Sukurasitteena suorittaminen

Yksi keski-ikäisyyden ongelmista on suorituskeskeisyys. Tai ainakin minulla on. Tämä koskee erityisesti juhlapyhiä, ja aiheuttaa minulle kireyttä pipossa ja mielessä. On vaikea päästä juhlatunnelmaan, kun passaa muita ja päässä on henkistä pissaa ja tatti.

Huomaan myös että tämä on selvästi sukurasite. Muistan vieläkin kireyden äidin olemuksessa jouluna. Juhannusta meillä ei erityisemmin vietettykään. Korkeintaan ajeltiin katsomaan kylän kokkoa. Mutta jouluna äiti hoiti yksin kaikki järjestelyt, ei pyytänyt apua, enkä ole varma olisiko sitä huolinutkaan. Laittoi ruuan isolle joukolle, siivosi ja hääräsi, yksin.

Eräänä jouluna yritimme kuvata kaitafilmikameralla, mutta äiti imuroi. Ei onnistunut kuvaus, taustalla pöhisi äänekäs imuri. Pyydettiin että josko äiti ei nyt aattona imuroisi.

Kun olin ihan pieni, sanoin äidille hänen hääräämistään ja väsymystään katsellessani, että kun minä olen iso, teen kaiken ja äiti saa vain levätä. Nyt on se aika, paitsi että äitiä ei enää ole, on muita joille tehdä kaikki ja jotka saavat vuorostaan levätä.

Minä seuraan reippain askelin äitini jalanjäljissä. Suu viivana ja kesähattu kireällä kokkaan aterioita juhannusväelle, tiskaan, kuivaan, moppaan roskia lattialta, lämmitän saunan, teen vastat, väkerrän kukka-asetelmia, sytyttelen kynttilöitä, teen tunnelmaa ja juhlaa muille. Iltayhdeksältä kaadun rättipoikki lepäämään, jalkoja kivistää ja toivon että maailmasta loppuisivat juhlapyhät ja kyläilevät sukulaiset.

Tässä kohtaa henkilökohtainen kehitys on mennyt alamäkeä. Nuorempana osasin paremmin. Olin juhlapyhinä iloisempi ja heittäydyin juhlahumuun. Toisaalta ihmekös se; nuorena ei tätä järjestysvastuuta ollutkaan. Silloin juhlia vietettiin kaveriporukassa ja siinä kaikki teki osansa. Jossain vaiheessa ystävät on juhannuksista kaikonneet ja tilalle tulleet toisenlaiset vieraat.

Mutta niin kuin sanonta kuuluu, aika aikaansa kutakin. Vielä tulee toisenlaisia juhannuksia, kuten esimerkiksi sellaisia, että olen Lapissa, istun jossain kannonnokassa, kuuntelelen linnunlaulua, katselen ohi lipuvia pilviä ja valvon koko yön ihan vain kokeakseni kerran elämässäni Lapin yöttömän yön kokonaisuudessani. Aamukuudelta menen nukkumaan. Ehkä jo ensi juhannuksena?

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s