Piika vai renki?

Eipä siitä niin monta vuosikymmentä ole kun oli aivan tyypillistä, että keskiluokkaisessa kaupunkilaisperheessä oli joku hulda tai tyyne, joka hoiti kotitaloustyöt ja lapset. Nykyisin hyvä jos siivooja käy. Pääsääntöisesti vanhemmat hoitavat koko lystin oman työn ohessa. Tässä suhteessa ollaan menty oikeastaan takapakkia. Työnjako keksittiin 1800-luvulla, ajateltiin että jos jokainen keskittyy omaan hommaansa, saadaan enemmän ja parempaa. Nyt taas kaikki pitää tehdä itse. Jokainen kasvattaa omat lehtikaalinsa.

Onhan se ihan mielettömän iso voimavararesurssi, jos työssäkäyvien vanhempien kotityöt hoitaisi joku muu. Joku veisi ja hakisi lapset päiväkodista, kävisi ruokakaupassa, hommaisi uudet kurahaalarit, laittaisi ruuan, pyykkäisi. Vanhemmat saisivat keskittyä omaan työhönsä, ja tulla sitten töiden jälkeen kotiin lepäämään, keräämään voimia ja olemaan lastensa kanssa.

Tavallaan menetämme tässä nykyisessä järjestelmässä jotain. Olisiko Armi Ratia omistautunut Marimekolle, jos olisi pitänyt vielä kotityöt tehdä? Veikkaan, että sama työlle antautuminen ei olisi ollut mahdollista. Tai jos katsoo von Wrightin veljesten pikkutarkkoja eläinkuvia, olisko niitä ollut aikaa väkertää ja vieläpä niin lukuisia, jos olisi pitänyt myös pestä pyykit, imuroida ja leikata ruoho. Vaikea kuvitella Sibeliustakaan otsa kurtussa auton renkaita vaihtamassa tai lapsia päiväkotiin viemässä. Ei, kaikki valveillaoloaika oli käytettävissä taiteelle.

Me luulemme että kaiken voi saada, ja ehkä voikin, mutta kyllä siinä uuvahtaa ja suorituskyky laskee, tulee avioero ja burnout. Ei ollut burnoutia ennen. Hermoparantolassa oli kyllä vuoron perään yksi jos toinen, mutta ehkä syyt olivat muualla kuin työn rasittavuudessa.

Näitä pohdin, kun meillä on kuukauden verran pyörinyt erilaisia remppamiehiä vesivahinkokorjauksissa. Kyllä olisi tarvetta rengille! Mieluusti ottaisin sellaisen puolipäivärengin loppuvuodeksi. Keksisin sille kaikenlaista hommaa. Pitäisi maalata oven karmit, samoin suihukaapin seinät, voisi korjata olohuoneen pöydän, nikkaroida pikkupöydän, yhteen oviaukkoon voisi tehdä karmit, puuttuvat kokonaan, ehkä voisi sellaiset puupaneeliseinämätkin toteuttaa, kyllä varmasti olisi hommaa.

Ehkä olisikin hyvä idea, jos rappukäytävä palkkaisi yhteisen rengin ja piian. Jokaisella olisi käytettävissään tietty tuntimäärä / viikko. Tulisi hommat hoidettua. Tai voisiko kännykässä olla sellainen ”Puuhapete” app -sovellutus. Sieltä voisi tilata kotiin kannettuna remppamiehen tai piian täsmätehtäviin.

Takaisin vanhat hyvät ajat uusin keinoin!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s