Mieluiten sekä että

Tällaisena päivänä tekee mieli kulkea selkä köyryssä. Harmaat pilvet ovat niin alhaalla, että ne tuntuvat hipovan päätä.  Verhoja ei ole järkeä avata. Miksi katsoisi ulos?

Huomaan tekeväni vuosittain samat virheet. Marraskuussa mietin, miksi en ole matkalla jossakin lämpimässä, maaliskuussa ihmettelen, miksi en ole Lapissa hiihtämässä keväthangilla ja syyskuussa pohdin, miksi en ole ruskaretkellä. Niin, miksi en ole nyt jossakin paikassa missä näkyisi aurinko? En osaa vastata.

Ehkä siksi, että en tiedä, missä se olisi. Uutisia katsomalla lunta ja kylmää tuulta näyttäisi olevan Italiassa asti. Kovin kauaksi en ole innokas matkaamaan, enkä eri aikavyöhykkeille. Minun pitäisi siis päästä neljän tunnin lennolla lämpimään. Helpointa on unohtaa koko juttu ja mennä saunaan.

Aikavyöhykkeistä tuli mieleen vuodenaikakellot. Viime viikonloppuna siirryimme talviaikaan ja keskustelu kipunoi siitä, mihin aikaan meidän pitäisi siirtyä pysyvästi, jos tästä kellojen siirrosta joskus eroon päästään. Yritin itsekin osallistua, mutta myöhästyin, kansalaisaloite asiasta oli jo loppunut (olisin äänestänyt talviaikaa). Koska en voinut kansalaisäänestää ajasta, äänestin sen sijaan avohakkuista. Vastustin niitä.

Kyllä on näppärää nykyaikana ”osallistua” päätöksentekoon. Ihmettelen että vielä on mielenosoituksia. Minusta ovat vähän vanhanaikainen tapa toimia. Mielensä voi kertoa muutenkin kuin menemällä huutamaan kadulle.

Vasta vähän aikaa sitten oli ilmastonmuutosmielenosoitus. Katselin sitä työpaikan ikkunasta ja ajattelin, että kyllä nyt varmasti ilmasto päättääkin olla muuttumatta, kun niin moni oli mieltään osoittamassa. Että en minä nyt sitten muutukaan. Ei kai kukaan täällä Pohjolassa kyseenalaista ilmastonmuutosta ja sitä vastusta? Tarvitaan vain keinoja, miten ihmiset voivat toimia arkielämässään – ja juhlassaan myös. Ei siinä huuto auta. Tarvitaan käytännön ohjeita ja ratkaisuja. Mutta tuntuu että niitä ei ole. Olemme kaikki ymmällämme ja peloissamme. Tarvitsemme jonkun mooseksen, joka johdattaa meidät tästä ilmastonmuutoksesta ja luonnon kuolemisesta pois.

Taas lähdin sivuraiteille. Piti puhua kellosta. Olen keksinyt ratkaisun kellojen siirtelyyn. Vieläpä sellaisen, että uskoisin sen sopivan kaikille. Siirretään kelloja kaksi kertaa päivässä. Eletään aamut talviajassa ja illat kesäajassa. Saadaan sekä valoisat aamut että illat. Siirretään kello kaksitoista päivällä kelloja eteen päin tunnilla ja taas uudelleen kello kaksitoista yöllä kelloja taakse päin. Siinä samalla näppärästi lyhenee työpäivä tunnilla (ei haittaa, ihmiset tekevät ihan liikaa töitä, eivät ehdi mitään muuta, väsyttävät itsensä ja saavat burnoutin) ja toisaalta iloiset illanvietot voivat jatkua vielä vähän aikaa, koska saamme iltaan lisätunnin.

Ainoastaan naisen logiikalla voidaan tällainen dilemma ratkaista, näemmä. Odottakaapa vain, kun vähän  aikaa pohdin, niin enköhän vielä ilmastonmuutoksenkin ratkaise. Hoppas så!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s