Onko kehitys hyvästä vai pahasta?

Sanoisin että pahasta. Tähän lopputulokseen tulin asiaa itsekseni juoksulenkillä miettiessäni. Mikä tietenkään ei välttämättä johda perusteltuun ja oikeaan vastaukseen, jokainen miettiköön tykönänsä oman mielipiteensä.

Asia tuli mieleen nimenomaan juoksulenkillä, koska olen urheillessa törmännyt tähän jatkuvan kehittymisen ongelmaan. Meitä vaaditaan kehittymään urheilusuorituksessa tai vaadimme sitä itse itseltämme. Jos aluksi laitan tavoitteeksi juosta kolme kierrosta puiston ympäri ja kuukauden kuluttua se alkaa tuntua helpolta, nostan tavoitetta viiteen. Niin ei voi kuitenkaan jatkaa loputtomiin. Muuten käy niin että homma alkaa maistua puulta, rupeaa tökkimään – ja lopulta lopettaa.

Minulle on käynyt näin monta kertaa. Lopetin astanga-joogan aikoinaan, koska aina tuli uusia liikkeitä, entistä vaikeampia ja lopulta minusta tuntui siltä, että menen rikki, jos jatkan. Ajattelin, että en halua taipua enää seuraavaan asanaan. Tietenkin fiksua olisi ollut jäädä saavuttamaansa tasoon ja jatkaa harrastusta. Sen sijaan lopetin.

Sama kehittymisen odotus, joko itse itsellemme asettama tai ulkoa tuleva, on yleensä sanomattomana läsnä kaikessa harrastustoiminnassa. Odotamme kehittyvämme öljyvärimaalauksessa, kudonnassa, soittotaidossa, missä vain tekemisessämme. Mutta käykö siinä lopulta niin että harrastus loppuu, koska emme jaksa enää kehittyä tai koemme että omilla taidoillamme ei ole mahdollista enää kehittyä, korkein henkilökohtainen taso on saavutettu, limitti tullut vastaan. Toiset menee edelle, minä jään tähän.

Nyt aion parantaa tapani tässä suhteessa. En aio kehittyä lenkkeilijänä.  Aion juosta jatkossakin vain kolme kierrosta. Ihan kiva jos se joskus tuntuu sujuvan liiankin helposti ja kierrosmäärää tai nopeutta tekisi mieli nostaa. En nosta. Pysyn tässä.

Tämä viikko on muutenkin uusien harrastusten aloitusviikko. Torstaina alkaa NIA-tanssitunti. Outo nimi, miehen mielestä se ei voi tarkoittaa muuta kuin Naurettavaa Ihmisten Aliarviointia . Youtubesta olen katsonut, mitä ehkä odotettavissa. Mutta minun kohdallani varmasti vaikeuksia. En ole tanssillinen ihminen ollenkaan. Mutta sen päätän harrastuksen tässä vaiheessa, että en aio kehittyä. Olen tyytyväinen siihen tekemisen tasoon, mikä on – ja nautin.

Viikonloppuna on edessä kipsivalukurssi. Sekin on jotakin ihan uutta. En ole eläissäni kipsiin koskenut. En aio siinäkään kehittyä.

Onpa mukava tunne. Ei tarvitse ylittää itseään. Riittää kun on ja tekee, osallistuu. Tekee parhaansa, mutta ei enempää. Sillä taidolla ja osaamisella mitä on. Se riittää.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s