Vähemmistönä Savoy-teatterissa

Olin jälleen lempipaikassani Helsingin Savoy-teatterissa. Itse asiassa olin siellä kaksi kertaa neljän päivän aikana.

Olen kehittänyt konsertissa käynnin huippuunsa muutamin niksein. Menen hyvissä ajoin paikalle ja vien takin narikkaan, sitten hipsin takitta tien toiselle puolelle Cantina Westiin, ja tilaan siellä ruma-ukko-siiderin eli sen englantilaisen, jonka etiketissä on vanhan miehen kuva. Ei se itse asiassa ole mitenkään ruma se mies, mutta olen jostain syystä alkanut kutsua siideriä sillä lempinimellä, ja sillä se meidän perheessä tunnistetaan.

Myös väliajalla kannattaa sännätä tien toiselle puolelle, jos haluaa välttää vessa- ja baarijonot Savoyssa. Ja konserttilippu etupenkistä, tietty. Näkee varmasti kaiken. Sitä paitsi etupenkistä on kätevä rynnätä vessaan väliajalla (jos ei menekään Cantinaan), koska lavan vasemmalta puolelta menee ovi suoraan vessakäytävälle.

Nyt vain sattui niin, että konsertissa käytettiin erittäin paljon savutehosteita, jotka tuprusivat suoraan naamalleni etupenkkiin. Arvasin, että tässä ei hyvin käy.

Olen huomannut saman teatterissa, missä sielläkin menen mieluusti etupenkkiin. Viimeksi olimme kaupungiteatterin pienellä näyttämöllä katsomassa Arthur Millerin näytelmää ”Hinta” , istuimme etupenkissä ja savua tupruteltiin. En ymmärrä mikä into sen savukoneen käyttämiseen on, olen ollut jopa kirkossa tilaisuudessa, jossa käytettiin savukonetta. Sama homma tapahtui teatterin jälkeen, silmät ärtyvät ja silmänympäristön ihoa kutitti.

Aamulla heräsin nakkimakkarat yläluomina, luomia kutitti vietävästi. Raavin niistä ihon rikki ja sehän ei tietenkään auta paranemisessa. Täydensin vielä pahan olon menemällä sunnuntaiksi töihin nimeltä mainitsemattomaan sisäilmaongelmaiseen paikkaan, missä käytin teollisuustiskikonetta.

Jotenkin olin hommaan lupautuessani ajatellut, että eihän siinä tarvitse koskea astianpesuaineeseen ollenkaan, koska kone annostelee sen ihan itsenäisesti. En tullut ajatelleeksi, miten paljon saippuajäämiä on kosteissa astioissa ja pesurekeissä, ja miten paljon saippuahöyryä tupruaa kasvoille joka kerran kun avaan luukun. Eli silmänympäryskutinat sen kuin jatkuivat ja lisäksi käsien iho kuoriutui pois. On tämä kemikaliallergia yksi helevetti!

Pahaksi onneksi maanantai-illaksi oli jälleen uusi konserttielämys odottamassa. Savoy-teatterin Mustalaismusiikin ilta. Ajattelin jo perua koko menon, yritin lippuja kaupitellakin, mutta innokkaita äkkilähtiöitä ei ollut. Onneksi. Mentiinkin sitten miehen kanssa kaksin.

Soitin päivällä lavastemestarille, selitin hänelle tilanteeni ja kysyin, käytetäänkö savukonetta miten paljon. Onneksi tässä konsertissa pääosassa ei ollut savukone vaan musiikki. Lisäksi konsertti oli paikkaliputon, joten menimme permannon takimmaiselle riville miksauspöydän taakse. Se onkin uusi suosikkipaikkani. Siitä näkee esteettä lavalle, savu ei sinne yllä, ainakaan niin pahasti, ja musiikki kuuluu takuulla parhaiten miksauspöydän luona.

Itse konsertti oli elämäys monin tavoin. Ensinnäkin olin ensi kertaa elämässäni vähemmistönä. Konserttiyleisö koostui pääasiassa romaneista, jotka olivat pukeutuneet perinteisiin asuihin. Miehillä oli suorat housut ja kiiltonahkakengät, valkoiset paidat, kravatit ja pusakkamallinen takki. Naisilla leveät mustat samettihelmat, koristepaljetein ja -kivin koristellut yläosat, pitkät, mustat hiukset – jotka eivät näyttäneet olevan Priorinin tarpeessa – taivuteltu laineille ja paikoilleen pinnein, kultakorut korvissa ja ranteissa. Teki mieli vain tuijottaa. Anteeksi, jos tuijotin. Mutta katse oli arvostava.

Muutenkin konsertti erosi varsin paljon tavanomaisesta. Meno oli rennon retkavasta. Ovea avattiin ja suljettiin, takarivillä vanhat mustalaisukot keskustelivat koko konsertin ajan täyteen ääneen edes yrittämättä kuiskata, jostain kuului lapsen ääntelyä, konserttiyleisö oli varsin monenikäistä. Kesken konsertin joku yleisöstä huutaa omia ohjeitaan: ”Takavalot pois!”

Yleensä ärsyynnyn kaikesta ylimääräisestä ääntelystä konserteissa, mutta nyt ei häirinnyt yhtään. Kaikki tuntui kuuluvan asiaan.

Olen ollut Savoy-teatterissa mm. Lauri Tähkän, Laura Voutilaisen, Tuure Kilpeläisen, Cheekin ja Martti Suosalon Brel -konserteissa. Tämä oli ehdottomasti paras konsertti. Esiintymässä oli kaikenikäisiä lapsista vanhuksiin ja musiikki oli kaikkea mahdollista; gospelia, klassista, popia, iskelmää; oli menoa ja meininkiä ja harrasta ja haikeaa, kaikki inhimilliset tunneskaalat. Lopussa koko sali seisoi ja taputti.

Väliajalla (tällä kertaa en mennyt Cantinaan) vaan katselin ja kuuntelin. Ymmärsin miten yhteisöllinen kulttuuri romaneilla on, suku ja perhe, oma porukka tärkeä. Ohi lipui kaunis, vanha mustalaisnainen turkisstolassaan, todennäköisesti joku suvun matrirkka. Hän kysyi ihmetellen ystävältään: ”Ihanko totta, teillä ei ole enää hevosia?”

Konsertin jälkeen menimme miehen kanssa Cantinaan sulattelemaan näkemäämme ja kokemaame. Siellä show jatkui. Ryhmä mustalaismiehiä oli baarissa ja paikalle liihoitteli äkämystynyt emäntä, joka kovaan ääneen käski Tenhoa ja Kyöstiä lähtemään heti paikalla pois. Miehet pistivät hanttiin,  kysyivät että miksi. ”Kun minä sanon, eikö se riitä!” Mikäpä siinä miesten auttoi. Keksivät onneksi keinon, miten selvitä tilanteesta näyttämältä ihan tossukoilta. ”Lähdetään tupakalle”, joku keksi. Niin saatiin Tenho ja Kyösti kavereineen poistumaan paikalta. Ulkona odotti valkoinen mersu, mikäpä muu.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s