat olivat häpeällisiä, siis kiellettyjä. Mitään kurinpitotoimenpiteitä ei tarvittu, häpeän tunne riitti. Oli paljon asioita, mistä ei puhuttu.

Näin kirjoitettuna kuulostaa pahalta. En haluaisi antaa sellaista kuvaa lapsuuskodistani. Silti se on totta. Toisaalta meillä oli turvallinen koti, siellä ei ollut ruumiillista väkivaltaa, siellä ei ikinä korotettu ääntä, eikä riidelty. Se oli turvallinen koti.

Alkoholismiin sairastunut veli taisi olla meistä kaikista herkin, ja ehkä juuri siksi sairastui. Kuka tahansa meistä olisi voinut olla hän. Meillä on samat geenit, samat traumat. Mutta muilla on puolisot, omat perheet ja ystävät, joka varmasti ovat suojanneet meitä ja auttaneet ratkomaan näitä asioita. Sairastunut veli on elänyt yksin.

Jotta tästä päästään eteen päin, jotta tämä sukukarma loppuu pysyvästi tarvitaan AVOIMUUTTA. Ei saa olla tabuja, ei saa olla asioita joista ei puhuta. Pullo ei saa olla piilossa, se pitää olla pöydällä ja siellä se nyt totisesti on! Me emme saa käyttäytyä niin kuin lapsuudenkodissa olisi tehty: laitettu häpeämään, kaadettu viinat viemäriin, oltu mykkiä, ja ennustettu tulevaisuutta helvetissä. Ei, nyt ei hävetä. Nyt ei paheksuta. Nyt ei tuomita. Ole vain alkoholisti. Se on sinun elämäsi, sinä elät sitä. Sinulla on vapaus ja vastuu.

Tragikoomista, mutta olemme helpottuneita. Vuosia pelkäsimme veljen sairastuneen Parikinsoniin tai Alzheimeriin. Vapina lisääntyi vuosi vuodelta. Yritimme saada häntä lääkäriin tutkimuksiin. Mutta se olikin megakankkunen! Parkinsonista ja Alzheimerista ei voi parantua. Tästä voi.

Vanhan viisauden mukaan opettaja saapuu, kun oppilas on valmis. Opettaja ei välttämättä ole joku guru sädekehä pään päällä. Opettaja voi olla vaikka kissanpentu. Tässä tapauksessa opettaja taitaa olla veljen sairaus. Se opettaa meille muille avoimuutta, se ohjaa meidät pois elämän häpeäpenkiltä.

Avoimuus, se olkoon uudenvuodenlupaukseni. Katsoa kaikkea suoraan silmiin, pelkäämättä.

Nyt taidankin kuunnella erään lempikappaleeni, Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Pelko pois -biisin, jonka viestiä en oikeastaan ole koskaan analysoinut. Mutta ehkä se tarkoittaa sitä että ei pidä pelätä pelkoa, pitää mennä sitä päin ja antaa korttitalojen kaatua. Voi olla että kun hellittää, paljastuukin valo, eikä pelätty pimeys.

”Pelko pois, menen päin sen seiniä
Ja halkeamista valo paljastuu
Pelko pois, pelko pois
Ilman verkkoa ja valjaita
Minä kaadun, kaadun kohti valoa.”

 

 

 

 

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s