Taivastelua

Olin eilen Terho-kodin toiminnan tukemiseksi järjestetyssä konsertissa Finlandia-talolla. Sain ykskaks idean lähteä konserttiin ja onneksi lippuja oli vielä jäljellä, viisi kappaletta! Sain paikan nippanappa. Konsertti tulee muuten televisiosta, ensi sunnuntaina klo 14, TV 1. Kannattaa katsoa – ja varsinkin kuunnella. Hienoja biisejä, huippuesiintyjiä: Olavi Uusivirta, Pepe Wilberg, Yona, Laura Närhi ja tietenkin Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Siksihän minä sinne oikeastaan meninkin. Olen ollut monta kertaa bändin keikoilla ja tykkään kovasti. Lisäksi tiesin että he esittävät Pelko pois -biisin, joka on minun suosikkini, eikä valitettavasti kuulu heidän ohjelmistoonsa joka keikalla. Tämän konsertin nimi oli Pelko pois, joten osasin odottaa, että kappale soitettaisiin.

Sokerina pohjalla esiintyi Timo Kiiskinen kappaleellaan ”Valon voimalla”. En ollut koskaan miehestä kuullutkaan, saati biisistä. Mutta voih! Olipa ihana! Mystinen ja kiehtova, meditatiivinen. Heti kotimatkalla googlasin, löytyisikö keikkoja tai löytyisikö edes tätä kappaletta You Tubesta. Spotifystä löytyi!

Illan aikana juontaja haastatteli lyhyesti esiintyjiä kuolemaan liittyvistä ajatuksista. Mikko Kuustoselta kysyttiin, mitä hän ajattelee, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Mikko vastasi, että häntä huvittaa jotkut näkemykset, kuten harpunsoittajat ja kultaiset kadut, että ne eivät ole hänen juttunsa! Hänen taivaassaan ei ole sellaista.

Jäin pohtimaan asiaa. Ihmismieli rakentaa taivaasta omien unelmiensa tyyssijan. Siellä on sitä, mitä täällä ei ole.  Jollekin se tarkoittaa viittäkymmentä neitsyttä per nuppi. Jollekin nälkäiselle, kulkutautien riivaamalle esi-isälle taivas on ollut paikka, missä ei tunneta nälkää eikä sairautta. Taivaassa saamme sen, mitä täällä olisimme halunneet. Pakolaiselle taivas on kotimaa. Niin kai ihmisen mieli toimii.

Ehkä ilmastonmuutoksen myötä taivaskäsityskin muuttuu. Ilmastonmuutosaikakauden taivaassa luonto on ehjä ja puhdas, sellainen kuin jossain vanhoissa tauluissa. Merissä ei killu muovi ja sinilevä.

Joskus pohdin sitä, miksi ihmisellä on halu humalaan, mikä siinä on taustalla? Onhan se ajatuksena aika järjetön; ihminen haluaa höttöiseen mielentilaan. Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että humalahakuinen ihminen tavoittelee humalalla taivaskokemusta. Tämä saattaa nyt kuullostaa ihan järjettömältä, ehkä sitä onkin, mutta annapas kun selitän.

Nousuhumalassa on hetki, joilloin kaikki on hyvin, ei ole huolia, ei kipua, ei nälkää, velat saatavia, olen suosittu, ajatus on hetken peilikirkas, kaikki on (mukamas) ihan selkeää, rakastan kaikkia ja kaikki rakastavat minua, kaikki on hyvin. Eikö kuullosta ihan taivaalta? Ei ole ihme että ihmiset haluavat humalaan, he haluavat taivaaseen.

Siinä on vain se yhden kirjaimen ero: humalasta voi tulla jumala. Jos niin käy, taivasta tutummaksi tulee helvetti. Ja voi se tulla jo siinä taivashumalan loppuvaiheessakin, jos taivaaseen pyrkii liian innokkaasti ja annoskoko pettää.

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s