Pitäisikö paluumuuttaa maaseudulle?

Sanotaan että norsut palaavat kuolemaan synnyinseuduilleen.  Ehkä me ihmisetkin. Tai ainakin mielellämme tekisimme niin. Jostakin syystä lapsuusmaisemia katsoo tietyn perspektiivin takaa kaihoten. Minä olen juuri siinä iässä.

Tarkoitus oli katsoa myytäviä asuntoja sillä silmällä että jos löytyisi velipojalle uusi, hänen elämäntilanteeseensa sopiva koti. Rupesinkin itse kiinnostumaan. Katsoin kaikki 56 myytävää kohdetta. Oli rivitaloa, omakotitaloa keskustassa ja kaukana, kerrostaloa; uutta sekä vanhaa.

Neliöhinta tonnin kieppeillä. Täältä voi ostaa 370 neliön omakotitalon keskustasta kolmen tuhannen neliön rantatontilla 350,000 eurolla. Sillä saa Helsingin keskustasta kaksion. Täällä kaksion keskustasta saa 55.000 eurolla. Sekin järven rannalla.

Mielessäni sellaisen jo ostin, suunnittelin miten remontoisin. Siitä olisi kiva lähteä hiihtämään järven jäälle, ja kesällä katsella huoneiston levyiseltä terassilta auringon laskua. Uimahalliin ja kuntosalille olisi muutama sata metriä, samoin ruokakauppaan.

Olen juuri otollisessa paluumuuttajaiässä. Lapsuusmaisemat tuntuvat mukavan tutuilta. Murre leppoisalta ja tarttuvalta, kyllä luonnikkaasti jo sujjuu. Ihmiset jäävät juttelemaan. Kävin hiihtämässä järven jäällä. Vastaan tuli yksi nainen suksilla ja pariskunta kävellen. Tervehdin. Luulin että siitä matka jatkuisi samantien, mutta ei; jäätiin juttelemaan niitä näitä toviksi ja kiireettä. Varmaan olisivat seuraavaksi pyytäneet kotiinsa kahville, jos en olisi tehnyt lähtöä.

Löysin kahvilan Kauppakadulta. Olen käynyt joka päivä. Aina olen ollut ainoa asiakas. Kahvin juonnin lomassa olen rupatellut kahvilan pitäjän kanssa. Hän tekee kaikki leivonnaiset itse, myös niissä käytetyt hillot. Ihania piirakoita, suolasia ja makeita. Yhdeksällä eurolla saa kaksi piirakkaa ja kahvin.

En tiedä, sopeutuisinko oikeasti. On helppo olla muukalaisena, kukaan ei tunne, on vapaus olla. Jos täällä asuisi aina, kaikki tuntisivat, tekisivät ”diagnoosinsa”. Mitään ei voisi tehdä muiden tietämättä. Minkälaisia kirjoja kirjastosta lainaat. Nyt se kävi Alkossa, mitä osti. Ostaako kokolihaa, vai onko näitä härkisihmisiä. Mitä puoluetta äänestää. Mitä sairastaa. Jotenkin mystisesti pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät kaikkien asiat. En ole varma, sopeutuisinko siihen. Tuskin.

Viikko sitten olin Lontoossa. Ensimmäisenä päivänä luulin tulevani hulluksi tai vähintäänkin saavani elämäni ensimmäisen paniikkihäiriön. Oxford Streetin väenpaljous ja melu ahdistivat. Pakokauhu iski Niken myymälässä; sen ala-aulassa dj soitti täysillä musiikkia. Yritimme mennä liukuportailla yläkerroksiin miesten casual-osastolle, mutta meidän oli pakko kääntyä pois. Siellä ei voinut olla. Ei ainakaan ilman vastamelukuulokkeita ja kentis jostakin suonensisäisestä olisi ollut hyötyä.

Tänään täällä Keski-Suomesssa kylänraitilla näin kahdeksan jalankulkijaa. Urheiluvälinekauppa on lopettanut. Vastamelukuulokkeilla ei täällä ole markkinoita.

Sinkoaako maapallon keskipakosvoima ihmiset samaan paikkaan? Toiset joutuvat tai pääsevät –katsantokannasta riippuen– hälyyn, meluun ja ahtauteen; toiset keskipakosvoima jättää hiljaisuuteen, rauhaan ja autiuteen.

Onneksi vielä voi valita, missä ja miten asua. Kun vain itse tietäsi. Ei olisi mieli kuin Eino Leinon runossa: ”En tahdo mä joukkoon ihmisten, en tahdo mä yksin olla.”

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s