Olipa viikko!

Olipa aktiivinen ja inspiroiva viikko! Enpä ole moista kokenut aikoihin. Tuntuu kuin viime viikkoon olisi mystisesti latautunut kaikki mahdollinen ja liten till.  Oli osallistumista Design Week’lle, Terho-kodin tunteikas konsertti, uusia harrastuksia, uusia ihmisiä & paikkoja, ja pitkäaikaisen haaveen toteutuminen.

NIA-tanssitunnit, jotka mies arveli olevan Naurettavaa Ihmisten Aliarviointia, ei ollut ollenkaan sitä. Jos tanssia jotenkin yrittäisi kuvata, sanoisin että, jos hipit keksivät aerobicin, se olisi NIAa. Kummallista musiikkia, outoja liikeratoja, mutta hauskaa, rankkaa ja rentouttavaa yhtä aikaa. Uskon että pysyy omassa ohjelmistossa ainakin tämän talven.

Viikolle osui myös Valamo Opiston kipsityökurssi. Kipsi on tullut tutuksi ainoastaan tunnetilana. Joskus on mennyt kipsiin jännittävässä tilanteessa. Mutta taidemuotona ja materiaalina kipsi oli uusi tuttavuus. 

Matkustin Heinävedelle bussilla. Sekin oli uusi kokemus. En ole ennen matkustanut pitkänmatkanbussilla. Olipa rentouttavaa! Perille saapui levänneenä, matka sujui mukavasti kutoen, lukien ja radiota kännykästä kuunnellen. Ja tietenkin; eväitä syöden. Ne olikin syöty pääpiirteittäin ennen Mäntsälää.

Kurssi oli hyvin toteutettu. Osallistujia oli vain kuusi ja saimme hyvin yksilöllistä opastusta. Tekemään pääsi heti. Myöskin aikataulut olivat kivan joustavat. Työtilaan sai jäädä työstämään omia tekeleitään varsinaisten työtuntien jälkeen.

Luostarialue sopii hyvin kurssien pitopaikaksi. Siistit ja asialliset majoitustilat, kaunis ja rauhallinen miljöö, ruokaa enemmän kuin tarpeeksi, ulkoilureitti ja luonto lähellä. Tosin uuden oppiminen ja keskittyminen veivät sen verran voimia, että tuskailimme kaikki olevamme rättiväsyneitä päivän päätteeksi. Itsellänikin oli monenmoista viihdykettä mukana siltä varalta että luppoaikaa jäisi. Oli kirja, läppäri ja kudin, mutta jaksoin ainoastaan katsoa puhelimesta salapoliisisarjoja illan päätteeksi ennen nukahtamista.

Lauantaiaamuna heräsin ennen kello kuutta ja lähdin Valamon kirkkoon aamuseremoniaan. En ole ennen osallistunut ortodoksisen kirkon menoihin, joten kaikki oli uutta. Ihmeteltävää riitti. Hieman oudoksuin ikonien suutelua, jatkuvaa ristinmerkin tekemistä ja kumartamista. Ehkä vaatisi enemmän perehtymistä ymmärtääkseni. Toisaalta, ehkä luterilainen jäyhä meininki vain tuntui kokemuksen perusteella enemmän omalta. Silti, arvostan ja mielelläni toistekin osallistun. Kiitos kun saan osallistua vailla osaamista ja tietoa siitä, miten pitäisi käyttäytyä. Onneksi tajusin mennä muiden mukana keskilattialle, kun munkki kulki meidän ympäri ja heilutti suitsutuspalloa (vai mikä sen nimi on?). Olisi toki ollut mielenkiintoista tietää tarkemmin, mistä oli kysymys. Mutta miksi en kysynyt? Oma vika. Ensi kerralla. Mutta koin sen niin, että meidät siunattiin suojelukseen siinä seremoniassa. 

Viikonlopun aikana sain aikaiseksi ”Hymytäti” -patsaan ja siihen muotin. Tämä patsas on pitkäaikaisen unelman toteutuminen! Patsas syntyikin yllättävän helposti. Ehkä olin niin pitkään siitä haaveillut, että se oli valmis syntymään tähän maailmaan. Lisäksi tein kattoplafondin, siitä tuli kyllä vähän rappioromanttinen…

Kurssikaverit olivat tutustumisen arvoisia. Erityisesti eräs vanhempi rouva, jolla oli myös mainostoimistotausta, tosin eri vuosikymmeneltä. Hän oli ollut ad:na 70-luvulla mainostoimisto Tauherissa. Mammalla oli nyt oma taidepiha Porvoossa, ja elämänkerta kirjoittamista vailla valmis. Ja millainen elämä! Kuulemani perusteella voi sanoa, että eletty on. Viime aikoina tämä supernainen on ostanut Nepalissa tyttöjä vapaaksi bordelleista. Tytöille on koti, koulutus ja turva järjestettynä. Tällä hetkellä hän on ostanut 154 tyttöä vapaaksi. Uskomaton, rohkea tyyppi, hatunnostonarvoinen nainen! Ihailen ja kunnioitan. Oikea oman elämänsä sankaritar. Eikä ollut ollut helppo oma elämä. Oli syöpää kahteen otteeseen, lapsen kuolema, palanut talo, mies narsisti ja toinen alkoholisti. Mutta kaikesta hän oli selvinnyt, eikä muistellut menneitä pahalla tai katkeruudella. Tuollaiseksi kun kasvaisi. Siinä on vanhenemisen benchmarkkia!

Kaiken kaikkiaan mennyt viikko opetti sen, miten tärkeää on lähteä etsimään ja toteuttamaan niitä asioita, joita pitää tärkeinä ja jotka lisäävät omaa onnellisuutta, hyvinvointia ja elämäniloa. Tekeminen ja kokeminen on tärkeää; avoimin mielin uuteen. Maailmassa on paljon hyvää – ja paljon hyviä, tutustumisen arvoisia ihmisiä.

 Go for it! Tai niin kuin vanha lastenlaulu sen sanoi: ”Jos metsään tahdot mennä nyt, niin takuulla yllätyt”. ”Metsä” synonyymina tuntemattomalle ja vähän pelottavalle.  Mene sinne. Yllätyt.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s