Loppu mausoleumille

Onko siitä nyt kuusi vuotta vai peräti seitsemän, kun vanhempieni kuoleman jälkeen tyhjensimme yhdessä sisarusten kanssa lapsuuden kotia haikein mielin. Yksi ajanjakso elämässä oli päättynyt.

Pakkasin pakettiautoon äidin ja isän makuuhuoneen kaluston, vanhan krumeluurin. Yhdestä mökin vinttikamarista tein lapsuuteni ”mausoleumin”. Sinne vein kaikki lapsuudenkodistani mukaan ottamani huonekalut ja taulut, äidin ja isän muotokuvat, jotka eivät yhtään näytä äidiltä ja isältä, eivätkä varsinkaan kuvasta heidän luonteitaan. Muotokuvassa äiti on kopea ja ylväs nainen, isä hiirulainen. Todellisuudessa äiti ei ollut yhtään kopea eikä isä hiirulainen. Vai maalasiko taiteilija heidät tahallaan luonteidensa vastakohdiksi, tiedä häntä?

Näiden vuosien aikana vinttihuoneessa on muistaakseni yövytty kerran. Käly nukkui siellä poikaystävänsä kanssa, en muista enää kenen, kun variaatioita on vuosien varrella ollut. Ehkä huoneessa on ollut vähän liikaakin edesmenneitten henki. Itse olen käynyt siellä lähinnä hakemassa pakastimesta marjoja, koska pakastin nököttää saman huoneen nurkassa, ja joskus fiilistelemässä. Silloin laitan seinäkellon soimaan. Se on lapsuudenkodista ja siinä on kummallinen, kirkas ja korkea ääni. Se äänimaailma vie minut nopeasti muistoissani lapsuuden kotiin.

Aika tuli täyteen. Heräsin kuin unesta ja ihmettelin, miksi minulla on tällainen mausoleumi vintillä. Haluan huoneen omaan käyttöön. Teen siitä mieluumin oman mausoleumini. Kannoin huonekalut peräkärryyn ja roudasin 400 kilometrin päähän.

Kaikesta en luopunut. Vinttihuoneeseen jätin äidin kampauspöydän ja outoäänisen seinäkellon. Kampauspöydällä on äidin puuterihuiska ja pullo äidin käyttämää hajuvettä, Madame Rochasia. Tuoksu on jo mennyt vanhaksi, mutta kyllä se äidiltä tuoksuu. Seinälle jätin länkkärihenkisen valokuvapotretin äidistä ja isästä, siinä heillä on stetson-hatut päässä.

Vinttihuoneessa on sininen lattia ja sinivalkoiset tapetit. Aion maalata tapettien päälle ja kattoon sinisen taivaan ja kumpupilviä. Niin että tulisi tunne kuin olisi ylhäällä taivaassa pilvien seassa. Toivottavasti onnistuu… Jos ei onnistu, ostan valokuvatapettia, missä pilvitaivas ja tapetoin sillä katon ja seinät.

Sitten tarvitsen vielä ison pöydän. Sellaisen, minkä ääressä voi tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Ommella? Maalata? Kirjoittaa? Olo on kuin Vanhan valtaajalla. Olen vallannut huoneen vanhalta.

Mieli täynnä suunnitelmia. Utopioita? Ehkä kenties. Mutta hyvällä tavalla kohti uutta, pois vanhasta.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s