Kroonisesti huonolla tuulella

Välillä postauksissa tulee taukoja. Jos ihmettelette, mistä hiljaisuus johtuu, katoanko kenties jonnekin rillumareiosastolle? Totuus on yksinkertainen. Aina kun mitään ei kuulu, olen huonolla tuulella. Tänä vuonna olen ollut poikkeuksellisen usein huonolla tuulella. Välillä huomaan ajattelevani, että en edes itse haluaisi olla omassa seurassani. Pakenisin itseäni, jos voisin.

Kun olen huonotuulinen, vaikenen, koska en halua tartuttaa omaa huonotuulisuuttani muihin. Yritän vain rimpuilla siitä eroon. Eikä huonotuulisena ole edes yleensä mitään järkeävää sanottavaa. Ajatukset pyörivät oman navan ympärillä, omassa moodissa, omassa kuplassa. Siitä ei paljoa riitä ammenettavaa muille – sillä hetkellä. Jälkeen päin kylläkin. Kun ajatukset ovat saaneet mittasuhteensa ja tunnelma palautunut, jos ei plussalle, niin ainakin neutraaliksi.

Mitään oikeaa syytä huonotuulisuuteeni ei ole. Siispä olen syyllistänyt siitä ikävaiheeni. Olen nyt 51 vuotta. Koko 50 v -vuosi oli ihanaa. Mutta sitten tunnelma keikahti ihan toiseksi, odotan toiveikkaana, mitä 52 tuo tullessaan. Jospa tässä mentäisiin vuorovuosin, edes.

Onhan tämä myös kokonaisuutena ollut via dolorosa koko vuosi. Itse olen rimpuillut oman formaldehydiallergian kurimuksessa. No eihän se mikään kuolemantauti ole, herranjestas pitäisi olla mitään valittamista. Jokaisella on omat riesansa, tämä minun, mutta kyllä se välillä invalidisoi ihmisen, jos sillä ei ole ehjää ihoa.

Miehelläkään ei ole ollut helppoa. Alkuvuodesta leikattiin selkä, syksyllä poksahti polvi, pari hiusmurtumaa ja luutulehdus. Ja kotona vaihdevuosi-ikäinen, mököttävä vaimo.

Kotona on tänä vuonna ollut kaksi vesivahinkoa, toinen on vielä korjaamatta, odottaa taloyhtiön päätöstä etenemisestä. Pojan huoneesta puuttuu lattia ja seinä on pelkällä tiilellä. Aika kylmästi vetää sieltä päin.

Anoppi käväisi lasaretissa keväällä, onneksi voi nyt olosuhteisiin nähden hyvin. Velipoika on lähes menettänyt kävelykyvyn, pystyy kuitenkin asumaan vielä asumaan kotonaan. Mitäpä muuta? Ajoin naulaan. Siinä tiivistetysti tämän vuoden takapakkeja.

Vastoinkäymiset ja koettelemukset olisi helpompi vastaanottaa ja elää läpi, jos  henkinen olo ei olisi niin alavireinen, olisi sellainen kaijakoo-olo, supernainen selviytyy, antaa tulla vain, mitä tulee -olo. Mutta kun ei yhtään. Tekisi mieli kiskoa peittoa niskaan ja sanoa että enmäämittään, antaaolla, tulukeejoskustoiste.

Normaalivuotena olen juhlistanut naistenpäivät, vaput ja juhannukset, järjestänyt Halloweenit sukulaislapsille ja thanksgiving-juhlat ystäville. Tänä vuonna ostin kurpitsan taloyhtiön oven pieleen ja sytytin oranssin kynttilän lyhtyyn, thats it. Jotenkin kuvaavaa. Vedän tällä pohjanoteeraustyylillä vuoden loppuun asti. Ostanen jouluksi Saarioisten laatikot, jotka lämmitän omissa pakkauksissaan mikrossa. (Jos nyt ihan totta puhutaan ja tarkkoja ollaan, niin jaksoin kyllä järjestää ja kokata miehen tasavuotissyntymäpäiville kesällä, mutta se oli ainut panostukseni toisten ilon eteen) En ole siis ollut millään mittarilla oma itseni. Vai onko tämä kenties uusi minä?

En ole oikein koskaan ollut hormoniuskovainen. Minulla ei ole ollut pms-oireita tai muita. En ole kokenut hormonitoiminnan millään tavoin vaikuttaneen elämääni ennen tätä vuotta. Nyt syytän stä kaikesta. Ehkä turhaankin. Iho on rutikuiva, läskit menee vääriin paikkoihin, naama valuu, tissit kasvaa, nivelet jäykistyy, aamuyöstä ja aamupäivisin hikoilen syyttä, nukun huonosti, muisti pätkii, tekee mieli pullaa ja karkkia (Tunnustus; tänään jätin lounaan väliin, ostin sen sijaan ruokakaupasta irtokarkkeja ja vetäsin ne naamariin kertalaakista, äklöolo.) Ja ennen kaikkea: Olen Kroonisesti Huonolla Tuulella. Huonoa seuraa jopa itselleni.

Nyt keksinkin mitä ostan miehelle isänpäivälahjaksi. Ostan jonkun tosi lämpimän täkin tai pyjaman. Hän nimittäin varmasti kärsii kylmyydestä aamuöisin, kun minä avaan ikkunan hillitäkseni omaa kuumuuttani. Ei ihme että hänen luunsa tulehtuvat, ovat varmasti saaneet kylmää.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s