Nyt treenaamaan

Kuusi päivää löhölomailin yksin mökillä. Matot kyllä pesin. Rakensin oman leirin terassille: rottinkituolin ja sen viereen pöydän, pöydällä  kopassa oleelliset eli silmälasikotelo, aurinkorasva, käsivoide ja lyjykynä sudokujen tekemistä varten, pari naisenlehteä ja vaihtelevasti viinilasi, vesilasi, kahvikuppi tai ruokakippo. Oli ihanaa.

Paikallis-Alkossa käydessäni heti oli alkuasukas helmoissa. Valehtelin että ystävätär tulossa kyläilemään, että tässä juorupulloa olen hankkimassa. Kukaan ollut mitään tulossa, itselleni ostin. Mutta ei se ihan täysin valettakaan ollut. Viiniä lipitellessäni kävin samanaikaisesti chattailua watsaupissa Etelä-Ranskassa asuvan ystävän kanssa, joka hänkin oli yksin kotona. Se on kätevää tämä nykyaika, kun ei aina tarvitse olla läsnä ollakseen läsnä.

Luimme samaa naistenlehteä Euroopan  eri puolilla ja asemoimme itsemme luxushipeiksi. Vaikka käsite onkin yhtä outo kuin köyhä juppi.

En ole ainakaan vuoteen lukenut kirjoja. Nyt kävin kirjastossa ja lainasin kolme. Kävi niin kuin minulle aina tuppaa käymään: innostun liikaa, unohdan kohtuullisuuden. Luin kaksi kirjaa yhteen pötköön non-stoppina. Luulen että lihoin liikkumattomuudessa ainakin viisi kiloa. Se on lukemisen ehdottomasti ikävin haittavaikutus. Tekee mieli lukemisen lomassa napsia milloin mitäkin. Täytynee yrittää tehdä joku sääntö asiaan. Että lukiessa ei syö mitään ikinä. Esimerkiksi.

Toinen lukemisen haittavaikutus minulla on se että nukahdan helposti kun luen. Tämä ominaisuus oli oikea riesa 90-luvun puolivälissä kun yritin opiskella valtiotieteellisessä viesintää. Ei siitä mitään tullut: nukahdin aina tenttikirjoja lukiessa. Lukuasennolla ei ole mierkitystä. Nukahdan esimerkiksi myös kyynärvarsien varaan jos luen mahallani. Koettu on.

Tämä lukunarkolepsia osaltaan vaikutti siihen että lopetin lukemisen tyystin. Ja valtiotietellisen. On hankala pysyä tai edes päästä juoneen kiinni, jos joka sivun puolessa välissä nukahtaa. Iltalukemisena kirjat eivät siten oikein edenneet. Nytkin lukiessa nukahdin päivän aikana ainakin parikymmentä kertaa, mutta se ei haitannut, kun ei ollut muuta tehtävää kuin lukea. Saattoi heti jatkaa siitä mihin jäi.

Mutta nyt on otettava liikunta mukaan ohjelmaan. Kuuden löhöpäivän jälkeen seitsemäntenä Jumalakin tekisi jo jotain. Niinpä minäkin aloitin tämän päivän lenkillä ja lihaskuntotreenillä. Kuulostaa mahtipontiselta, mutta lenkki oli lyhyt ja lopuksi lankutin ja tein vatsalihaksia. Aika vaatimatonta oikeastaan.

Lenkillä huomasin myös että vatsanseudulla oli liikettä. Joku löllö pomppi siinä edestakaisin. Päätin aloittaa myös enotreenit mahapahkuran kadottamiseksi. Minulla on yksi eno, varmaan kohta jo satavuotias. En ole häntä nähnyt sitten äidin hautajaisten vuonna 2012, mutta eno on hoikka, hyväkuntoisen näköinen mies, vaikka ikänsä on pottanut tupakkaa kuin korsteeni. Liikuntaa eno ei ole harrastanut, hän on korvannut sen hytkymisellä. Enon teorian mukaan hytkymällä pysyy kunnossa.

Hytkyntä tapahtuu siten että nostetaan kädet korkealle ja nojataan niillä hieman viistossa asennossa seinään tai puuhun. Sitten noustaan varpaille ja aloitetaan hytkyminen. Siinä tippuvat löllöt. Niin on eno pysynyt hoikkana ja timminä. Nyt meinaan kokeilla tehoaisiko enon hytkymistreeni minuun. Hytkyn vähän joka päivä, katsotaan katoaako möykky.

Toisaalta  ostin myös pitkon. Täällä saa paikalliselta huoltamolta aivan ihanaa itsetehtyä pullaa. Me kutsumme huoltamoa Turhapuron huoltamoksi, koska pienenä poika väitti että siellä on kuvattu Uuno Turhapuron huoltamokohtaukset. Kieltämättä yhdennäköisyys on iso, paikka on jäänyt 70-luvulle. Toivottavasti eivät ikinä uudista. Se on viehättävä juuri sellaisena kuin on.

Päivä alkoi muutenkin hienosti ja epätavallisesti: teini kehui. Sanoi että en näyttänyt vanhalta, että näytti siltä kuin olisin nuorentunut. Arveli että se johtui siitä liemestä. Tarkoitti luulientä, jota keittelin keväällä ja jota vieläkin on pakastin puolillaan. En viitsinyt sitä roudata tänne mökille. Jatkan luuliemikuuria sitten syksyllä.

On minulla muitakin kikkoja nuorentuneeseen olemukseen. Yksi on kollageenijauhe. Otan sitä nyt kun ei ole luulientä ja tulin purkin ostaneeksi. On kyllä järkyttävän pahaa. Maistuu veteen sekoitetulta valkovuodolta. En tiedä, minkä joukkoon sitä laittaisi että maku katoaisi. Ehkä viskin kanssa maistuisi.

On muuten ärsyttävä kirjoittaa läppärillä auringonpaisteessa. Miksi ei ole insinööri keksinyt sellaista äppiä että läppärin näyttö näkyisi. Vielä kun on aurinkolasit silmillä niin on ihan sokeainkirjoitusta tämä.

No kohtahan tästä päästään. Katsoin säätiedotusta. Näyttäisi siltä että ensi viikko ja juhannus menisi sateessa. Onneksi sisälläkin voi lukea, kirjoittaa – ja hytkyä.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s