Tuijotusmeditaatio

Istun taas täällä parkkipaikalla. Mietin, kuinka monta tuntia elämästäni viimeiset viisitoista vuotta olen istunut erilaisissa odotustiloissa, käytävillä, kahvioissa ja parkkipaikoilla autossa odottamassa poikaa harrastuksista. Tiedän, että paljon vähemmän kuin moni muu. Olen kuullut kuinka he, joiden perheessä harrastetaan jalkapalloa kunnon joukkueessa viettävät aikaa kentän reunalla. Varmaan yhden työpäivän verran viikossa kaikkinensa. Minulla tämä on sentään ollut kohtuuden rajoissa, vain kerran viikossa jossakin. Mutta kyllähän siitäkin aika merkittävä tuntimäärä loppupeleissä tulee. Ei voi sanoa, että olisin käyttänyt aikani aina hyväksi. Joskus olen urheillut, käynyt sauvakävelemässä tai uimassa itse, kirjoittanut tai lukenut, kutonut. Tai vain katsonut kaukaisuuteen. Mutta kyllä tässä ajassa olisi vaikka uuden kielen opiskellut.

Tai voisihan sitä mennä tuonne sisälle ja katsoa, mitä siellä tapahtuu. Mutta 15v. poika ei välttämättä halua äitiä kentän reunalle. Sitä paitsi siellä on niin kova melu että en tykkää. Edestakaisin kotiin ei kannata ajaa, treenitunti on liian lyhyt siihen ja matka verrattain pitkä. Nyt alkaa olla jo pimeää iltaisin, se vähän rajoittaa, mitä voi odotellessa tehdä. Ei voi ainakaan kutoa. Ehkä aloitan uuden lajin, keksin sen itse: tuijotusmeditaation.

Keksin tuijotusmeditaation, kun menin kirpparille myymään ja siellä oli hiljaista. Istuin monta tuntia paikoillani ja katselin. Se ei ollut pitkästyttävää lainkaan. Se oli hyvin rentouttavaa. Samaan flow-tilaan pääsee pitkänmatkan bussissa. Ei voi lähteä mihinkään, ei voi häärätä ja puuhata, on vain istuttava paikoillaan. Mahtavan rentouttavaa. Ja harvinaista.

Kerran luin lehdestä miehestä, joka harrastaa lentomatkustamista. Mies saattaa lentää edestakaisin HongKongiin viettämättä laisinkaan aikaa perillä. Hän pitää lentokoneiden tunnelmasta ja siellä istumisesta. Ehkä hän tietämättään harrastaa tuijotusmeditaatiota? Itse en kyllä pidä lentokoneessa istumisesta. Liian ahdasta, pelottavaa, pölyistä ja ilma kuivaa. Joten jokapaikan tuijotusmeditaatioihminen en sentään ole.

Kerroin kotona miehelle, en siis sille lentokonemiehelle vaan omalleni, tuijotusmeditaatiosta. Hän kysyi, voiko tuijotusmeditaatiota harjoittaa tuijottamalla bikinityttöjä? Vastasin, että kyllä se käy, mutta ei netistä tai televisiosta. Niitä ei saa tuijottaa.

Paikallaan istuminen on hyvä harrastus. Miksi pitäisi olla aina aktiivinen? Passiivisuus kunniaan! Ja tuijottamaan.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s